"Mutta te sanoitte, että lopullisesti soveltuvaisuuden täytyy päästä voitolle."
"Niin, suhteellisesta soveltumattomuudesta. Mutta rappeutuminen on käsittävä kaikki, voittajat ja voitetut. Elämän tuli sammuu, elinvoimaisuus häipyy."
"Kenties tässä maailmassa."
"Jokaisessa maailmassa. Koko maailmankaikkeus jäähtyy, toisin sanoen kuolee, ja sen jäähtyessä elämä käy tuokion ajaksi mahdolliseksi sen pallojen pinnalla ja luo omituisia ilmiöitä. Ja sitten tulee loppu; maailmankaikkeus kuolee ja haudataan lopullisen olemattomuuden kylmään pimeyteen."
"Mitä siis hyödyttävä kaikki ponnistukset?"
"Jumala sen tietää", virkkoi Savrola kyynillisesti, "mutta voin kuvitella, että olisi verraten mielenkiintoista seurata tämän draaman kulkua."
"Ja kuitenkin te uskotte ikuiseen ihanteeseen sellaisista seikoista kuin kauneudesta ja hyveestä puhuttaessa."
"Uskon, että soveltuvaisuuden etevämmyys suhteellisen soveltumattomuuden rinnalla on aineen suuria lakeja. Tarkoitan sillä kaikenlaista soveltuvaisuutta — siveellistä, ruumiillista, matemaattista."
"Matemaattista!"
"Aivan niin; maailmat ovat olemassa vain oikeihin matemaattisiin lakeihin sopeutuessaan. Siinä on muuan suuri todistus siitä, että matematiikka on löydetty eikä keksitty. Planeetat kulkevat säännöllisesti määrättyjen välimatkain päässä auringosta. Evoluutio-oppi arvelee, että ne, jotka eivät noudata näitä lakeja, tuhoutuvat törmäämällä yhteen ja sulautuvat toisiinsa. Siinä on periaate sopivimman voitosta koko maailmankaikkeuteen toteutettuna." Lucil jäi äänettömäksi. Hän jatkoi: "Sanokaamme, että alussa oli olemassa kaksi tekijää, aine, jota elähytti halu elää, ja ikuinen ihanne; suuri tekijä ja suuri arvostelija. Juuri näiden kahden keskinäisestä ja vastakkaisesta toiminnasta johtuu kaikki kehitys, kaikki elämän muodot. Kuta enemmän elämisen halun ilmaukset lähenevät soveltuvaisuuden ikuista normaalimittaa, sitä paremmin se onnistuu."