"Arveletko, että he ovat tehneet sen tahallaan?"
"Luonnollisesti."
"Mutta eihän laivasto ole siellä vielä."
"Sen oli määrä saapua sinne huomisiltana."
"Mutta miksi he tukkesivat kanavan nyt jo — olisihan voinut odottaa?"
"Luultavasti se on heidän luonteenomaista kammoaan teatteritemppuja kohtaan. Ranskalaiset olisivat odottaneet, kunnes me olisimme päässeet kanavan suulle, ja sitten läimähyttäneet oven kiinni nenämme edessä. Mutta Englannin valtiotaito ei tavoittele tehoja; tämä näyttää sitä paitsi paljon luonnollisemmalta."
"Kuinka inhottavaa!"
"Ja kuulepas tätä", sanoi presidentti, joka päästäen ärtymyksensä valloilleen sieppasi toisen paperin käteensä ja alkoi lukea; "Tämä on lähettiläältä", hän selitti: "Hänen Majesteettinsa hallitus on käskenyt virkamiesten, jotka toimivat Englannin kivihiiliasemilla Punaisen meren eteläpuolella, kaikin tavoin avustaa Lauranian laivastoa ja toimittaa sille kivihiiltä paikkakunnan markkinahintoihin."
"Sehän on loukkaus", huudahti Lucil.
"Kissa leikkii hiirellä", presidentti myönsi katkerasti.