2 SENAATTORI.
Tunnustavat kaikki,
Ett' on sua törkeästi laiminlyöty.
Nyt koko valtakunta, — joka harvoin
Sanansa pyörtää — tuntee kaipaavansa
Timonin apua, ja tuhon päivää
Se varoo, jos ei Timonia auta.
Se tuo nyt meidän kautta tuskans' ilmi
Ja tarjoo hyvitystä, joka painaa
Vaa'assa alas kaikki loukkaukset:
Niin, moisen määrän rakkautta ja kultaa,
Ett' täysin sill' on vääryys sovitettu
Ja rakkautensa kuva sydämmeesi
Ijäksi piirretty.
TIMON.
Mun hurmaatte
Ja hellytätte melkein kyyneliin.
Nyt narrin sydän vain ja naisen silmä,
Ett' itkeä ma voisin lohdullenne.
1 SENAATTORI.
Siis palata jos mielit kanssamme
Ja johtoos ottaa meidän Ateenamme,
Sinun ja meidän, niin saat kiitokset
Ja vallan valtuuden ja nimellesi
Ikuisen maineen, takaisin kun lyömme
Tuon hurjan Alcibiadeen, jok' ihan
Kuin villikarju isänmaansa rauhaa
Nyt myllertää.
2 SENAATTORI. Ja ravistellen miekkaans Ateenan uhkaa valleja.
1 SENAATTORI.
Siis, Timon —
TIMON.
No niin, ma tahdon; siis ma tahdon, näin:
Väkemme Alcibiades jos tappaa,
Tervehdys viekää Alcibiadeelle,
Ett' Timon siit' ei piittaa. Mut Ateenan
Jos ryöstää, vanhustemme nykii partaa,
Ja petomaisen, irstaan, hullun sodan
Häväistäväksi antaa pyhät neitseet,
Niin tietköön, tietköön — Timon se nyt puhuu —:
Surkeillen vanhusta ja nuorukaista,
Sen vain ma sanon, ett' en siitä piittaa;
Hän suuttukoon; en veitsistään ma piittaa,
Kun vain on teillä kurkut; sanon, että
Vihollisleirissä on veitsinysä
Minulle rakkaampi kuin arvokkaimmat
Ateenan kurkut. Näin nyt jätän teidät
Jumalten lempeään ja hellään huomaan,
Kuin vartijalle varkaan.
FLAVIUS.
Viipy turhaa.
TIMON.
Juur' hautakirjoitustani ma piirsin;
Sen näette huomenna. Nyt alkaa parata
Tää pitkä elämä- ja terveys-tauti;
Kaikk' antaa tyhjyys. Eläkää te yhä:
Teit' Alcibiades ja häntä te
Ijäti vaivatkaa!
1 SENAATTORI.
On puhe turhaa.
TIMON.
Rakastan sentään maatani, eik' ole
Yleinen haaksirikko riemuks mulle,
Niin kuin käy huhu.