ACHILLES.
Kuinka niin?
THERSITES. Hänen on määrä huomenna yksin otella Hectorin kanssa; ja hän on niin profeetallisen ylpeä sankarillisesta hutkimisestaan, että riehuu puhumatta sanaakaan.
ACHILLES.
Kuinka se käy päinsä?
THERSITES. Keikailee edestakaisin kuin riikinkukko; loikkaa askeleen ja pysähtyy äkisti; murtaa suuta kuin kapakkarouva, jolla ei ole laskuntekoon muuta apukeinoa kuin aivot; puree huulta, näyttäen valtioviisaalta, niinkuin tahtoisi sanoa: kyllä sitä tässä päässä älyä olisi, jos se vain siitä lähtisi. Ja kyllä kai sitä onkin siinä, mutta se piilee niinkuin tuli piikivessä, ei lähde iskemättä. Mies on iäksi mennyttä: jos ei Hector hänen niskaansa ottelussa taita, niin hän itse sen taittaa ylpeydellään. Minua ei enää tunne; sanoin: "hyvää huomenta; Ajax", ja hän vastaa: "kiitos, Agamemnon" Mitä sanotte ihmisestä, joka luulee minua päälliköksi? Hänestä on tullut oikea maakala, kieletön, epäluoma. Hiiteen koko maine! Sitä voi käyttää oikein- ja nurinpäin niinkuin nahkatakkia.
ACHILLES.
Sinä, Thersites, saat minun lähettinäni käydä hänen puheillaan.
THERSITES. Kuka? Minäkö? Hän ei vastaa kenellekään; pitää ammattinaan olla vastaamatta; puhuminen on kerjäläisiä varten; hänen on kielensä käsivarsissa. Tahdon osoitella häntä; Patroclus tehköön kysymyksiä minulle; saatte nähdä ilveilyn, jonka nimi on Ajax.
ACHILLES. Toimeen, Patroclus! Sano näinikään: pyydän nöyrimmästi, että miehuullinen Ajax suvaitsisi kutsua kaikkein urhoollisimman Hectorin saapumaan aseetonna telttaani, ja toimittaa hänelle turvasaaton jalomieliseltä, korkea-arvoiselta, kuusin- tai seitseminkerroin kunnioitetulta Kreikan armeijan ylisotamarskilta, herra Agamemnonilta, ja niin edespäin. Tee se!
PATROCLUS.
Zeus siunatkoon suurta Ajaxia!
THERSITES.
Hm!
PATROCLUS.
Tulen arvoisan Achilleen luota, —