Ensimmäinen kohtaus.
Belmont. Aukea paikka Portian talon edustalla.
(Lorenzo ja Jessika tulevat.)
LORENZO.
Kuu kirkas loistaa. — Tällaisena yönä,
Kun vienon tuulen sulo-suudelmista
Puut tuskin liikkui, tällaisena yönä
Troilus Trojan valleille kai nousi
Ja sieluns' Hellaan telttaan huokas, jossa
Cressida lepäs.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Peloillaan kasteess' sipsutteli Thisbe,
Ja kun näk' ennen leijonaa sen varjon,
Pakeni säikkyin.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Kädessä pajun-oksa seisoi Dido
Ja rannalt' autiolt' armastansa viittas
Takaisin luokseen.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Medea yrttej' etsi, nuorentaakseen
Niill' Aesonia.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Jessika rikkaan juutalaisen jätti,
Ja raivon kullan kanss' Venetiasta
Belmontiin karkas.
JESSIKA.
Tällaisena yönä
Lorenzo poika hälle lemmen lupas,
Sydämen hältä vei, ja valat vannoi,
Mut tosi ei ykskään.
LORENZO.
Tällaisena yönä
Ihana Jessika, tuo pikku nirppa,
Panettel' armastaan ja sai sen anteeks.
JESSIKA.
Viel' yöteleisin, jos ei tulis ketään;
Mut, vaiti: miehen askeleita kuulen.
(Stephano tulee.)
LORENZO.
Hiljaisess' yössä ken niin kiireest' astuu?
STEPHANO.
Ystävä.
LORENZO.
Ystävä? Mik' ystävä?
Nimenne, ystävä!
STEPHANO.
Stephano nimen' on; ma sanan tuon,
Ett' ennen päivää armollinen rouva
Belmontiin saapuu; pyhät risti-paikat
Hän retkeilee ja polvistuen anoo
Avio-onnea.
LORENZO.
Ken häll' on myötä?
STEPHANO.
Vaan pyhä erakko ja neitsyensä.
Mut anteeks, joko palannut on herra?
LORENZO.
Ei; eikä mitään hänest' ole kuultu. —
Mut sisään, kultaseni, käykäämme
Ja juhlalliset tervetuliaiset
Talomme emännälle hankkikaamme.
(Lancelot tulee.)
LANCELOT.
Hoi, hoijaa, hoijaa! hoi, hoi! hoijaa, hoijaa!
LORENZO.
Ken siellä huutaa?
LANCELOT. Hoijaa! Olettenko nähnyt herra Lorenzoa ja rouva Lorenzoa? Hoijaa! hoijaa!
LORENZO. Älä hoilaa, mies; tääll' ollaan.
LANCELOT. Hoi! missä? missä?
LORENZO. Täällä.
LANCELOT. Sanokaa hänelle, että sananlennättäjä on tullut herrani luota, sarvi täynnä hyviä uutisia: herrani on täällä ennen päivän koittoa.
(Lähtee.)
LORENZO.
Nyt sisään, kultaseni, vartomaan.
Vaan mitä siellä? Miksi sisään mennä?
Stephano ystäväni, tieto viekää
Väelle, että rouva tääll' on kohta;
Ja tuokaa soittokunta taivasalle.
(Stephano lähtee.)
Kuin hiljaa kuudan tuolla kunnaall' uinaa!
Täss' istukaamme, antain soiton äänten
Solua korviimme; yön tyyni hiljaus
Sävelten vienoon sulosointuun sopii.
No, istu, armas! Kas, kuin taivaan tanner
Kirkkaita kulta-kieriköit' on täynnä;
Ja pisku pieninkin, min tuolla näet,
Kulkeissaan niin kuin enkel' laulaa, yhtyin
Heleä-silmäisten keruubein kuoriin.
Niin sointuu kuolemattomien sielut,
Vaan me, niin kauan kuin tää halpa tomu
Liallaan peittää sen, sit' emme kuule.
(Soittoniekkoja tulee.)
Herättäkää nyt hymnillä Diana;
Sävelin vienoin valtiaanne korvaa
Hivelkää; kotiin soitolla hän viekää.
JESSIKA.
Ei koskaan hauskuta mua sulo-soitto.
LORENZO.
Sun mieles jännitys on siihen syynä.
Vaan katso hurjaa, vallatonta karjaa,
Tai nuorta, kesytöntä varsalaumaa,
Kuin kirmaa ne ja mylvii, ääneen hirnuu
Tulisen veren vaikutuksest' aivan.
Jos äkkiä ne torven äänen kuulee,
Tai joku soiton sävel korvaan hiipii,
Näät että oiti seisahtuu he kaikki,
Ja hurjiin silmiin lempeän tuo katseen
Sävelten valta. Senvuoks, kertoo runo,
Puut, kivet, aallot eloon lauloi Orpheus.
Niin jäykkää, kovaa, raivokast' ei mikään,
Ett'ei sen luonnett' ajaks muuta soitto.
Mies, jolta puuttuu sointuisuus ja jot'ei
Suloiset sopu-äänet sykäytä,
On viekas, juonikas ja rosvomainen,
Sen hengen liikkeet tylsät niinkuin yö,
Ja niinkuin tuonela sen himot mustat;
Äl' usko moista! — Kuule soittoa.
(Portia ja Nerissa tulevat etäällä.)
PORTIA.
Tuo valo tuolla salistani virtaa.
Kuin kauas säteens' antaa pieni liekki!
Noin maailmass' inhassa myös hyvyys loistaa.
NERISSA.
Kun loisti kuu, ei nähty kynttilää.
PORTIA.
Isompi valo himmentääpi pienen.
Sijaisellakin kuninkaan on loisto
Siks, kunnes saapuu kuningas; mut silloin
Valuupi hohto pois kuin valtamereen
Sydänmaan puro. Soitantoa! Kuule!
NERISSA.
Se oma soittokuntanne on, rouva.
PORTIA.
Ei mitään suhdatonta hyvää, nään mä:
Nyt paljon kauniimpaa kuin päiväll' on se.
NERISSA.
Se hiljaisuuden vaikutust' on, rouva.
PORTIA.
Niin kauniisti kuin leivo laulaa varis,
Jos kumpaakaan et kuuntele. Ja niinpä
Myös satakieli, jos se päiväll' laulais,
Kun kaikki hanhet kaakottaa, ei ois se
Parempi laulumies kuin peukaloinen.
Näin useassa suhteess' ajan suhteet
Asian ansion ja arvon määrää. —
Vait! Kuutar Endymion luona nukkuu,
Herättää ei saa häntä.
(Soitanta taukoo.)
LORENZO.
Portian ääni,
Jos en ma pety.
PORTIA.
Mun hän tuntee niin kuin
Sokea käen huonost' äänestään.
LORENZO.
No, tervetullut kotiin, rakas rouva.
PORTIA.
Menestyst' olemme me miehillemme
Rukoilleet ja siit' avun toivomme.
Ovatko tulleet jo?
LORENZO.
Ei, rouva hyvä.
Mut sanantuoja ennalt' ilmoittanna
On heidän tulon.
PORTIA.
Sisään käy, Nerissa,
Väelle sano, ett'eivät he lainkaan
Pois-olostamme ole tietävinään;
Lorenzo kai on vait? ja Jessika?
(Torven toitaus kuuluu.)
LORENZO.
Jo tulee puolisonne: torven kuulen. —
Meist' olkaa huoleti, me emme kieli.
PORTIA.
Tää yö on juur kuin sairas päivänvalo,
Vaan hiukan kalpeampi: niinkuin päivä,
Kun päivyt pilvihin on peittynyt.
(Bassanio, Antonio, Gratiano seuralaisineen tulevat.)
BASSANIO.
Meill' antipodein kanss' on täysi päivä,
Jos ilmestytte te, kun päivyt poistuu.
PORTIA.
Jos loistankin, en julkea lie toki:
Miehelleen kaihoks julkea on vaimo,
Ja sit' en Bassaniolle koskaan soisi,
Sen tietköön Luoja! — Tervetullut!
BASSANIO.
Kiitos!
Mut tervehdyttäkää myös ystävääni:
Se nyt on hän: Antonio, se, jolle
Niin äärettömäss' olen velassa.
PORTIA.
Velassa hälle kaikess' oletten:
Hän teidän tähden suureen velkaan joutui.
ANTONIO.
Ei mitään; kaikk' on täysin suoritettu.
PORTIA.
No, tervetullut, signor, meidän kotiin;
Se muussakin kuin sanoiss' ilmi tulkoon:
Siis kaikki tyhjät puhetavat sikseen.
GRATIANO (Nerissalle).
Kuun kautta tuolla! väärin mulle teette;
Sen tuomarin sai kirjuri, sen vannon.
Jo soisin kuohilaan sen saaneen multa,
Kun noin sen panee pahaks oma kulta.
PORTIA.
Toraako nyt jo? mikä riidan aine?
GRATIANO.
Vaan kultarengas, pieni halpa sormus,
Jonk' antoi mulle hän, ja jossa lause
Ol' yhtäläinen juur kuin veitsisepän
Veitsissä värsy: "Säästä, älä päästä".
NERISSA.
Ei arvost' eikä värsyistä nyt puhe.
Kun teille annoin sen, niin vannoitte,
Ett' ois se sormessanne kuolinhetkeen,
Ja hautahankin mukananne seurais.
Ois teidän tullut tallettaa se, jos ei
Mun tähteni, niin valan kalliin tähden.
Vai herra kirjurille! Herra nähköön,
Se kirjur' ei saa koskaan karvaa leukaan.
GRATIANO.
Saa kyllä, jos vaan mieheksi hän kasvaa.
NERISSA.
Niin mieheksi jos koskaan kasvaa nainen.
GRATIANO.
Tuon käden kautta! sen sai nuorukainen,
Pahainen poika, pieni piimäparta,
Lain-miehen kirjuri, sun pituises,
Laveri laps, mi palkakseen sen kerjäs;
Sydäntä mull' ei ollut sitä kieltää.
PORTIA.
Te nuhteit' ansaitsette, toden totta,
Kun tuhlaatten noin vaimon ensi-lahjan,
Mi sormeen pantu valall' on, ja lihaan
Uskollisuudella näin kiinnitetty.
Min' annoin armaalleni sormuksen;
Hän vannoi, ettei koskaan sitä hukkais;
Täss' on hän, vakuuttaa ma tohdin että
Hän sit' ei antais, sormestansa päästäis,
Ei koko maailman aarteista. Gratiano,
Täst' eukkonne syyn katkeran saa harmiin;
Tulisin hulluks' jos näin kävis mulle.
BASSANIO (itsekseen).
Nyt vasen käsi poikki vaan, ja vannon,
Ett' ottelussa multa sormus hukkui.
GRATIANO.
Bassanion sormuksen sai tuomari;
Hän pyys sen, ja sen ansaitsikin kyllä,
Nyt kirjuri, tuo poika, joka siellä
Kynäili hiukan, pyysi saada mun;
Ja herra niinkuin palvelija muuta
Ei ottaa tahtoneet kuin sormukset.
PORTIA.
Ja te, min sormuksen te annoitte?
Sit' ette suinkaan, minkä multa saitte!
BASSANIO.
Jos valheen liittää voisin rikokseeni,
Niin kieltäisin; vaan näette, sormessani
Ei sormust' ole: poiss' se on. —
PORTIA.
Noin tyhjä
On viekas sielunnekin kunniasta.
En totta tule vuoteesenne, kunnes
Nään sormukseni.
NERISSA.
Enkä minä teidän,
Omani kunnes nään.
BASSANIO.
Jos tietäisitte,
Hyv' armas, kelle annettiin se sormus,
Ja kenen puolest' annettiin se sormus,
Ja minkä tähden annettiin se sormus,
Kuin raskast' oli antaa pois se sormus,
Kun muut' ei ottaa tahdottu kuin sormus,
Niin julma vihannekin varmaan lauhtuis.
PORTIA.
Jos tietäisitte mitä voi se sormus,
Sen arvoa, jonk' antama se sormus,
Ja velvoitusta tallettaa se sormus,
Niin teilt' ei olis hukkunut se sormus.
Niin järjetön ken olis, ett' ei häpeis
Kalua pyytää, jok' on teille pyhä,
Jos vaan sit' olisitte suojellut
Vähänkin innokkaasti? Niin, Nerissa.
Opiksi on mit' uskoa mun pitää:
Se sormus naisell' on, siit' annan pääni.
BASSANIO.
Ei, kautta sieluni ja kunniani!
Ei naisella, vaan kunnon tohtorilla,
Mi kolmetuhat dukaattia hylkäs
Ja vaati sormuksen. Sen hältä kielsin
Ja nurpeillaan pois annoin hänen mennä.
Sen miehen, joka kalliin ystäväni
Pelasti hengen. Mitä tehdä, kulta?
Perästä lähettää se täytyi hälle.
Sen kohteliaisuus ja häpy vaati:
Niin halpaan kiittämättömyyden lokaan
En kunniaani pannut. Anteeks, armas!
Siell' ollen, sormust' olisitte tekin
Anoneet kunnon tohtorille lahjaks.
PORTIA.
Etäällä täältä pitäkää se tohtor'.
Kun hällä, näät, on lempi-aarteheni,
Se, jota mulle hoitaa vannoitten,
Niin tulen yhtä anteliaaks kuin te:
En hältä mitään kiellä, ruumihini
Ja puolisoni vuoteen annan hälle.
Ma häntä tuta tahdon. Maatkaa aina
Kotona yöt; mua kaitkaa niinkuin Argus!
Jos ette, jos ma yksin jään, niin kautta
Mun kunniani — tallell' on se vielä —
Ma vierelliseks otan tohtorin.
NERISSA.
Ja minä kirjurin; siis katsokaatte,
Ett'ette mua heitä omaan valtaan.
GRATIANO.
No, koita; mut jos kiinni hänet saan,
Niin kyllä kynä hältä katkaistaan.
ANTONIO.
Min' olen raukka syypää tähän riitaan.
PORTIA.
Ei huolta mitään; tervetullut vaan!
BASSANIO.
Tää pakko-virhe anteeks suokaa, Portia;
Ja tässä ystävien kuullen vannon
Sun sulo-silmäis kautta, joissa oman
Nään itseni —
PORTIA.
Hän silmissäni kaksin
Kuvansa näkee: yhden kummassakin.
No, vannokaa nyt tuohon kaksoisuuteen,
Kenties teit' uskotaan!
BASSANIO.
Mut kuulkaa toki!
Vikani anteeks! Sieluhuni vannon,
Ett' enää valaani en koskaan riko.
ANTONIO.
Ruumiini kerran alttiiks annoin hälle,
Ja ilman tuota, joll' on nyt tuo sormus,
Se olis mennyt. Nyt taas sieluni
Ma pantiks panen, ett'ei puolisonne
Valaansa enää riko ehdollansa.
PORTIA.
Takuunne siis! Tuo hälle antakaa,
Paremmin säilyköön se kuin tuo toinen.
ANTONIO.
Tuoss' on; ja säilyttää se luvatkaatte.
BASSANIO.
No, totta! tuonhan tohtorille annoin.
PORTIA.
Sen hältä sain. Bassanio, anteeks suokaa:
Sen hinnasta hän makas kanssani.
NERISSA.
Gratiano kiltti, tekin anteeks suokaa:
Tuo kirjuri, tuo piimäparta poika,
Sen palkaks soi, kun makas kanssan' yön.
GRATIANO.
Haa! Tää on niinkuin maantien laittamista
Kesällä, jolloin tiet on hyvät kyllä.
Kuin? Nytkö kannattaa jo aisaa saamme?
PORTIA.
Hyi, hävetkää! — Kaikk' ihmeiss' oletten te.
Täss' ompi kirje, lukekaa se joskus;
Se Paduasta on Bellariolta;
Se näyttää, että tohtor' oli Portia,
Nerissa kirjuri. Lorenzo tuossa
Todistaa että jälkehenne lähdin
Ja juur nyt palasin: en sisään ole
Viel' ehtinyt. — Antonio, tervetullut!
Varalla mull' on paremp' uutinen,
Kuin luulettenkaan: avatkaa tuo kirje,
Niin näätte, että kolme laivoistanne
Palanneet juur on rikkauksinensa.
En sano, mikä outo sattumus
Tuon kirjeen mulle toi.
ANTONIO.
Min' olen mykkä.
BASSANIO.
Te tohtori, ja teit' en tuntenut?
GRATIANO.
Te kirjuri, jonk' aisaa kannattaisit?
NERISSA.
Niin; vaan se kirjur' ei sit' aio koskaan,
Jos siks ei elä, että tulee mieheks.
BASSANIO.
Teit', armas tohtor', anon vierelliseks;
Kun poissa olen, vaimoineni maatkaa.
ANTONIO.
Te toitte elon mulle, elannon:
Täss' selvään nään, ett' ehjinä mun laivan'
On satamahan tulleet.
PORTIA.
No, Lorenzo?
Teillenkin kirjur' antaa hyvät toivot.
NERISSA.
Niin, ja ne annan hälle lunnahitta, —
Täss' annan teille sekä Jessikalle
Tuon rikkaan juutalaisen lahjakirjan
Kaikista tavaroistaan, kun hän kuolee.
LORENZO.
Ihanat naiset, mannaa kylvätten te
Nälkäisten tielle.
PORTIA.
Jo on melkein aamu,
Ja täyttä selvää koko menost' ette
Viel' ole saaneet. Sisään lähtekäämme,
Ja siellä tarkoin kuulustelkaa meitä:
Totuuden mukaan kaikkeen vastaamme.
GRATIANO.
No, tehdään niin! Ja ensi kuulustus on
Johonka vannoa Nerissan täytyy:
Ens' yöhön valvoako tahtoo hän,
Vai maata nyt, kaks tiimaa päivähän?
Kun tulee päivä, pois sen toivoisin,
Ja maata päästä kera kirjurin,
Eläissäni en mitään talleta
Niin tarkoin kuin Nerissan sormusta.