THERSITES. Enkö? Miksi sitten noin julmistut, sinä turha ja mitätön vanusilkki-höytäle, sinä rääppäsilmän viheriä varjolappu, sinä tuhlaajapojan kukkarontupsu, sinä? Voi, kuinka maailma-raukkaa vaivaavatkin nuo mokomat vesikirput, mokomat luonnon pikkaraiset!
PATROCLUS.
Huuti, sappi!
THERSITES.
Varpusenmuna!
ACHILLES.
Patroclus hyvä, tyynni ehkäisty
On huomispäivän suuri taistotuuma.
On tässä kuningatar Hecubalta
Ja tyttäreltään, armaaltani, kirje;
Mua nuhtelevat he ja velvoittavat
Valassa vannotussa pysymään.
Sit' en ma riko. Vieköön kreikkalaiset!
Poroksi, kunnia ja maine, pala!
Mua sitoo tämä kallihimpi vala. —
Thersites, tule telttaa siistimään:
Tän' yönä juhlitaan ja mässätään. —
Patroclus, tule!
(Achilles ja Patroclus menevät.)
THERSITES. Veren paljoudesta ja aivojen vähyydestä nuo kaksi varmaan tulevat hulluiksi; mutta jos he siksi tulevat aivojen paljoudesta ja veren vähyydestä, niin voin vaikka minä olla hullujen parantaja. Tässä meillä on Agamemnon, — jotakuinkin kunnon mies, semmoinen joka rakastaa västäräkkejä; mutta hänessä ei ole enempää aivoja kuin korvavahaa. Ja tuossa tuo Jupiterin herttainen muunnosmuoto, hänen veljensä, härkä, kaikkien aisankannattajain perikuva ja muistomerkki, pahainen saapassarvi, joka vitjoista roikkuu veljen koivessa, — voisiko ilkeydellä höystetty äly tai älyllä pippuroittu ilkeys muuttaa häntä muuksi kuin mitä hän on? Aasiksiko? Ei passaa: hän on jo sekä aasi että härkä. Haraksiko? El passaa: hän on jo sekä härkä että aasi. Koira, muuli, kissa, hilleri, sammakko, sisilisko, tarhapöllö, korppikotka tai mähnätön silli voisin vielä olla, mutta Menelaus — en, silloin nostaisin kapinan sallimusta vastaan. Älä kysykään, mitä olisin, jos en olisi Thersites; olisin vaikka täi pitaalitautisen ruumiissa, ennenkuin olisin Menelaus. — Hei vain! Aaveita ja tulisoihtuja!
(Hector, Troilus, Ajax, Agamemnon, Ulysses, Nestor,
Menelaus ja Diomedes tulevat, soihdut kädessä.)
AGAMEMNON.
Nyt käymme harhaan.
AJAX.
Et, tuolla on se, mistä näkyy tulta.
HECTOR.
Oo, vaivaks olen.