IMETTÄJÄ.
Jes sentään, mikä kiire! Vartokaahan!
Vähissä hengin olen, niinkuin näette.
JULIA.
Vähissä hengin? Henkeäpä sentään
Sanoa, että vähiss' olet hengin.
Pitemmät viivytykses estelykset,
Kuin tieto, jota niillä viivytät.
Hyvätkö uutiset vai huonot? sano.
Se sano vain, niin loppua ma varron.
Rauhoita mua: hyvätkö vai huonot?
IMETTÄJÄ. No niin, te olette tuhmasti valinnut; te ette osaa valikoida miestä. Romeo! — Se se vasta mies! — Tosin hänen kasvonsa jo ovat säällisemmät kuin muiden miesten, mutta sääret, ne, ne vasta kaikki voittaa; ja käsi ja jalka ja ruumis sitten! — vaikk'ei niistä paljon kannata puhua, niin ei niillä kuitenkaan ole vertoja. Hän ei ole mikään valio tavoiltaan, — mutta siivo kuin lammas, siitä lyön vetoa. — Onnea matkalle, tyttö-raiska; pelkää Jumalaa! — Oletteko syöneet päivällistä kotona?
JULIA.
Ei, ei; tuon kaiken ennalta ma tunnen.
Hän mitä sanoi naimisista? Mitä?
IMETTÄJÄ.
Voi jesta päätäni! Kuin sitä särkee!
Se jyskää niinkuin lentäis kappaleiksi.
Ja selkääni! — Voi, selkääni, voi, voi!
Hiis teidät vieköön, näin kun sinne tänne
Mua juoksutatte, niin ett' ihan kuolen.
JULIA.
Mua varsin huolettaa sun huono vointis.
Mut kulta, kulta, kulta eukko kerro,
Mit armas puhui?
IMETTÄJÄ.
Armahanne puhuu
Kuin kunnon, hyvä, kohtelias, kaunis
Ja, totta vie, kuin siivo mies; — Miss' äitinne?
JULIA.
Miss' äitinikö? — Huonehessa tuolla;
He, missäs muuten? Kuinka kiertäin vastaat:
"Armaanne puhuu niinkuin kunnon mies, —
Miss' äitinne?"
IMETTÄJÄ.
Oi, pyhä, hurskas neitsyt!
Noin kiivasko? Haa, katsos vain? Ja tääkö
Haudetta särkeville säärilleni?
Vast'edes käykää itse asianne.
JULIA.
Kuink' elämöit! — No, mitä sanoi Romeo?