Näin ollen voidaan täydellä syyllä kysyä, mikä mahtanee olla se taika, joka pyhien kirjojen talismaaneille antaa niiden mullistavan voiman?
Vertaamalla kaikkien kansallisuuksien pyhiä kirjoja toisiinsa, huomaa niissä helposti'muutamia yhteisiä piirteitä, joita lähemmin tutkimalla saa houkutuksen pitämään taian syinä. Yksi niisiä, ehkä kaikista helpommin huomattavin, on se, että ne kaikki aivan erikoisesti painostavat henkimaailman olemassa-oloa ja henkisyydelle perustettua maailmankatsomusta, esittämällä sen ilmenneessä maailmassa ainoaksi olevaiseksi, pysyväiseksi, joskin alituisesti eteenpäinpyrkiväksi, kehityksen alaiseksi tekijäksi. Vaikkakin ne sitten upottavat ihmisen tämän henkisen kehilyksen-lain virtaukseen, niin näyttävät ne samalla ihmiselle tien, kuinka voida itsetietoisesti tarttua kehitys-lain ohjaksiin ja kehittyä aktiiviseksi voimaksi lain sisällä. Olettamalla tämmöinen edellytys, että moinen voiman käyttö todellakin joutuisi yhden, tai useamman ihmisen käsiin jossakin kansallisuudessa, joka tietenkin olisi sitä enemmän mahdollinen, kuta julkisemmin tuo "tie" voiman saavuttamiseen on ilmoitettu kussakin kysymyksessä olevassa talismaanissa, ja kansalla olisi tarjolla "tielle" kelvollisia pyrkijöitä, — — — niin ei suinkaan ole ihmeellistä, jos talismaanien löytö ja julkisuuteen tuominen osottautuisi kysymyksessä olevalle kansallisuudelle niin suurimerkilykselliseksi, että sen olemassaolo riippuisi kokonaan siitä, millä tavoin kansa suhtautuu talismaaniinsa.
Tätä "tietä" kehityksen auran kärkeen pääsemiseen on erikoisista syistä ruvettu kutsumaan "kaidaksi tieksi" ja sen esittäminen on yksi niitä suuria taikavoimia, jotka sisältyvät myöskin Kalevalan talismaaniin. Lemminkäisen tarussa on "kaidan tien" vaatimukset tuotu esille niin suuremmoisesti, ettei vertaa löydy muissa pyhissä kirjoissa salatieteellisiin yksityiskohtiin nähden, vaikka esitys, — joka on säilyttänyt yllään sen mysteerioverhon, joka sillä oli aikoinaan esi-isillämme akkaadilaisilla, kaldealaisten kanssa suoranaisessa vuorovaikutuksessa olleella, roduilla, — näyttää nykyaikaisesta lukijasta vieraalta ja oudolla.
Tapahtuma kerrotaan esitetyn näytelmän muodossa, "lihassa ja veressä" ja lukiessa Kalevalaa, saa kylläkin vakuutusta otaksumalla, että asian laita lienee todella niin ollut. Ideoita personoimalla tuotiin suurin piirtein esiin sekä ihmiskunnan, että ihmisyksilön kehitys aina siihen suureen Vihkimykseen saakka, jolloin ihminen jumalallisen rakkauden läpäisemänä sai yksilökohtaisesti tuntea, että Rakkaus yksinään kykeni voittamaan kuoleman ja olemaan niin muodoin kaiken olemassaolon perustana, joka kokemus siten muodostui Vihitylle ainoaksi laiksi, jota hänen elämässään tuli ehdottomasti totella.
Näyttämökseen rakastivat vanhat erikoisesti mitä jokapäiväisimpää ympäristöä, joka vertauskuvannollisesti valaisi parhaiten silloista kehitystasoa. Niinpä kalevalaisessa vihkimysnäytelmässä esiintyvät henkilöt esimerkiksi pimeässä savutuvassa, joka kuvannee ja edustanee ihmiselämää, joka vielä on vailla vihkimyksen järkeä valaisevaa korkeampaa tietoa. Personoimalla ihmisen henki, ihmisessä piilevän jumaluuden sisäisin puoli, rakastavaksi äidiksi, oli savupirtti mitä sopivin kehys näyttämään, kuinka osattomaksi ja yksinäiseksi ihmisen korkein minuus itsensä tuntee, kun järki, sielun miehinen aspekti, kehittymättömänä pyrkii itsekkäällä tavalla yhdistymään sielun naiselliseen aspektiin, eli tunne-elämään, vallankin kun hengen ainoana toverina ja auttajana oli vain käytännöllisistä, persoonallisen elämän eduista, huolehtiva alin minuus.
Vaivojaan säästämättä ja antaumuksella hoiti rakastava äiti tulta, elinvoimaa, tuvan liedellä, ehkäisten sen koskaan sammumasta ja piti silmällä sielun eri aspekteja edustavien lapsiensa kehitystä, seurasi aivan kuin unessa poikansa: järjen, ja miniänsä: tunne-elämän, vaellusta, iloiten jokaisesta edistyksestä matkan varrella, neuvoen heitä laatimaan kehityksen saavutuksia vastaavat ulkonaiset olosuhteet sisäisen tilan mukaisiksi, ja oli vihdoin valmis uhrautumaan järjen pelastukseksi, kun se "viisauden käärmeen" puremana oli taipuvainen jäämään haudantakaiseen taivasmaailmaan, itsekkäisyyden viimeisen houkutuksen pauloissa nauttimaan levon suloista onnea.
Tämä kehitystaistelu, ynnä monet muut vieläkin syvällisemmin salatieteelliset totuudet Kalevalassa, ovat varmaankin välähdyksiä siitä henkisestä voimasta, joka on tehnyt Kalevalan siksi voimalliseksi talismaaniksi, joka on nostanut Suomen kansan silminnähtävästä kuoleman unesta uudelleen kansakuntien joukkoon.
Tuomalla Kaukomielen tarun näyttämölle, olen mikäli mahdollista pyrkinyt seuraamaan siinä esiintyvää mysteeriosalaisuuksien lankaa arvoituksen henkisen ytimen käsittämiseen, ja jos olisin pyrkimyksessäni onnistunut edes sen verran että antanut vain sysäyksen näkevämmille tuomaan sitä yhä selvemmin esille, niin tuntisin työstäni itseni onnelliseksi.
Mikkelissä 13.9.1916.