TITUS.
Siks, että itse tahdoin kaikki laittaa
Näin ylhäisille pöytävieraille.
TAMORA.
Olemme kiitolliset, hyvä Titus.
TITUS.
Niin varmaan, mieleni jos tuntisitte.
Mut, majesteetti, mulle sanokaa:
Tekikö oikein tuittupää Virginius,
Kun omin käsin tyttärensä tappoi,
Jok' oli raiskattu ja häväisty?
SATURNINUS.
No, tietysti.
TITUS.
Ja syynne?
SATURNINUS.
Jottei tyttö
Eläisi häpeäänsä kauemmin
Eik' isää murheest' aina muistuttaisi.
TITUS.
Tehokas, mahtava ja vahva syy,
Elävä esikuva, ohje, käsky
Minulle, katalalle, tehdä samoin. —
Lavinia, kuole, kanssas häpeäsi,
Ja häpeäsi kanssa isän suru!
(Pistää Lavinian kuoliaaksi.)
SATURNINUS.
Mit' olet tehnyt, julmus?
TITUS.
Tappanut
Sen, joka sokeaks mun itketti.
Yht' onneton ma olen kuin Virginius,
Tuhansin enemmänkin syytä mulla
On tähän julmuuteen; — nyt on se tehty.