JULIA.
Niin pahansuopa voiko taivas olla?
IMETTÄJÄ.
Ei taivas, mutta Romeo. — Romeo, Romeo!
Ken olis sitä luullut? — Romeo —
JULIA.
Oletko paholainen, noin kun kiusaat?
Tuo tuskanparkua on julman hornan.
Surmasko itsensä hän? Sano: surmas;
Se pieni sana "surmas" myrkkyisemp' on
Kuin basiliskin surmaavainen katse.
Mun surma vie, jos surma tuo on totta.
Hän onko kuollut? On tai ei: pien' ääni
Nyt riemun tuo tai tuskan elämääni.
IMETTÄJÄ.
Ma haavan näin, ja näin sen omin silmin,
Kies' auta! — rinnass' urheassa tuossa;
Verinen ruumis, verinen ja kurja,
Ja kalvas, tuhkan kalvas, veriss' aivan,
Hurmeessa aivan; — pyörryin, kun sen näin.
JULIA.
Oi, murru, sydän! Sydän-parka, murru!
Vankeuteen, silmä! Vapautt' älä toivo!
Maaks muutu, kurja maa! Täys määräs on!
Yks arkku sulkee sun ja Romeon!
IMETTÄJÄ.
Oi, Tybalt. Tybalt! Ystäväni parhain!
Oi, sievä Tybalt! Kunnon ylimys!
Ett' täytyy sinut kuolleena mun nähdä —!
JULIA.
Mik' on se myrsky, joka kiekkuu noin?
Tybaltko kuollut? Romeo murhattu?
Lankoni kallis, kallein puolisoni?
Nyt torvi julma tuomiolle soita!
Ken enää elää, kun nuo kaks on poissa?
IMETTÄJÄ.
Poiss' Tybalt on, maanpakoon Romeo syösty;
Tybaltin murhamies maanpakoon syösty.
JULIA.
Voi! Tybaltinko tappoi Romeo?
IMETTÄJÄ.
He, tappoi, tappoi. Voi! Voi meitä! Tappoi.