LUCIUS.
Puhutko täyttä totta, Servilius?
SERVILIUS.
Niin, täyttä totta, kautta sieluni!
LUCIUS. Minä senkin pahuksen otus, kun saatoin itseni rahasta tyhjäksi näin otolliseen aikaan, jolloin olisin voinut ilmetä kunnon miehenä! Mikä onneton sattumus, että juuri eilispäivänä tulin ostaneeksi pientä joutavaa ja näin menettäneeksi suuren osan kunniaani! Servilius, jumalien edessä vannon, että nyt en voi auttaa; senkin tyhmä otus, sanon vieläkin! Olin ihan aikeissa itse kääntyä Timonin puoleen, sen nämä herrat tässä voivat todistaa; mutta nyt en soisi, en koko Ateenan aarteista, että olisin sen tehnyt. Monet monituiset terveiset hyvälle armolliselle herrallesi! Toivon, että hänen armonsa suvaitsee ajatella mitä parahinta minusta, vaikka en voikaan nyt kiitollisuuttani osottaa. — Ja sano hänelle minun puolestani, että katson mitä suurimmaksi onnettomuudekseni, etten voi tehdä mieliksi näin kunnianarvoiselle ylimykselle. Servilius hyvä, tahdotko osoittaa minulle sen verran ystävyyttä, että kerrot hänelle minun omat sanani?
SERVILIUS.
Kyllä, herra, sen teen.
LUCIUS.
Hyvän saat palkinnon, siitä pidän huolta, Servilius. —
(Servilius menee.)
Sanoitte totta: Timon kutistuu;
Mies mennyt on, kun luotto kukistuu.
(Menee.)
1 MUUKALAINEN. Hostilius, huomasitko!
2 MUUKALAINEN.
Liian hyvin.
1 MUUKALAINEN.
Se maailman on henki: samaa maata
On kaikki mairijat. Sit' ystäväkses
Sanoa voitko, joka samaan kuppiin
Palaansa kastaa? Timon, tiedän mä,
Miehelle tuolle oli niinkuin isä.
Sen luottoa hän tuki kukkarollaan,
Taloutt' auttoi, palkollisten palkat
Varoistaan maksoi; jos hän joi, niin aina
Timonin hopeihin hän huulin koski;
Ja sentään — mikä julmus ihminen,
Kun kiittämättömyys sen otsall' asuu! —
Nyt hältä kieltää, varoihinsa nähden,
Mit' armelias antaa kerjääjälle.
2 MUUKALAINEN. Oi, tuosta hurskaus huokailee.