PUBLIUS.
Ja siksi teemme niinkuin käsketään. —
Suu tukkoon heiltä; sanaakaan ei enää!
No, onko vahvaa? Lujaa tehkää vain!
(Titus Andronicus palaa, mukanaan Lavinia, edellisellä
veitsi kädessä, jälkimmäinen kantaen maljakkoa.)
TITUS.
Lavinia, tule, tule! Tuossa kahleiss'
On vihamiehesi! — Suu tukkoon heiltä:
Puhua älkää heidän salliko!
He kuulkoot vain mun julmat sanani. —
Te konnat, Chiron ja Demetrius,
Tuoss' on se lähde, jonka sokaisitte,
Se kaunis kesä, johon talven toitte.
Tapoitte hältä miehen; siitä työstä
Kaks hänen veljistään on surman saanut;
Minulta käsi vietiin pilkaten;
Ja käsikullat, kielen, senkin, mik' on
Kalliimpi näitä — puhtaan kainouden —
Te, ihmispedot, hältä ryöstitte.
Mitä sanoisitte nyt, jos sallisin?
Te häpeisitte pyytää armoa.
Nyt kuulkaa, kurjat, kuinka teitä rääkkään:
Kädellä tällä kurkun leikkaan teiltä;
Lavinia tyngillänsä pitää maljaa,
Johonka kootaan syntiverenne.
Pitoihin tänne tulee äitinne,
Nimenään Kosto; hän mun hulluks luulee.
Haa, kuulkaa! Luunne jauhan tomuksi,
Vereenne siitä vastaan taikinan,
Ja taikinasta laitan piirakoita,
Ja niihin teidän riettaat päänne leivon;
Ja sitten äitinne, se irstas portto,
Kuin maa, saa niellä omat sikiönsä.
Nää on ne pidot, joihin hänet kutsuin;
Täss' äidin herkkupalat. Lastani
Pideltiin julmemmin kuin Philomelaa,
Ja julmemmin kuin Prokne minä kostan.
Nyt tänne kurkkunne! — Lavinia, tule,
(Leikkaa heiltä kurkut.)
Ja ota veri; ja kun ovat kuolleet,
Niin hienon hienoksi ma jauhan luut
Ja tuohon inhaan nesteeseen ne hierrän.
Ja siihen sotkuun leivon sitten päät. —
Pois tulkaa! Kukin tehköön parastaan,
Niin että pidot tulee julmemmat
Ja verisemmät kuin Kentaurin juhla.
Noin! Pois ne viekää! Kokiks itse rupeen,
Niin ett' on valmista, kun äiti saapuu.
(Menevät, vieden ruumiit mukanaan.)
Kolmas kohtaus.
Teltta Tituksen talon edustalla. Pöytä katettuna.
(Lucius, Marcus, gootteja, ja Aaron, vangittuna, tulevat.)
LUCIUS.
Kosk' isä tahtoo että palaan Roomaan,
Niin, setä hyvä, olen tyytyväinen.
1 GOOTTI. Niinikään mekin, käyköön kuinka käy.
LUCIUS.
Tuo mauri-peto pane talteen, setä,
Tuo julma tiikeri, tuo perkele.
Hän ravintoa vailla, kahleiss' olkoon,
Siks kuin hän keisarinnan itsen nähden
Todeksi näyttää tämän irstaat työt.
Ja vahvass' olkoot väijyss' ystävämme:
Lie keisarilla pahat mielessä.