ROMEO.
Min kautta vannon?
JULIA.
Älä lainkaan vanno;
Tai, jos niin tahdot, armaan itses kautta,
Jot' epäjumalana jumaloin,
Sua silloin uskon.
ROMEO.
Oi, jos harras lempi —.
JULIA.
Vait! Älä vanno! Iloni vaikk' olet,
Tän-öisestä en liitost' iloitse.
Se liian kiireist' on ja äkkinäistä,
Se liiaks salaman on kaltaista,
Mi taukoo, ennenkuin saat sanotuksi:
Nyt salamoi! Hyv' yötä, armahin!
Taas' yhtyissämme lemmen itu tämä
On kaunis kukka, kesän kypsyttämä.
Niin, hyvää yötä! Sula rauha vain
Sun olkoon niin kuin minun rinnassain!
ROMEO.
Jätätkö näin mun tyydytystä vaille?
JULIA.
Näin yöllä mitä tyydytystä kaipaat?
ROMEO.
Valasta valan vilpittömän lemmen.
JULIA.
Sen annoin sulle, ennenkuin sen pyysit,
Ja soisin että ois se antamatta.
ROMEO.
Kieltääkö voidakses? Vai miksi, armas!
JULIA.
Ett' uudestaan sen voisin sulle antaa.
Vaan näinhän toivon, mitä on jo mulla.
Rajaton mull' on aulius kuin meri,
Ja lempi pohjaton; jot' enemp' annan,
Sit' enemmän mull' on, sill' ääretön
On kumpikin.
(Imettäjä huutaa ulkoa.)
Melua tuolta kuulen;
Hyvästi, armas! — Heti, eukko hyvä! —
Ole uskollinen, rakas Montague.
Vaan varro hetki, kohta palajan.