"Jumalan kiitos, en ole koskaan epäillyt sitä", virkkoi presidentti hiukan liikuttuneena, ja puristettuaan De Mellon kättä lämpimästi hän palasi työpöytänsä ääreen. Hän tunsi, että amiraali oli täysin lojaalinen hallitusta kohtaan.
Nuo miehet, jotka viettävät elämänsä suurissa koneissa, sulautuvat itse niiden koneistoon. De Mello oli viettänyt koko ikänsä sotalaivoilla eikä tiennyt eikä välittänytkään mistään muusta. Maalla eläjiä ja siviilihenkilöitä hän halveksi ammattimiehen ylenkatsetta tuntien. Niitä maailman osia, jotka sijaitsivat merien partaalla, hän piti erilaatuisina mahdollisina maalitauluina; muista hän ei välittänyt tuon taivaallista. Hän lennättäisi pomminsa yhtä hartaasti vapautensa puolesta kamppailevien patrioottien keskelle kuin muukalaisia vihollisia kohti; hänestä oli samantekevää, ampuiko hän vihollisen linnaketta tai syntymäkaupunkiaan. Hän oli tyytyväinen, kunhan ampumiskäsky vain saapui oikeata tietä; sen jälkeen hän katseli kysymystä pelkästään teknilliseltä näkökannalta.
Iltapäivä oli kulunut pitkälle, ennenkuin presidentti sai toimensa päätetyksi virkahuoneessaan. "Tänä iltana on suuri kokous, eikö niin?" hän kysyi Miguelilta.
"Niin on", vastasi sihteeri, "kaupungitalolla; Savrola aikoo puhua".
"Oletteko järjestänyt sinne vastustajia?"
"Luulen, että muutamat urkkijat panevat siellä jotakin toimeen; eversti Sorrento on järjestänyt sen puolen. Mutta luullakseni herra Savrolan puolue on tällä haavaa verraten tyytymätön johtajaansa."
"Ah", virkkoi Molara, "tunnen hänen valtansa; hän repii heiltä sydämenkin rinnasta sanoillaan. Hän on hirvittävä mahti; meidän täytyy ryhtyä kaikkiin varokeinoihin. Kai sotaväki on saanut käskyn olla aseissa? Ihmisjoukon hän saa mihin tahansa — piru hänet periköön?"
"Eversti oli täällä aamupäivällä; hän kertoi minulle, että oli ryhtynyt järjestämään asiaa."
"Hyvä on", sanoi presidentti; "hän tietää, että hänen omakin turvallisuutensa on vaarassa. Missä minun on määrä aterioida tänä iltana?"
"Herra Louvet'n luona, sisäministeriössä — viralliset illalliset."