CHIRON.
Se ei saa elää.
AARON.
Se ei kuolla saa.
HOITAJA.
Sen täytyy, Aaron: äiti tahtoo niin.
AARON.
Vai täytyy? Silloin ei saa muut kuin minä
Tuhota lihaani ja vertani.
DEMETRIUS.
Sen rumpin pistän miekankärjelläni;
Tuo tänne se, teen pian siitä lopun.
AARON.
Pikemmin miekka tää sun vatsaas kyntää!
(Ottaa lapsen hoitajalta ja paljastaa miekkansa.)
Murhaajat, tapatteko veljenne?
Kautt' taivaan tuikkivien kynttiläin,
Joist' iski leimu, kun tuo poika tehtiin,
Ken koskee tähän esikoiseeni,
Se tämän miekan tuimaan terään kaatuu!
Se kuulkaa, pojat: ei Encelodus
Ja Typhonin[10] kaikk' uhkailevat laumat,
Ei suur' Alcides, ei Mars-jumalakaan
Vie tätä saalist' isän käsistä!
Te, pojat punakat, te pölkkypäät!
Valkaistut seinät, kailot krouvikilvet!
On sysimusta väri paras väri,
Se kaikki toiset värit luotaan lykkää;
Ei valtameren kaikki vedet pestä
Voi valkeaksi luikon mustaa jalkaa,
Vaikk yhtenään se kylpee kuohuissa.
Sanokaa Tamoralle: mull' on ikää
Omaani puoltaa, siihen tyytyköön.
DEMETRIUS.
Noin jalon emäntäskö aiot pettää?
AARON.
Hän emäntäni on, tää minä itse,
Mun oman nuoruuteni voiman leima;
Tää mulle kalliimp' on kuin koko mailma,
Ja tätä koko mailmaa vastaan suojaan,
Tai Rooma saa sen vielä verin maksaa.
DEMETRIUS.
Tää ikihäpeäks on äidillemme.
CHIRON.
Tuost' äpärästä häntä ilkkuu Rooma.