Sisilia. Huone hovilinnassa.
(Leontes, Cleomenes, Dion, Paulina y.m. tulee.)
CLEOMENES.
Olette kyllän tehnyt, katunut
Kuin pyhimys. Jo täll' on sovitettu
Jos mitkä synnit; liiaksikin korvaa
Katumus rikoksen. Siis niinkuin taivas
Te tehkää: itsellenne anteeks suokaa
Ja unhottakaa tekin.
LEONTES.
Kun ma häntä
Hyveineen muistelen, niin muistan aina,
Mit' olen rikkonut ja itselleni
Vääryyttä tehnyt, — vääryytt' ankaraa,
Kun perillisen vallaltani ryöstin
Ja surmaan syöksin parhaan puolison,
Mik' ilona on miehell' ollut.
PAULINA.
Totta,
Liiankin totta! Vaikka immest' impeen.
Maailman piirin hakisitte halki
Ja kaikkein hyveist' yhteen tekisitte
Ehoimman vaimon, vertaans' sittenkään
Ei surmaamanne sais.
LEONTES.
Niin, surmaamani!
Mun surmaamani! Kipeästi koskee
Sanasi tuo; sun kielelläs se yhtä
On katkera kuin minun mielessäni.
Sit' älä usein sano.
CLEOMENES.
Älkää koskaan.
Tuhannet muuthan asiat nyt oisi
Paremmin paikallaan ja sydäntänne
Paremmin kunnostaisi.
PAULINA.
Liette niitä,
Jotk' uuteen soisitte hänt' avioon?
DION.
Jos te sit' ette suo, niin maanne teille
Ei rakas eikä kuninkaanne nimen
Elossa säilyminen; unhotatte,
Mi vaara, jos hän lapsetonna kuolee,
Uhata valtakuntaa vois ja niellä
Pelokkaan joutoväen. Hurskast' ompi
Autuutta kiittää kuningatar vainaan;
Mut hurskaampaa on — nuorennukseks suvun,
Nykyisten iloks, turvaks tulevaisten —
Kuninkaan vuode jälleen siunata
Somalla puolisolla.
PAULINA.
Vainaan jälkeen
Ei siihen arvokasta. Taivas tahtoo
Salaiset aikehensa täytetyiksi.
Sanoihan jumalallinen Apollo,
Ja se on myöskin ennuslauseen mieli,
Ett' ennen ei saa perijää Leontes,
Kuin laps on löydetty; ja ihmisjärjest'
On yhtä mahdotonta se, kuin että
Mun puolisoni hautans' auki murtais
Ja tänne palajaisi; sillä varmaan
Hän lapsen kanss' on kuollut. Herraammeko
Neuvotte vastustamaan jumalia
Ja heidän tahtoansa? Perijästä
Ei huolta; kyllä kruunu miehen löytää.
Arvokkaimmalle suuri Aleksander
Sen antoi ja näin jälkeläisekseen
Parhaimman varmaan sai.
LEONTES.
Paulina hyvä,
Ma tiedän, että Hermionen muiston
Pyhänä pidät. Oi, jos oisin aina
Totellut neuvoas, niin nytkin voisin
Katsella puolisoni avosilmiin
Ja aarteen ottaa huuliltaan!
PAULINA.
Jok' aarre
Vaan annist' enentyisi.
LEONTES.
Totta haastat.
Ei moista vaimoa; siis toista ei.
Huonompi, vaikka tosin hemmitympi,
Manata voisi vainaan hengen eloon
Ja tälle näyttämölle, missä seison
Nyt rikollisna, ääneen vaikeroimaan:
"Miks tämän mulle teit?"
PAULINA.
Jos sen hän voisi,
Ei puuttuis syytä.
LEONTES.
Eikä; varmaan saisi
Mun murhaamaan sen toisen.
PAULINA.
Oikein. Minä,
Aaveena tuona, teitä pyytäisin
Sen silmiin katsomaan ja sanomaan,
Miks ontto katse tuo loi lemmen teissä.
Ja sitten kirahtaisin niin, ett' teiltä
Halkeisi korvat, päätökseksi huutain:
"Mua muista!"
LEONTES.
Tähtösiä! Tähtösiä!
Muut silmät mustaa hiiltä! — En, Paulina,
En vaimosta ma huoli; pois se aatos!
PAULINA.
Siis, vannokaa, ett'ette koskaan nai,
Jos min' en lupaa anna.
LEONTES.
En, en koskaan!
Kautt' autuuteni vannon sen, Paulina.
PAULINA.
Te, hyvät herrat, valan todistatte.
CLEOMENES.
Liiaksi koittelette.
PAULINA.
Jos ei toista,
Hermionen oman kuvan näköist' ihan,
Silmänsä kohtaa.
CLEOMENES.
Niin, —
PAULINA.
En sano muuta.
Mut, jos te naida tahdotte, jos varmaan
Ja välttämättä tahdotte, niin minun
Valita suokaa kuningatar teille.
Se ei niin nuori tule olemaan
Kuin entinen; mut semmoinen se tulee,
Ett' yksin ensi puolisonne haamu
Ilolla hänet näkis sylissänne.
LEONTES.
En nai, Paulina, kunnes luvan annat.
PAULINA.
Sen saatte, entinen kun kuningatar
Taas tulee elohon, mut ennen ette.
(Hovimies tulee.)
HOVIMIES.
Florizel prinssi, Polyxeneen poika, —
Siks itsensä hän sanoo — puolisoineen —
En nähnyt ole ihanampaa — pyytää
Kuninkaan eteen päästä.
LEONTES.
Mitä kuulen?
Tää tulenta ei sovi isän arvoon;
Se outous, äkkinäisyys näyttää, ett'ei
Tahallist' ole se, vaan pakollista
Ja satunnaista. Entä seurue?
HOVIMIES.
Vähäinen, halpamainen.
LEONTES.
Prinsessa
Mukana, niinkö?
HOVIMIES.
Ah. niin, kaunein luoma
Auringon alla.
PAULINA.
Oi, Hermione!
Nykyisyys aina itseänsä kerskaa
Paremmaks entisyyttä; nyt sun hautas
Saa väistää toisen tieltä. —
(Hovimiehelle.)
Tehän itse
Sanoitte, kirjoititte — vaan nyt kylmemp'
On kirjoituksenne sen esinettä —:
"Ei hänen vertaans' ole eikä tule".
Näin runo silloin hälle kiitost' uhkui;
Sen tulva laskee nyt, kun ihanampaa
Jo ylistätte.
HOVIMIES.
Anteeks suokaa, rouva!
Tuon toisen melkein unhotin jo; — anteeks! —
Tää toinen, — silmänne jos hänet yltäis,
Hän kielennekin veisi. Hänpä lahkon
Jos laittaisi, niin muiden uskon-innon
Tukehuttaisi hän ja luopioiksi
Tekisi kaikki.
PAULINA.
Naiset myöskin?
HOVIMIES.
Naiset
Siks häntä lempivät, ett' on hän nainen
Ja kalliimpi kuin mikään mies; ja miehet
Siks, ett' on naisist' ihanin.
LEONTES.
Cleomenes,
Käy ystävines, nouda heidät tänne;
Tuo heidät syliini.
(Cleomenes y.m. menevät.)
PAULINA.
Jos meidän prinssi,
Se kultalaps, nyt eläisi, niin hyvin
Tuon prinssin seuraks sopisi; ei oisi
Ijässä kuukautt' eroa.
LEONTES.
Vait, vaiti!
Hän uudestaan, sen tiedät, multa kuolee,
Jos häntä mainitaan. Kun näen tuon prinssin.
Puheesi varmaan mieleen mietteit' ajaa,
Jotk' ehkä järjen vievät. — Tuossa ovat. —
(Cleomenes, Florizel, Perdita ja seuralaisia tulee.)
Äitinne, prinssi, oli puhdas vaimo:
Isänne, kuninkahan, ilmi-kuvan
Hän teissä loi. Jos kaksikolmatt' oisin, —
Niin ilmetty on teissä isän muoto,
Olento, kaikki, että teitä veljeks
Sanoisin, niin kuin häntäkin, ja monta
Kujetta kertoisin, joit' ennen teimme.
Sydämmest' olkaa tervetullut te
Ja kaunis prinsessanne — jumalatar! —
Ah, parin kadotin ma, joka tässä
Nyt maan ja taivaan välill' oisi voinut
Ihailtavana seistä niinkuin sinä,
Ihana pari! Silloin kadotin —
Kaikk' oma syyni — uljaan isänne
Niin seuran kuin myös ystävyyden, hänen,
Jot' onnenheittonakin vielä kerran
Halaisin nähdä.
FLORIZEL.
Hänen käskystänsä
Ma tulin tuomaan parhaat tervehdykset,
Mitk' ystävällinen voi kuningas
Lähettää veljellensä. Jos ei heikkous,
Jok' ikää seuraa, oisi hiukan hältä
Ramua vähentänyt, niin hän itse
Mitannut oisi maat ja meret, jotka
Erottaa valtionne toisistansa,
Nähdäkseen teitä, jota rakastaa —
Niin sanoa hän käskee — hartahimmin
Kaikista kruunupäistä valtiaista.
LEONTES.
Oi, veljeni, sa kunnon ystävä!
Tuo vääryys, jonka sulle tein, se taaskin
Mua kouristaa, ja nämä tervehdykset,
Niin erin hartaat, omasta mua soimaa
Hitaudestani. — Tervetullut meille
Kuin kevät nurmikolle! Lisäks onko
Pelottavan Neptunin julmuudelle —
Ei, epäkohtelulle — alttiiks pannut
Noin kalliin aarteen, tervehtääkseen miestä.
Mi moisen vaivankaan ei väärtti, saati
Tuollaisen hengen kaupan?
FLORIZEL.
Arvoherra,
Hän Libyast' on.
LEONTES.
Missä Smalus uros
Hallitsee pelvolla ja rakkaudella.
FLORIZEL.
Niin, sieltä, arvoherra, hänen luotaan,
Jok' eronhetkell' itkusilmin tämän
Julisti tyttärekseen. Sieltä meidät
Suotuinen lounatuuli saattoi tänne
Isäni käskyn täyttämään ja teitä
Näin tervehtämään. Parhaan seurueeni
Sisiliasta lähetin ma pois;
Se matkall' on nyt Böhmiin ilmoittamaan
Menestystäni Libyassa sekä
Minun ja puolisoni onnellista
Tuloa tänne.
LEONTES.
Ruttoaineist' ilman
Peratkoot armon jumalat sen ajan,
Mink' ootte täällä! Hurskas teill' ol' isä,
Armosta rikas, jonka korkeutta,
Vaikk' on se pyhä, loukannut ma olen;
Vihainen taivas lapsettomaks siitä
Mun tehnyt on; isänne teiss' on saanut
Ansaitun armolahjan jumalilta,
Hyveessä vertaisensa. Mikä onni,
Jos minäkin nyt tyttären ja pojan
Noin autuaina nähdä voisin!
(Hovimies tulee.)
HOVIMIES.
Herra,
Sanani uskomatont' ois, jos eivät
Todisteet lähell' oisi. Teitä, herra,
Mun kauttan' itse Böhmi tervehtääpi
Ja vaatii vangitsemaan poikansa,
Jok', arvons' unhottain ja tehtävänsä,
Isänsä, toiveittensa luota karkas
Ja paimentytön kanssa.
LEONTES.
Miss' on Böhmi?
HOVIMIES.
Kaupungissa; ma tulen hänen luotaan.
Puhelen sekavaa, mut sitä vaatii
Tää kumma sanomani. Hoviinne
Kun riensi hän, — tuot' ihmeparikuntaa
Vainoovan näytti — niin hän tiellä kohtas
Tuon valhedaamin isän sekä veljen,
Jotk' olivat tään nuoren prinssin kanssa
Matkanneet maastaan.
FLORIZEL.
Mun Camillo petti,
Min kunnia ja kunto näihin asti
Säät kaikki kesti.
HOVIMIES.
Häntä nuhdelkaa,
Hän kuninkaan on seurassa.
LEONTES.
Camillo?
HOVIMIES.
Camillo, niin; hänt' äsken puhuttelin.
Nyt kuulustaa hän noita poloisia.
Niin raukkainkaan ei vapisevan luulis:
He polvistuvat, maata suutelevat,
Kiroovat itseänsä joka sanaan.
Korvansa tukkein Böhmi heille uhkaa
Tuhannen surman surmaa.
PERDITA.
Isä parka! —
Vakoilee meitä taivas; liittoamme
Ei pyhittää se tahdo.
LEONTES.
Naimisissa?
FLORIZEL.
Ei, herra, vielä, eikä kenties koskaan;
Kyll' ennen tähdet maata suutelevat,
Kuin liittyy alhainen ja ylhäinen.
LEONTES.
Sanokaa, kuninkaanko tytär on hän?
FLORIZEL.
On, kun hän tulee vaimokseni kerta.
LEONTES.
Isänne kiireen tautta sangen myöhään
Tuo kerta tullee. Surku mun on, surku,
Kun menetitte hänen suosionsa,
Johonka teidät velvollisuus sitoi;
Myös sääli, ett'ei ole valittunne
Niin rikas arvosta kuin kauneudesta,
Ollakseen syyllä teidän.
FLORIZEL.
Rohkeutt', annas!
Vaikk' onnetarkin, vihamieltä näyttäin,
Meit' isän kanssa vainoisi, ei vois se
Vähääkään muuttaa lempeämme. — Pyydän,
Muistelkaa aikaa, jolloin te olitte
Mun ikäiseni; niillä tuntein mua
Nyt puolustakaa; pyynnöstänne isä
Pois kalliimmankin heittää niinkuin lelun.
LEONTES.
Siis pyydän hältä kallist' armastanne,
Kun hänest' on se lelu.
PAULINA.
Liiaks nuoruutt'
On katseessanne; kuningattarenne
Ois vielä kuukautt' ennen kuolemaansa
Paremmin moisen katseen ansainnut
Kuin tuo, mit' ihailette nyt.
LEONTES.
Juur' häntä
Ma tällä katseell' aattelin. —
(Florizelille.)
Mut viel' en
Pyyntöönne ole vastannut: nyt lähden
Isänne luo; jos pyyteenne ei ole
Liannut kunniaanne, olen niiden
Ja teidän ystävä. Sen vuoks nyt lähden
Tapaamaan häntä; seuratkaa, niin näette,
Mitenkä onnistuu se. Tulkaa, prinssi.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Hovilinnan edustalla.
(Autolycus ja muudan ylimys tulevat.)
AUTOLYCUS. Sanokaa, hyvä herra, olitteko saapuvilla, kun siitä kerrottiin.
1 YLIMYS. Olin saapuvilla, kun mytty avattiin, ja kuulin paimenvanhuksen kertomuksen, miten hän oli sen löytänyt. Sitten, lyhytaikaisen hämmästyksen jälkeen, käski hän meidän kaikkien lähteä huoneesta. Ainoastaan sen olin kuulevinani hänen sanovan, että hän oli lapsen löytänyt.
AUTOLYCUS. Minua ilahuttaisi tietää asian päätös.
1 YLIMYS. Minä vain vaillinaisesti voin tehdä asiasta selkoa; mutta ne muutokset, joita huomasin kuninkaassa ja Camillossa, olivat todellisia ihmetyksen ilmeitä; niin he toisiinsa tuijottivat, että minusta olivat silmäluomensa revähtää; heidän äänettömyytensä puhui, kaikki heidän liikkeensä puhuivat; he näyttivät siltä, kuin olisivat kuulleet maailman hukkuneen tai maailman pelastuneen. Valtaava heissä näkyi hämmästys; vaan tarkinkaan katselija, joka ei tiennyt muuta kuin mitä näki, ei olisi voinut sanoa, oliko siihen syynä ilo vai murhe, mutta toista tai toista se oli ylenmäärin.
(Toinen ylimys tulee.)
Tässä tulee mies, joka kenties tietää enemmän. Mitä uutta, Rogero?
2 YLIMYS. Ei muuta kuin ilotulituksia. Ennustus on käynyt toteen; kuninkaan tytär on löytynyt; sellainen joukko ihmeitä on tunnin kuluessa tullut ilmi, että arkkiviisujen tekijäkin joutuisi niistä ymmälle. Tuossa tulee Paulina rouvan hovimestari; hän voi kertoa teille lisää. —