PIETARI.
Mikä on?
IMETTÄJÄ.
Edellä, ja joutuin!
Viides kohtaus.
Capuletin puutarha.
(Julia tulee.)
JULIA.
Lähetin imettäjän yhdeksältä;
Palata lupas puoli kymmeneen.
Tavannut ehk'ei häntä. — Eikö mitä!
Oi, hän on rampa! Lemmen airueksi
Ajatus yksin kelpaa, joka kiitää
Kymmentä joudummin kuin säde päivän,
Jok' ajaa vuorilt' öiset utuvarjot.
Sen vuoks on virkull' Amorilla siivet,
Ja kevytsulka-kyyhkyill' ajaa Venus.
Tiens' ylimmällä huipull' on jo päivä;
Ja yhdeksästä kahteentoista kolme
On pitkää tuntia, — hän vain ei saavu.
Jos veri häll' ois nuori, lämmin, kuuma,
Niin nopeaan hän lentäisi kuin palli,
Ja kimmoilis mun luotan' armaan luo
Ja sieltä tänne, viestit vieden, tuoden.
Vaan vanhat on, kuin kuolleet oisivat,
Ätyrät, kähläät, lyijyn-raskahat.
(Imettäjä ja Pietari tulevat.)
Hän tulee, ah! — Oi, imettäjä kulta,
Mit' uutta tiedät? Kohtasitko hänet?
Pois laita miehes.
IMETTÄJÄ.
Varro ulkona!
(Pietari menee.)
JULIA.
No, hyvä eukko-kulta! — Miks noin synkkä!
Jos synkkä uutises, se riemuin kerro;
Jos riemukas, sen soinnun turmelet,
Kun noin sen muikistellen mulle laulat.
IMETTÄJÄ.
Ma uuvun; hetki hengähtää mun suokaa.
Voi, luitani mun vihloo! Sekös juoksu!
JULIA.
Ma luuni vaihtaisin sun uutiseesi.
Oi, kerro, hyvä eukko-kulta, kerro!