IMETTÄJÄ.
Sua taivaan herra siunatkoon! Mut kuulkaa!
ROMEO.
Mit', imettäjä kallis?
IMETTÄJÄ.
Onko taattu
Tuo miesi? Kauppa, niinkuin tiedätten,
On kahden, korvapuusti kolmannelle.
ROMEO.
Vakuutan: hän on taattu niinkuin teräs.
IMETTÄJÄ. Hyvä vain! Minun emäntäni on mitä ihanin neitonen. Herran Kiesus! — kun hän vielä oli pieni rupattaja — Oo! — Täällä on eräs ylimys kaupungissa, eräs Paris niminen herra, joka mielellään iskisi kyntensä häneen; vaan hän, se kultanupukka, näkisi yhtä mielellään sammakon, oikean sammakon, kuin hänet. Kiusoitan häntä väliin sanoen, että Paris on mitä muhkein mies, mutta uskokaa pois, kun näin sanon, muuttuu hän heti vaaleaksi kuin pöytäliina. Eikö rosmariini ja Romeo kumpikin ala samalla kirjaimella?
ROMEO.
Alkavat. Kuinka niin? Kumpikin ne alkavat R:llä.
IMETTÄJÄ. Te, pilkkakirves; R, R.; sehän on kuin koiran ärinää. Ei, minä tiedän että se alkaa toisella kirjaimella; ja hän on siitä tehnyt mitä somimmat soinnut ja sananleikit, teistä ja rosmariinista, niin että sydämmenne hyppelisi, kun niitä kuulisitte.
ROMEO.
Terveisiä neidillesi!
(Menee.)
IMETTÄJÄ.
Kyllä, tuhatkertaisia! — Pietari!