1 VARAS. Ensin pitää tulla rauha maahan.
2 VARAS. Ei ole aikaa niin tukalaa, ettei ihminen voisi olla rehellinen.
(Varkaat menevät.)
(Flavius tulee.)
FLAVIUS.
Oi, hyvät jumalat! Tuo hävinnytkö
Ja hyljeksitty mies on isäntäni?
Noin perin kurja! Kumma muistopatsas
Pahasti palkitusta hyvyydestä!
Mink' arvon muunnoksen täss' aikaan saanut
On tuskallinen puute!
Mit' onkaan kurjempaa kuin ystävät,
Jotk' ylvään hengen tuhoon syöksevät!
"Rakastakaamme vihollisiamme",
Sopiva käsky meidän aikanamme!
Rakastan ennen miestä turman tuopaa,
Kuin viekastelijaa ja pahansuopaa.
Hän huomaa mun; suruni syvän tahdon
Hänelle osoittaa ja isäntääni
Palvella kuoloon asti. — Rakas herra!
(Timon tulee luolastaan.)
TIMON.
Ken olet? Pois!
FLAVIUS.
Mun unhotitteko?
TIMON.
Kysytkö? Ihmiskunnan unhotin ma,
Ja sinut myös, jos ihmisestä käyt.
FLAVIUS.
Rehellinen ja köyhä palvelijanne.
TIMON.
Siis en sua tunne; rehellist' ei miestä
Talossain ollut: kaikki heittiöitä
Ja pöytäpassareita heittiöille.