KAUKOMIELI
Lemminkäisen taru suunniteltu näyttämölle, kolmessa kuvaelmassa
Kirj.
WILLIE ANGERVO
Hyvinkäällä, Uus-uskonnollinen Kustannusliike, 1916.
Omistettu vaimolleni
ALKULAUSE.
Nykyisen kahdennenkymmenennen vuosisadan kynnyksellä elämme vielä sen kehityskauden mainingeissa, jolloin vallalla ollut aatesuunta kielsi talismaanien taikavoiman, väittäen moisen uskon tietämättömyyden menneisyydessä synnyttämäksi äpärälapseksi, jonka olisi väistyttävä tiedon oikean rintaperillisen, kokemusperäisen, materialistisen tutkimuksen tieltä, Materialismin oli kuluneen vuosisadan järki omistanut siihen määrin lapsekseen, että se, hyljätessään vanhojen taiat ja talismaanit, kielsi myöskin henkimaailman olemassaolon ja asettui johdonmukaisesti kielteiselle kannalle koko henkisen kehityksen pitkittyvään jatkuvaisuuteen, ainakin mikäli se koski ihmistä eristettynä yksilönä.
Tämmöistä asiain tilaa ei kumminkaan kestänyt kauan. Pian alkoi kuulua voimakkaita, tieteellisesti perusteltuja, ääniä päinvastaiseen suuntaan. Moni nosti sormensa varoitukseksi, ellei ilman tutkimatta heittää hukkaan vanhojen taikakaluja ja vaistomaisesti alistutaan vähitellen antamaan niille edes tavallinen vanhuudelle kuuluva kunnioitus, jonka materialismi tahtoi niiltä pois riistää — ehkäisten menettelyllä talismaanien tuhoatuottavien ominaisuuksien ilmipuhkeamisen.
Talismaaneille pitäisi näet olla sekä hyvää-, että pahaa-tuottavia ominaisuuksia: