FLAVIUS.
Jumalat tietkööt, ett'ei ole koskaan
Syvemmin köyhä talonvouti surrut
Herransa tuhoa, kuin minä teidän.
TIMON.
Voi! Itketkö? — Käy tänne! Sua hellin,
Kosk' olet nainen ja tuon kivikovan
Miessuvun kiellät, jok' ei itke muusta
Kuin naurunhalusta. Oi, sääli nukkuu,
Kun itku itkuun ei, vaan nauruun hukkuu!
FLAVIUS.
Oi, tuntekaahan minut! Suruani
Noin älkää hyljätkö! Nää vähät varat
Mun suokaa yhä hoitaa hyväksenne.
TIMON.
Noin uskollinen, kelpo palkkalainen
Mull' oliko, ja nyt noin auttavainen?
Se miltei hurjaa luontoani liennä.
He, kasvos näytä! Tottakin, tuo mies
On naisen synnyttämä! — Anteeks suokaa
Pikainen, poikkeukseton kiroukseni,
Ijäti tyynet jumalat! Ma myönnän:
Yks kelpo mies on — kuulkaa oikein — yksi,
Ei enempää — ja se on talonvouti. —
Vihata mielin koko ihmiskuntaa,
Mut sinä pääsit; kaikki, paitse sinut,
Kiroillani ma ruhjon. Minust' olet
Nyt rehellinen enemmän kuin viisas:
Jos sortanut ja pettänyt mun oisit,
Niin oisit ennen saanut toisen paikan;
Monikin vanhan herran hartioilta
Kumartaa uutta herraa. Sano totta, —
Viel' epäilen, vaikk' olenkin jo varma, —
Ei ystävyytes vain lie viekas, ahnas?
Vain korkur'ystavyyttä? — rikkaan lahja,
Sataisen voiton toivoss' annettu?
FLAVIUS.
Ei, rakas, kallis herra, jonka rintaan
Epäilys asustui, mut liian myöhään.
Epäillä olis tullut onnen aikaan,
Nyt kaikk' on mennyt, nyt ei siitä taikaa.
Mun tänne sula rakkaus toi, sen vannon,
Ja harras usko jaloon sydämmeenne
Ja huoli hengen elatuksestanne.
Oi, uskokaa mua, armollinen herra:
Jos ylin onni suotais nyt tai vasta,
Niin vaihtaisin sen tähän yhteen toivoon:
Ett' oisi teillä valtaa, varoja
Mua omall' onnellanne palkita.
TIMON.
Niin onkin, näet! — Sa ainut kunnon mies,
Tuoss', ota! — kurjuudestani on sulle
Jumalat aarteen lähettäneet. Mene,
Ja elä onnessa ja rikkaana!
Yks vain on ehto: ihmisiä karta!
Vihaa ja kiroo kaikki! Hellyys pois!
Äl' ennen auta kerjääjää, kuin nälkä
Sen luista lihat syö! Suo koirille,
Mit' ihmisiltä kiellät! Tyrmä nielköön,
Ja velka heidät tyyni uuttakoon!
Kuin kuiva metsä ihmiskunta kuolkoon,
Ja viekkahat sen veret tauti nuolkoon!
Hyvästi vain, ja onnea!
FLAVIUS.
Oi, suokaa
Mun jäädä tänne lohduksenne, herra!
TIMON.
Jos vihaat kiroja, niin älä viivy!
Pakene, siunattu kun oot ja vapaa:
Ihmistä karta, mua älä tapaa!
(Menevät eri taholle.)