TYBALT.
Te jääkää rauhaan; tuo mun mieheni.
MERCUTIO.
Käyn hirteen, jos on teidän puku hällä.
Edellä menkää vain, hän teitä seuraa;
Hän siinä mielessä on kyllä — mies.
TYBALT.
Se rakkaus, jonka sulle vannoin, Romeo,
Supistuu kahteen sanaan: olet konna!
ROMEO.
Syy, mikä mull' on rakastaa sua, Tybalt,
Pidättää kiukun, jota muuten sietäis
Tuollainen tervehdys. En ole konna.
Hyvästi! Huomaan ett'et mua tunne.
TYBALT.
Seis, poika! Tuoll' et maksa loukkausta,
Jonk' iskit minuun. Käänny, vedä miekkas!
ROMEO.
En koskaan sua loukannut, sen vannon.
Enemmän sua rakastan kuin luulet,
Syyn kunnes tietää saat mun rakkauteeni.
Siis, hyvä Capulet, — se nimi kallis:
Kuin omani on mulle, — malta mieles.
MERCUTIO.
Hyi, häpäisevää, halpaa nöyryyttä!
Miekalla tukkiellaan moisen suu.
(Paljastaa miekkansa.)
No, Tybalt, hiirten hirmu, otellaanpas!
TYBALT.
Minusta mitä tahdot sinä?
MERCUTIO. En muuta, hyvä uroskissa, kuin yhden yhdeksästä hengestäsi; sen aion noin sivumennen siepata; ja vast'edes, jos tarvis vaatii, pehmittää ne muut kahdeksankin. No, vedä huiskasi kotelostaan! Joutuun! Muuten minun huiskaa korvissasi, ennenkuin sinun on tupesta maalla.
TYBALT.
Min' olen valmis.