Ellei tahdota täydelleen ummistaa silmiä tosiasioille, pitää tämä luulo paikkansa ainakin eräällä rajoitetulla alalla, nimittäin niihin talismaaneihin nähden, jotka "pyhien kirjojen" nimellisinä omaavai erikoisen merkityksen sekä yksilöiden, että koko ihmiskunnan henkisessä kehityksessä. Mikä merkillinen tenho lieneekään niihin kytketty, sillä näyttää siltä, kuin niiden kunnioittamisesta, tai hylkimisestä riippuisi elämä ja kuolema koko sille kansalle, jolle ne alkujaan on uskottu:
Niinpä nähdään, että niin kauan kuin Hermeksen "lauluja" pidettiin siksi arvossa, että niiden ohjeita toteutettiin jokapäiväisessä elämässä, niin kauan kesti elossa se mahtava sivistys, jonka perustana ne tuhansia vuosia olivat seisoneet.
"Kuolleiden kirjan" mukana hautautui maailman näkyvistä ei ainoastaan Osiris-mysteerioiden suuret henkiset salaisuudet, vaan myöskin koko egyptiläinen kulluuri, joka aikoinaan oli häikäissyt maailmaa loistollaan.
Zend-Avestan palvonnan lakattua hukkui kaldealainen sivistys, jonka sirpaleetkin todistavat nykyajalle sen muinoista upeata mahtavuutta.
Orphilaisten hymnien lakattua soimasta, sai koko varhainen kreikkalainen henkisyys iskun, jonka jälkeen se ei koskaan kyennyt nousemaan siihen korkeuteen, jossa tarut kertovat sen kerran olleen.
Päinvastaisia kiellä talismaanien hyvistä, eli suojelevista ominaisuuksista, puhuu taas Veedojen ja hindulaisen sivistyksen keskinäinen suhde. Iästään ja vanhoillisuudestaan huolimalta elää hindulainen kansallisuus tänäkin päivänä elinvoimaisena, vaikkakin siitä läpi vuosituhansien on isketty suonta alinomaa ja sen verta imetty muiden kansallisuuksien ylläpitämiseksi, sillä se on edelleenkin, kaikista houkutuksista huolimatta, jatkuvasti ylläpitänyt kunnioitustaan ja uskoaan Veedojensa suojeluskykyyn.
Samoin on Juutalaisuuden laita. Sitkeys sen elinvoimassa on suurimmaksi osaksi luettava sen kunnioituksen ansioksi, jota se aina on osoittanut Vihityn opettajansa, Mooseksen, antamaan lakiin.
Selvintä kiellä talismaanien taikavoiman puolustukseksi puhuu kumminkin Suomen kansan Kalevala, joka sen merkityksen nojalla, mikä sillä on ollut Suomen kansan olemassaololle, on hyvällä syyllä oikeutettu luettavaksi samanlaisien ja saman arvoisten "pyhien kirjojen" joukkoon, kuin 'yllä mainitut. Kiin kauan kuin se oli salassa nykyisiltä suomensukuisilta kansoilta — — — tai toisin sanoen, oli salassa vain kansalta, mutta kyllä vielä tallella kansan keskuudessa elävien tietäjien omaisuutena — — — piti se hiljaisuudessa yllä kansan elinvoimaa, ehkäisten sitä sen vaikeuksien aikana kokonaan kuolemasta, kunnes aika oli kypsä kansalle ja Kalevalalle sen uudelleen julkituomiseen.
Ja mikä ihmeellinen käännös tapahtuikaan Suomen kansan kehityksessä tuona merkillisenä hetkenä?
Heti kun Kalevala pääsi uudelleen päivän valoon, alkoi Suomen kansa herätä vuosisataisesta, ellei vuosituhansisesta, unestaan: alkoi tuntea oman arvonsa, kansallisvelvollisuutensa omassa maassaan, sekä nähdä, että sillä kansallisuutena oli erikoisia velvollisuuksia, erikoisine kultuuritehtävineen, koko maailman sivistykselle ja koko ihmiskunnan henkiselle kehitykselle. Vaikkapa riistettäisiinkin Kalevalalta tämä yleismaailmallinen kunnia, niin joka tapauksessa täytyy myöntää, -että suomalaisuuden kansallinen herääminen tapahtui samanaikaisesti Suomen suuren talismaanin, Kalevalan, julkisuuteen tuomisen kanssa.