"Ellei", huomautti Lucil, "jokin toinen kansa, jolla on alhaisemmat ihanteet, mutta voimakkaammat aseet, tule väliin."
"No, silloinkin voima on vain muuan muoto soveltuvaisuutta; pidän sitä alhaisena muotona, mutta kuitenkin ruumiillinen voima sisältää inhimillisen edistyksen aineksia. Tämä on vain esimerkki; meidän täytyy laajentaa katsantokantaamme. Luonto ei ota huomioon yksityisiä lajeja. Tahdomme nyt vain väittää, että siveellisen soveltuvaisuuden omistavat elimistöt kohoavat lopullisesti niiden yläpuolelle, joiden hyve on fyysillistä laatua. Kuinka monta kertaa onkaan sivistys — tarkoitan yhteiskunnallista tilaa, missä siveellinen voima alkaa vapautua ruumiillisen voiman tyranniasta — kavunnut edistyksen tikkaita ja sitten tullut kiskotuksi maahan? Kenties monta sataa kertaa yksistään tässä maailmassa. Mutta liikevoima, pyrkimys ylöspäin, on ollut muuttumaton. Kehitysoppi ei sano 'aina' vaan 'lopullisesti'. No niin, lopullisesti sivistys on kavunnut ylöspäin raakalaisuuden ulottuman ulkopuolelle. Korkeammat ihanteet ovat päässeet pinnalle suuremman kantovoimansa avulla."
"Miksi te oletatte, että tämä voitto on pysyväinen? Mistä tiedätte, etteivät suhteet muutu päinvastaisiksi, kuten kaikki muutkin ovat tehneet?"
"Koska meillä on puolellamme voima yhtä hyvin kuin siveellinen ylemmyys."
"Ehkä roomalaisetkin ajattelivat samoin ollessaan valtansa kukkuloilla."
"Varsin mahdollista, mutta perusteettomasti. He saattoivat äärimmäisessä hädässä turvautua vain miekkoihinsa; ja veltoiksi käytyään he eivät kyenneet enää niitä heiluttamaan."
"Entä meidän aikamme sivistys?"
"Oh, meillä on toisia aseita. Kun me olemme suvustamme huonontuneet, kuten kerran täytyy tapahtua, — kun olemme menettäneet sisäisen ylemmyytemme, ja toiset rodut, luonnon lain mukaan, astuvat esiin vallatakseen meidän paikkamme, silloin turvaudumme näihin aseisiin. Moraali meiltä on mennyt, mutta konekiväärit ovat vielä jäljellä. Veltostunut ja vapiseva Eurooppa pyyhkäisee tieteellisen koneiston avulla maan päältä ne voimakkaat raakalaiset, jotka käyvät sen kimppuun."
"Onko se siveellisen ylemmyyden voittoa?"
"Ensinnä se olisi, sillä sivistyksen hyveet ovat korkeampaa laatua kuin raakalaisuuden. Ystävällisyys on parempaa kuin rohkeus, ja armeliaisuus merkitsee enemmän kuin voima. Mutta lopulta vallitseva rotu degeneroituu, ja koska ei ole toista sen sijalle astumassa, niin degeneroitumisen täytyy jatkua. Se on tuota vanhaa taistelua elinvoimaisuuden ja rappeutumisen, energian ja toimettomuuden välillä; se taistelu päättyy aina äänettömyyteen. Emmekä me voisikaan odottaa, että inhimillinen kehitys olisi loppumaton. On vain ajan kysymys, milloin planeetta käy sopimattomaksi ylläpitämään elämää pinnallaan."