Hei, lakkaamatta nyt eteenpäin,
Yli vetten ja maan kuin haukka!
Mies reipas se kulkevi tietään näin,
Mut jälkehen jääpi raukka.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Aukea paikka lampurin majan edustalla.
(Florizel ja Perdita tulevat.)
FLORIZEL.
Tuo outo puku suloas vain lisää.
Et ole paimentyttö, et, vaan Flora,
Esikko kevään. Keritsijäisenne
On lemmenjumalien juhla, jossa
Sin' olet kuningatar.
PERDITA.
Ruhtinaani,
Mun moittia ei sovi ilvettänne, —
Anteeksi sanani! — ett' oman arvon
Ja maanne loiston himmennätte tuolla
Maakansan puvulla ja halvan tytön
Naisjumalaksi laitatte. Jos tyhmyytt'
Ei olis juhlissamme paljon, jota
Tavasta sallitaan, niin punastuisin
Puvussa teidät nähdä, jossa oman
Kuvani tunnen.
FLORIZEL.
Onnen hetki tuo,
Kun havukkani lentotiensä suuntas
Isäsi maalle.
PERDITA.
Zeus meit' auttakoon!
Erotus tää mua huolettaa; te, prinssi,
Pelosta ette tiedä. Vapisen jo,
Kun aattelen, ett' isännekin tänne
Vois tuoda sattumus. Kuink' äimistyisi,
Kun kansissa noin halvoiss' oivan näkis
Hän teoksensa? Mitä sanoisikaan?
Ja minä näissä lainahepaleissa
Kuin kestää voisin katseens' ankaruutta?
FLORIZEL.
Iloa nyt vaan muista. Jumalatkin
Ne, Lemmen nöyrtäminä, pukeuivat
Eläinten muotoisiksi. Härkänä
Jupiter mylvi, vehreä Neptunus
Määkötti oinaana, ja panun herra,
Kultainen Phoibos, oli halpa paimen,
Niin kuin nyt minä. Heidän muunnokseensa
Ei syynä kauniimp' ollut kaunotar,
Eik' aie puhtaampi; ei mun myös ole
Haluni juljeton, ei himon hehku
Uskollisuutta palavampi.
PERDITA.
Prinssi,
Ei rohkeus suurta voi, jos — kuten pelkään —
Kuninkaan valta sitä vastustaa.
Yks kahdesta on välttämätön silloin:
Joko teidän tulee jättää hankkeenne,
Tai minun elämä.
FLORIZEL.
Oi, kallis impi,
Noill' oudoill' aatoksilla älä häiri
Nyt juhlaamme. Sun omas olen, taikka
Isäni oma en; en kenenkään,
En itsenikään oma voi ma olla,
Jos sun en ole; siinä pysyn, vaikka
Epäisi kohtalo. Iloitse, impi;
Nuo mietteet karkoita ja tositoimiin
Nyt mieles käännä. Tuloss' ovat vieraat;
Iloinen katsees' olkoon, niinkuin oisi
Hääpäiväs tämä, jonka tulevaksi
Olemme vannoneet.
PERDITA.
Oi, onnetar,
Sa meitä suosi!
FLORIZEL.
Vieraat tulevat.
Iloiseen vastaanottoon valmistaudu,
Ja laita, että riemu punaa posket.
(Paimenia tulee, niiden seurassa Polyxenes
ja Camillo valepuvussa, vanha ja nuori paimen,
Mopsa, Dorcas ynnä muita.)
VANHA PAIMEN.
Hyi, tytär! Eukko vainaani kun eli,
Niin tänäpäivänä hän passar' oli,
Emäntä, piika, edeskäypä, kokki;
Tervehti, palvel', auttoi kaikkia;
Lauluksi pisti, tanssiks; milloin yli-
Ja milloin alipäässä pöytää kieppui,
Hyväillen kuta kulloin; posket hehkui
Niin puuhista kuin myöskin virvokkeista;
Kutakin saastoi, näet. Sin' olet ujo,
Kuin oisit vieras etkä tämän juhlan
Emäntä itse. Tervetulleiks sano
Nää oudot ystävämme; siten tullaan
Paremmiks ystäviksi. No, kas niin,
Punasi heitä, näytä mikä olet:
Juhlamme kuningatar; kas niin, meidät
Keritsijäisiin tervetulleiks sano,
Jott' onnistuisi karjas!
PERDITA (Pokyxeneelle.)
Tervetullut!
Isäni tahto on, ett' olen minä
Tääll' emäntänä tänään. —
(Camillolle.)
Tervetullut!
Nuo kukat anna, Dorcas. — Arvo-herrat,
Ruutua täss' on, rosmariinia,
Väri ja tuoksu niiss' on koko talven;
Osanne olkoon armo sekä muisti.
Juhlaamme tervetulleet!
POLYXENES.
Paimenetar.
Sulotar; arvaat, että vanhan koreit'
On talvikukat.
PERDITA.
Vuoden vanhetessa,
Kun kesä viel' ei ole kuollut eikä
Viluinen talvi syntynyt, — kas, silloin
Leukoijat kirjavat on kauneimmillaan;
Sanovat niitä luonnon äpäriksi:
Ei niitä meidän tarhass' ole, enkä
Niist' istukkaiksi liioin huoli.
POLYXENES.
Miksi,
Ihana impi, niitä halveksit?
PERDITA.
Min' olen kuullut sanottavan, että,
Pait suuren luonnon luontivoimaa, taito
Ne myöskin kirjavoittaa.
POLYXENES.
Olkoon niinkin;
Mut luontoa ei muu voi keino muuttaa
Kuin luonnon luoma keino; ja se taito,
Mik' auttaa muka luontoa, se luonnon
On oma taito. Jylhään metsäpuuhun,
Näet, impi, jalon oksan yhdistämme,
Näin hedelmöittäen sen halvan kuoren
Jalolla siemenellä. Se, se taito
Luontoa auttaa, — oikeammin muuttaa —
Mut itse se on luontoa.
PERDITA.
Niin kyllä.
POLYXENES.
Leukoijia siis kasvitarhaas hanki,
Äläkä niitä äpäriksi moiti.
PERDITA.
En niitä varten lastaa maahan pistä,
Enempää kuin, jos maalattu ma oisin,
Tuon pojan soisin kiittävän mua siitä
Ja siksi kosivan. — Kas, tässä teille
Meiramit, lavendelit, myrrhat, mintut
Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu
Ja sen kanss' itkein herää; sydänkesän
Ne kukkia on, jotka miehille
Kesk'ikäisille sopii. Tervetulleet!
CAMILLO.
Jos laumaas oisin, jättäisin maan herkut
Ja silmän herkust' eläisin.
PERDITA.
Oi, silloin
Niin laihtuisitte, että lävitsenne
Kävisi talvimyrsky. — Armas sisko,
Ollappa kevätkukkia: ne sopis
Sun ikäkaudelles, ja sun, ja sun,
Te, joiden impi-oksill' yhä nuokkuu
Neitsyyden ruusu. — Oi, Proserpina!
Ollappa kukat, jotka säikäyksissäs
Pudotit Pluton vaunuista: narsissit,
Jotk' ennen pääskyst' ilmestyen, kevään
Lumovat tuulta; orvonkukat tummat,
Mut vienommat kuin henkäys Venuksen
Tai Junon silmäluomet; kalvaat vuokot,
Jotk' ennen kuin on Phoibos kirkkaimmallaan,
Kuihtuvat naimatonna, jok' on usein
Immenkin osa; uljaat orhinpäät,
Ja liljat kaikenlaiset, kruunulilja
Ja kurjenmiekka myös, — jos ne mull' oisi,
Sitoisin seppeleitä, joilla, armas,
Sun aivan peittäisin!
FLORIZEL.
Kuin ruumiin?
PERDITA.
Enkä;
Kuin nurmen, missä lemmettäret leikkii!
Vai ruumiin! — kyllä, jos sa elävänä
Syliini hautaannut. — He, tuossa kukat!
Mut näyttelenhän tässä niinkuin tapa
On helkajuhlissa. Tää pulska puku
Mun muuntanut on varmaan.
FLORIZEL.
Mitä teetkin,
Sen ihanasti teet. Kun puhut, armas,
Sun soisin aina puhuvan; kun laulat,
Sun soisin laulain ostavan ja myyvän,
Kodissas askaroivan, rukoilevan
Ja almuj' antavan. Ja kun sa tanssit,
Niin soisin, että oisit meren laine,
Joka ei muuta tee kuin liikkuu, läikkyy,
Alati liikkuu, läikkyy. Kaikki toimes
On pikku kohdissaan niin oivaa, että,
Jos mitä teetkin, kuningatar-leiman
Saa kaikki työsi.
PERDITA.
Oi, Doricles, nyt sa
Liiaksi kehut; jos ei siitä nuoruus
Ja lämmin veri kaunihina kuultais,
Todistain, että olet rehti paimen,
Niin viisast' olis pelko, ett' on pyytees
Vain petosta.
FLORIZEL.
Sull' yhtä vähän, luulen,
On pelko mielessä, kuin mulla mieli
Herättää sitä. Pyydän, tule tanssiin;
Kätesi, armas! Täss' on kyyhkyspari,
Jok' erota ei aio.
PERDITA.
Toden totta!
POLYXENES.
Somempaa mökinlasta ei lie koskaan
Hypellyt nurmikolla; puheet, toimet
Jalommat ovat, kuin mit' on hän itse.
Hän liian ylevä on moiseen paikkaan.
CAMILLO.
Tytölle jotakin hän kertoo, joka
Sen poskiin veren ajaa; toden totta,
Maidosta, kermast' on se kuningatar.
NUORI PAIMEN.
Hei, soitto soimaan!
DORCAS.
Mopsa sun on tyttös;
Sen muisku höystä sipulilla!
MOPSA.
Kas vaan!
NUORI PAIMEN.
Vait siellä! Tapoja nyt tulee noutaa.
Hei, soitto soimaan!
(Paimenet, miehet ja naiset, tanssivat.)
POLYXENES.
Sano, lampuri,
Ken on tuo kaunis paimen, joka tanssii
Sun tyttäresi kanssa?
VANHA PAIMEN.
Doricleeksi
Sanovat häntä; kehuu, ett' on hyvä
Hänellä laidun; itse hän sen sanoo,
Mut uskon sen; hän on kuin ilmi-totuus.
Hän sanoo tytärtäni lempivänsä.
Sen uskon myös: niin kuu ei veteen päily,
Kuin hän se tytön silmiin katsoo, katsoo,
Ikäänkuin kirjaa lukis. Totta puhein
Väliä heidän lemmellään ei puolen
Lie muiskun vertaa.
POLYXENES.
Sieväst' impi tanssii.
VANHA PAIMEN.
Niin tekee kaikki hän, vaikk'ei mun siitä
Sopisi kerskata. Jos vain Doricles
Saa hänet omakseen, niin kapioiksi
Se tyttö tuo, mit' aavistaa ei saata.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA. Isäntä, isäntä! Jos vaan kuulisitte tuota tuppisaksaa tuolla ulkona, niin ettepä koskaan enää tanssisi rummun ja pillin mukaan, eipä edes säkkipillikään teitä enää hypittäisi. Hän laskettelee lauluja pikemmin, kuin te voisitte laskea rahoja; ne pulppuavat hänen suustaan, ikäänkuin hän olisi arkkiviisuista vatsapakolla, ja kaikki kuuntelevat, korvat höröllään, hänen lauluansa.
NUORI PAIMEN. Hän ei olisi voinut sopivampaan aikaan tulla; tuokaa sisään se mies. Minä pidän hiivatin paljon arkkiviisuista, olkoonpa sitten surullinen tarina, joka käy iloisella nuotilla, tai oikein lystikäs pätkä itkunuotilla.
PALVELIJA. Hänellä on viisuja miehille ja naisille, kaikensorttisia; ei ole muotisaksalla niin paljon hansikoita varastossaan. Hänellä on mitä sievimpiä lemmenlauluja tytöille, ei ollenkaan ruokottomia, joka on harvinaista, ja niissä on somat loppukerrat, semmoiset kuin: "hilsula, hilsula, hilsumpila, pila", "tuulan, tuulan, tuulan tee", "järvi on klaari ja keskellä on saari"; ja missä joku suupaltti riiviö ajattelisi rivoja ja hölmäisi suustaan aika tyhmyyden, siinä antaa hän tytön vastata: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!" Ja niin työntää hän pois hänet ja tiuskaisee: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!"
POLYXENES. Sepä kelpo mies.
NUORI PAIMEN. Tosiaankin, se mahtaa olla vallan älykäs mies. Onko hänellä käypää tavaraa?
PALVELIJA. Hänellä on rihmoja, kaikkia taivaankaaren värisiä; pauloja enemmän, kuin mitä yksikään juttuherra Böhmissä voisi ammatissaan käyttää, vaikkapa niitä tukuittaisinkin ostettaisi; kertolankaa, villalankaa, kamaripalttinaa, liinakangasta, joita kaikkia hän laululla ylistelee, ikäänkuin ne olisivat jumalia ja jumalattaria. Voisi tulla siihen luuloon, että naisen paita on enkeli; niin kauniisti hän kuvailee sen hulpioita ja röyhelöitä.