"Kolmas osa eli ulkopuolinen aura, alkaen sisäauran ulkoreunasta, on kooltaan hyvin erilainen, ja sen ulkoreunaa on tähän asti pidetty auran rajana. Kun auraa kokonaisuudessaan tarkastetaan spectouranisen levyn eli vaalean sinertävän levyn läpi, niin näyttävät kaikki osat sulautuvan yhteen ja lähinnä ruumista oleva osa on auran kaikkein tiivistynein osa."
Selvemmäksi käy auran sekä muoto että väri, kun mainitsen yhden niistä lukuisista esimerkeistä, joita tohtori Kilner tuo esille teoksessaan:
"(Tapaus 11). Tarkastettavana oli 30-vuotinen terverakenteinen naishenkilö, joka koko elämänsä iän oli ollut terve ja voimakas. Luonteeltaan oli hän erinomaisen tasainen. Hänen auransa oli sinertävä väriltään, rakenteeltaan hienoimpia mitä koskaan olen nähnyt, näyttäen katsojalle munanmuotoiselta. Ulkopuolinen aura oli suunnilleen kaksitoista tuumaa leveä pään ja ruumiin kohdalla, sekä pieneni asteettain säännöllisesti viiden tuuman levyiseksi jalkanivelten kohdalla. Ulkopuolisen auran rajaa oli vaikea määrätä, koska senkin ulkopuolella olevasta kerrostumasta ulkoni jonkinmoinen pilvimäinen sädehdys, joka ei suinkaan ollut optillinen valohäiriö, koska se huomattiin muissakin tapauksissa. Tälle säde-ilmiölle olemme antaneet nimeksi 'Ultra eli ulkopuolisin ulko-aura'. Kun koehenkilö seisoi sivuttain, niin ulko-aura edestä oli viisi tuumaa leveä ylhäältä alas asti. Selkäpuolella oli se viisi tuumaa hartiain tienoilla, laajeten kahdeksaksi tuumaksi lantion tienoilla, ja vähentyen edelleen neljäksi tuumaksi jalkanivelten kohdalla. Sisempi aura oli yli koko ruumiin noin kolmen tuuman levyinen. Eetterinen kaksoispuoli oli niukasti neljännestuuman laajuinen."
Kun tekee yhteenvedon niistä useista kymmenistä kokeista, jotka tohtori Kilner julkaisee teoksessaan, niin saapi jokseenkin selvän kuvan ihmisen auran yksityisseikoista, ja tämä kuva on melkein samanlaatuinen kuin salatieteilijöiden esittämät kuvaukset ihmisen eetteriruumiista ja astraliruumiista. Viittauksia löytyy myöskin (ultra ulko-aura) salatieteilijöiden ajatus- eli älyruumiiseen. Hyvin mieltäkiinnittäviä ovat myöskin Kilnerin huomiot niistä muutoksista, jotka hän pani merkille näissä tavallisille silmälle näkymättömissä ruumiissa, ihmisen ollessa sairaalloisessa tilassa. Ei siis olekaan mikään ihme, jos monen tutkijan huomio onkin tämän johdosta suuntautunut etsimään useiden sairauksien syitä näistä näkymättömistä ruumiista. Näkyväisen eli fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi siinä tapauksessa ainoastaan näiden patologisten tilojen esiin tuominen ihmisen itsetietoiseen päivätajuntaan. Näin opettavatkin kyllä muutamat salatieteilijät, ja tulevien havainnollisten tieteilijöiden tehtäväksi jää ratkaisu, mihin määrin salatieteilijöillä on ollut oikein tai väärin.
Mutta vieläkin syvemmälle on tieteellisen tutkimuksen onnistunut tunkeutua. On onnistuttu ei ainoastaan havaitsemaan näiden näkymättömien ruumisten olemassaolo, vaan myöskin tekemään havaintoja niissä esiintyvistä ominaisuuksista. Näistä saavutuksista tulee kunnia psyykkisten tutkimusten harrastajille, jotka tieteellisen tarkasti ovat todentaneet nämä ilmiöt. Useiden kokeilijain havaintojen joukosta otan mainitakseni ainoastaan ranskalaisen oppineen Rochas'n tutkimukset, jotka mielenkiintoisuudellaan ja selvyydellään eniten kiinnittävät arki-ihmisen huomiota. Teoksessaan "Raskaasta hypnotisesta unesta" lausuu hän seuraavasti:
"Kun kokeiltava magnetisoidaan (s.o. nukutetaan hypnotista menetelmää käyttäen), häviää tunto hänen ihonsa pinnasta. Tämä ilmiö on jo huomattu kauan sitten, mutta ei ole tiedetty, että ihmisen tunto ulkoilee ruumiin ulkopuolelle. Sen ympärille muodostuu näet tuntokerros, joka ulottuu ihosta muutamia sentimetrejä. Jos magnetisoija tai kuka tahansa pistää tai hivelee kokeiltavan ihoa, ei tämä tunne mitään, kun sitävastoin hän heti ilmaisee kosketuksen tai kivun tunteen, jos kosketellaan ruumiin ympärillä olevaa tuntokerrosta.
"Vielä on havaittu, että samassa kuin hypnosi syventyy, muodostuu sarja yhtäläisiä tuntokerroksia melkein yhtä etäälle toisistaan. Näiden kerrosten tunto vähenee suhteellisesti niiden etäisyyden mukaan ruumiista."
Tämän väitteen ovat tieteellisesti todistaneet kokeillaan de Rochas ja
Luys Charité sairaalassa (Tri E. Dupoy).
Tohtori Sicaro de Plauzolles kirjottaa aikakauskirjassa Annales de
Psychiatre de Rochas'in kokeilusta:
"De Rochas oli jo huomannut, että riittävään hypnosi-asteeseen joutuneet kokeiltavat tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän heitä lähestyi, vaikkei hän heitä koskettanutkaan.