"Kerrassaan inhottavaa! Mutta hänellä on hyvä kokki, ja häntä kannattaa tarkata tänä iltana. Savrolan purkaessa sisuaan hän joutuu sellaisen kauhun valtaan, että käy aivan naurettavaksi. Minä vihaan raukkoja, mutta ne tekevät elämän hauskemmaksi."
Hän lausui sihteerilleen hyvästi ja poistui huoneesta. Ulkopuolella hän kohtasi Lucilin. "Rakkaani", hän sanoi, "syön tänään illallisen ulkona, Louvet'lla on viralliset kutsut. Se on ikävää, mutta minun täytyy mennä. Ehkä palaan vasta myöhään. Kovin ikävää, kun täytyy jättää sinut niin usein, mutta näin kiireisinä päivinä minä voin sanoa tuskin sieluanikaan omakseni."
"Älä huolehdi, Antonio", vastasi Lucil; "minä tiedän, kuinka paljon sinulla on puuhaa. Miten se Englannin-asia on käynyt?"
"En pidä ensinkään koko tilanteesta", sanoi Molara. "Siellä on vallassa oikea sotaintoilijapuolue, ja nyt ne ovat lähettäneet laivojaan vastaukseksi meidän kirjelmäämme. Se on perin onnetonta. Nyt minun täytyy lähettää laivasto pois — juuri tällaiseen aikaan." Hän huokasi alakuloisena.
"Minä kerroin sir Richardille, että meidän täytyy ottaa huomioon täkäläinen tilanne ja että koko kirjelmä oli laadittu kotoisia tarkoitusperiä silmällä pitäen", virkkoi Lucil.
"Luultavasti myöskin Englannin hallituksen täytyy huvittaa valitsijoita", sanoi presidentti. "Ministeriö on vanhoillinen; sen täytyy puuhata ulkomailla, jotta yleisön huomio ei kohdistuisi lainsäädäntökysymyksiin. Mitä nyt, Miguel, vieläkö enemmän?"
"Kyllä, herra presidentti; tämä laukku saapui juuri, ja siinä on useita tärkeitä kirjelmiä, jotka pitää heti tarkastaa."
Presidentti näytti hetkisen siltä kuin aikoisi hän käskeä Miguelin laittautua laukkuineen hornaan; mutta hän tukahdutti tämän mielihalun. "Hyvä, tulen heti. Tapaamme toisemme huomenna aamiaisella, rakkaani; siis näkemiin." Ja väsyneesti hymyillen hän poistui työhuoneeseensa.
Sillä tavoin suuret miehet nauttivat vallasta, jonka saavuttaakseen he panevat alttiiksi henkensä ja jonka säilyttäminen usein tuottaa kuoleman.
Lucil jäi yksin, eikä se tapahtunut ensimmäistä kertaa hetkenä, jolloin hän oli seuran ja myötätunnon tarpeessa. Hän tunsi hämärästi tyytymättömyyttä olemassaoloa kohtaan yleensä. Se oli niitä hetkiä, jolloin elämän palkinnot ja rangaistukset tuntuvat yhtä kuluneilta ja turhilta. Hän etsi lievitystä jännityksestä. Edellisenä iltana syntynyt suunnitelma alkoi pukeutua hänen mielessään selvempään muotoon; niin, hän aikoi lähteä tuota puhetta kuuntelemaan. Huoneeseensa saavuttuaan hän soitti kelloa. Kamarityttö tuli nopeasti. "Mihin aikaan se kokous on tänä iltana?"