[20] "Taivaat, armahtakaa." Nämä sanat kirjoitettiin niiden talojen ovelle, joissa oli ruttosairaita. Mustat täplät ihossa olivat paranemattomuuden merkkejä, ja niitä sanottiin "Herran merkeiksi". Tätä nimitystä käytetään tässä kaksimielisesti niistä lahjoista, joita prinsessa oli kuninkaalta saanut.

[21] Se tärvellä kuin mikä joulupila. Joulun ja loppiaisen välisenä aikana pidettiin kaikenlaisia huvituksia ja näytelmiä, jolloin joskus sattui, että katselijat ja muut iloiset veitikat sekaantuivat näyttelyyn ja näin saivat häiriötä aikaan.

[22] Polvella on leopardin pää. Pompejuksen asepuvun polvivaruksena oli metallista taottu leopardin pää.

[23] Teidät raapitaan pois vanhoista seinäverhoista. Näissä oli kuvattuna niiden yhdeksän sankarin joukossa myöskin Aleksanteri suuri, jonka vaakunakilpenä oli: punaisella pohjalla kultainen leijona tuolilla istumassa, hopeainen sotatappara käpälissä.

[24] Troijalainen. Tätä sanaa käytettiin myöskin maankuljeksijan, veijarin nimityksenä.

[25] Kullatun muskattipähkinän. Näitä oli tapana antaa uuden vuoden lahjaksi, samoin kuin mausneilikoilla täytettyjä sitruunia ja appelsiineja.