Lucil tunsi ääretöntä huojennusta. Hänen ei siis tarvinnutkaan ilmoittaa salaisuutta, jonka oli yöllä saanut selville. "Onko hän lähtenyt liikkeelle?" hän kysyi varomattomasti.
"On, viime yönä; mutta me voimme pysähdyttää hänet."
"Jumalan kiitos!"
Molara katsahti puolisoonsa kummastuneena. "Mitä sinä tarkoitat? Miksi iloitset siitä, että amiraali ja laivasto tulevat estetyiksi panemasta täytäntöön minun käskyäni?"
"Laivasto!"
"Hyvänen aika! Mitä sinä luulit minun tarkoittavan?" presidentti kysyi kärsimättömänä.
Onneksi Lucil keksi pienen pakoreiän. Hän ei ollut kuulevinaan kysymystä. "Olen iloinen, että laivasto voidaan palauttaa, sillä luulen meidän tarvitsevan sitä täällä, koska kaupunki on käynyt levottomaksi."
"Vai niin", sanoi presidentti lyhyesti — epäluuloisesti, arveli Lucil. Peräytymistään suojellakseen hän kysyi: "Miksi se on pysähdytetty?"
Molara poimi paperiensa joukosta sähkösanomaliuskan.
"Port Said, syysk. 9 pnä klo 6 a.p.", hän luki; "englantilainen hiilihöyrylaiva Maude, kantavuus 1400 tonnia ajoi tänä aamuna karille kanavassa ja liikenne on siitä syystä seisahtunut. On ryhdytty tarmokkaihin toimenpiteisiin väylän selvittämiseksi. Onnettomuuden arvellaan aiheutuneen siitä, että englantilainen sota-alus Aggressor, joka viime yönä kulki kanavasta on suunnattomalla imuvoimallaan liettänyt väylää umpeen." Hän lisäsi: "Kyllä nuo hemmetin englantilaiset tietävät mitä tekevät."