Oli tässä ennen koira, rakki raudan karvallinen, lihan syöjä, luun purija, veren uudelta vetäjä; mikä lienet miehiäsi ku ollet urohiasi. kun tulit tähän tupahan, sait sisähän salvoksehen ilman koiran kuulematta, haukkujan havaitsematta.

KAUKOMIELI (ylpeasgi):

En mä tänne tullutkana taioittani, tieoittani, mahittani, maltittani, ilman innotta isoni, varuksitta vanhempani koiriesi syötäväksi, haukkujen hakattavaksi. Pesipä emo minua, pesi piennä hutjukkana kolmasti kesäisnä yönä, yhdeksästi syyshämärin joka tielle tietäjäksi, joka maalle malttajaksi, kotonani laulajaksi, ulkona osoajaksi.

(Astua äkkäi, aivaa kuin säikähtäen, askeleeen taaksepäin.)

Ensikerran einehenäin tunnen nyt pelon tutinan huulilleni hiiveksivän, — — kammona jo kasvoillani, painajaisena povella — —!

En ole elämässäni sinä ilmoisna ikänä nähnyt virran välkynnässä, kesikalvossa vesien, kuvastinta kummempata, kuin on kuulakka pukusi, peili rinnan riehtiläsi, heilunta hameesi helman. Siinä on oma kuvani kuvastunut nähtäville aivan uudessa asussa: tuotu silminnähtäviksi muodot silmiltä salatut, aikehet ja aivoitukset, joit' ei ilmoille ikinä vielä oltu veisteltynä. (Kauhulla.) Sieltäpä nyt kiilusilmin puvun poimujen lomista, pimeästä pilkistävät, ivasuulla irvistävät elämäni erhetykset, rikkehet rivakan luonnon, ilkeästi ilkkuellen, että on sopiva hetki minua nyt muistutella töistäni tuhollisista, tilintekemättömistä.

En mä tänne tuota varten tullunna, en tahtonubna, matkan vaaroja varonut, tulinpahan tutkimahan, tosissani tiedustamaan parahinta piioistasi, lemmetärtä linnunradan, — mutta tunnen ja tajuan, näen huultesi hymystä, olennasta otsapeilin, että tiedot jo sinulla laadusta minun latuni.

LOUHI:

Tapa ompi Tietäjien tietojen, salissa tässä pyytämättä pyrkijöille perinpohjin paljastella heidän sielujensa sintsi, jotta silmät selveäisi tarkasti tajuamahan, mikä mieletöin on haave tähystellä tähti-neittä, ennenkuin on velka vanha suunnillensa suoritettu.

(Tinkimättömästi.)