MARCUS.
Varusta vanhat silmäs itkemään,
Sydämmes muuten särkyy, jalo Titus:
Ma vanhuudelles kuolon tuskaa tuon.
TITUS.
Se syökö minut? Anna mun se nähdä!
MARCUS.
Tää oli tyttäres.
TITUS.
On vieläkin.
LUCIUS.
Voi mua! Tämä näkö minut tappaa.
TITUS.
Pelokas poika! Nouse, katso häneen. —
Lavinia, sano, mikä kiron käsi
Sun saattoi kädetönnä isäs eteen?
Ken houkkapää se mereen vettä loi
Ja varvun heitti Troian suureen paloon?
Suruni täys ol' ennen tuloasi,
Nyt, niinkuin Niili, rajoissaan ei pysy. —
Hae miekka! Minäi katkon käteni:
Ne Roomaa ovat puoltaneet, mut turhaan;
Mua ruokkiessaan tuskaa ruokkineet;
Rukoiluun olen nostanut ne suotta;
Ja apu niist' on ollut hyödytön.
Nyt muut' en palvelusta niiltä pyydä,
Kuin että toinen hakkaa toisen pois.
Laps, hyvä ettei sulla käsiä:
On turhaa käsin Roomaa palvella.
LUCIUS.
Sano, rakas sisko, kuka sinut rääkkäs?
MARCUS.
Ah! Voi! Tuo ajatusten armas elin,
Jonk oli jokellus niin hurmaavaa,
Nyt pikku-kupuhäkistään on viety,
Miss' sointujaan kuin lintu liverteli
Ja korvat lumos sulosävelin.
LUCIUS.
Ah, sano sitten sinä, ken sen teki.
MARCUS.
Tuommoisna hänen löysin; puistossa
Hän harhas, piileskellen niinkuin kauris,
Jok' auttamattoman on haavan saanut.