AGAMEMNON.
Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde
Hän teltastansa tänne ilman jakoon?
ULYSSES.
Vain kaunatakseen turhist' asioista
Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa;
Vain itselleen hän haastaa, rehennellen
Niin ett' on hengästyä; luuloarvo
Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään,
Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa,
Kapinaan joutuu valtio Achilles
Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon?
Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut
Jo huutaa: "Turhaa toivo!"
AGAMEMNON.
Ajax menköön. —
Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan;
Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne
Hän ehkä hiukan kieltää itseään.
ULYSSES.
Ei, Agamemnon, sit' ei sallita.
Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin
Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa —
Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa
Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu,
Kuin mikä häntä itseään vain matkii
Ja märehtii — näin kunnioisko mies,
Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme?
Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi
Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää,
Niin, — kuulkaa, — arvoaan ei alentaa, —
Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles —
Hän ett' Achilleen menis luo.
Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä
Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme
Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin
Odottaa suurta Hyperionia.
Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus,
Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"
NESTOR (syrjään).
Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.
DIOMEDES (syrjään).
Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!
AJAX.
Jos luokseen käyn, niin rautakourallani
Hänt isken naamaan.
AGAMEMNON.
Ei, ei, älkää menkö!
AJAX.
Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in.
Mun suokaa mennä.
ULYSSES.
Ei koko tämän sodan hinnast', ei.