MONTAGUE.
Romeo ei;
Mercution ystävyys vain hänet hurmas;
Mit' oisi laki vienyt, sen hän vei:
Tybaltin hengen.
PRINSSI.
Ja tuon teon saa
Hän oiti maanpaolla sovittaa.
Minuunkin koskee hurja kapinanne,
Vereni vuotanut on riidoissanne;
Mut vaadinpa niin tuiman sovinnon,
Ett' ijäks tappioni muistoss' on.
En korviini ma ota estelyitä,
Ei rukous, ei itku poista syitä;
Ne säästäkää siis. Romeo joutuin pois!
Hän tavattaissa kuolon oma ois.
Pois ruumiit! Älköön käsky olko turhaa;
Ken murhan anteeks suo, se itse murhaa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone Capuletin talossa.
(Julia tulee)
JULIA.
Oi, joutuin, joutuin, tulivaljakot,
Asuntoon Phoiboon! Moinen ohjamies,
Kuin Phaeton, länteen teidät ruoskall' ajais
Ja yön tois pilvimustan tuota pikaa. —
Yö lempiharras, taajaan verhoos peitä
Kärkkäiden silmät, että Romeo hiipis
Kenenkään näkemättä syliini!
Rakkauden soihtuna on lemmen teillä
Sen oma kauneus; tai jos on se sokko,
Se parhain yössä viihtyy. — Tule, yö,
Sa tyyni, puhdas, mustahuntu vaimo,
Mua neuvo, miten voittajakin hukkaa,
Kun voittosill' on kaksi nuorta kukkaa.
Vaipallas mustall' arkaa verta peitä,
Mi poskillani liehuu, kunnes lempi,
Tuo kaino, rohjentuu, ja puhtaiks aivan
Työt tosilemmen huomaa. Tule, yö!
Tule, Romeo! Tule, sinä päivä yössä!
Yön siivillä sä olet valkeampi
Kuin korpin seljäll' uusi lumi. — Tule,
Yö armas, kaunis, mustasilmä yö!
Tuo mulle Romeo! Ja jos hän kuolee,
Niin tähtilöiksi pieniks hänet jaa,
Ja taivaan kasvot hän niin kaunistaa,
Ett' yöhön kaikki mailma ihastuupi
Ja uljaalt' auringolta arvon kieltää. —
Oi, lemmentilan olen ostanut,
Vaan viel' en sitä omaa; myyty olen,
Vaan nauttimaton. Päivä tää niin pitk' on,
Kuin juhla-aaton yö on lapselle,
Jok' uudet vaatteet saanut on, mut niit' ei
Saa vielä käyttää. Tuoss' on imettäjä;
Hän uutta tietää; joka suu, ken lausuu
Vain Romeon nimen, puhuu taivaan kieltä.
(Imettäjä tulee, köysitikkaat kainalossa.)
Mit' uutta? Mitä tuo? Ah, tikkaatko
Tuot Romeota varten?
IMETTÄJÄ.
Tikkaat, niin!
(Paiskaa ne maahan.)
JULIA.
Voi! Mitä? Käsiäsi vääntelet:
IMETTÄJÄ.
Voi sentään! Hän on kuollut, kuollut, kuollut!
Hukassa, neiti, hukass' olemme! —
Ah, voi! — Hän poiss' on, kuollut, surman saanut!