Savrola mietti. "Teidän on parasta jäädä tänne toistaiseksi. Talo on teidän käytettävänänne, ja te saatte olla yksin. Minun täytyy lähteä heti raatihuoneelle; olen jo myöhästynyt — kello on melkein kaksitoista — hetki lähestyy. Sitä paitsi Molara lähettää poliiseja, ja minulla on suoritettavana velvollisuuksia, joita en voi välttää. Tänä yönä kadut ovat liian vaarallisia. Ehkä palaan aamulla."
Murhenäytelmä oli huumannut molemmat. Katkera katumus täytti Savrolan sydämen. Lucilin elämä oli tuhottu — oliko hän siihen syypää? Hän ei voinut sanoa, missä määrin hän oli syyllinen tai syytön; mutta asia jäi muuttumattoman murheelliseksi, saman tekevää kuka oli syyllinen. "Hyvästi", hän sanoi nousten. "Minun täytyy lähteä, vaikka sydän jääkin tänne. Minusta riippuu paljon — ystävien henki — kansan vapaus."
Ja niin hän poistui antautuakseen suureen peliin koko maailman nähden, kamppailemaan niiden pyrkimysten puolesta, jotka muodostavat suurimman osan miehen harrastuksia tässä elämässä; mutta tuolla toisella, naisella, joka nyt jäi kurjana yksikseen, ei ollut muuta neuvoa kuin odottaa.
Ja sitten kellot alkoivat äkkiä soida kautta koko kaupungin, nopein, kärsimättömin lyönnein. Kajahti kaukainen torven törähdys ja kumea jymähdys — hälytystykin laukaus. Hälinä kasvoi; kadun päästä kuului rummunpärinää kokoontumaan kutsuen; joka taholta kohosi sekavia huutoja. Viimein erottui ääniä, jotka tekivät lopun kaikesta epäilystä — tap, tap, tap, ikäänkuin lukuisia puulaatikolta olisi kaukana paukuteltu — se oli etäistä kiväärinpauketta.
Vallankumous oli alkanut.
XVI LUKU
Kapina edistyy
Sillä välin jatkoivat presidentti ja hänen molemmat seuralaisensa matkaansa kaupungin halki. Kaduilla liikkui paljon väkeä, ja siellä ja täällä kokoontui tummia olentoja ryhmiksi. Yhä selvemmäksi kävi vaikutelma, että tekeillä oli jotakin suurta; yksinpä ilmakin oli raskaana kuiskauksista. Katusulku, jota rakennettiin Savrolan talon edustalle, sai Molaran vakuutetuksi siitä, että kapina oli puhkeamassa; kilometrin päässä palatsista he tapasivat tiellään toisen. Kolmet vankkurit oli pysähdytetty ja käännetty poikittain kadulle, ja viitisenkymmentä miestä työskenteli äänettöminä lujittaakseen tätä estettä; toiset kiskoivat irti laakeita katukiviä; toiset kantoivat viereisistä taloista patjoja ja hiekalla täytettyjä laatikoita; mutta he eivät kiinnittäneet juuri mitään huomiota presidentin joukkueeseen. Kääntäen pystyyn kauluksensa ja painaen huopahattunsa syvään silmilleen hän kapusi sulun ylitse mieli täynnä näkemiään; tosin luutnantti herätti univormuineen hiukan uteliaisuutta, mutta kukaan ei yrittänyt ehkäistä hänen kulkuaan. Nämä miehet odottivat merkkiä.
Koko aikana Molara ei virkkanut sanaakaan. Vaaran lähetessä hän ponnisti ankarasti saavuttaakseen takaisin mielentyyneyden; mutta kaikesta tahdonlujuudesta huolimatta viha Savrolaa kohtaan täytti hänen mielensä niin perin pohjin, ettei siinä ollut tilaa muulle. Hänen saapuessaan palatsiin kapina puhkesi ilmi liekkiin kautta koko kaupungin. Lähetti toisensa jälkeen kiiruhti huonoja uutisia tuomaan. Muutamat rykmentit olivat kieltäytyneet ampumasta kansaa; toiset liittyivät siihen; kaikkialla nousi katusulkuja, ja palatsiin johtavat tiet suljettiin joka taholla. Vallankumouksen johtajat olivat kokoontuneet raatihuoneelle. Katujen varsille oli naulattu väliaikaisen hallituksen julistuksia. Eri osista kaupunkia kiiruhti upseereja palatsiin; muutamat olivat haavoittuneita, useat kiihkoissaan. Heidän joukossaan oli Sorrento, joka toi sen kauhistuttavan viestin, että kokonainen patteri tykistöä oli luovuttanut aseensa kapinallisille. Kello puoli neljältä kävi sähkeitse ja läheteiltä saaduista tiedoista ilmeiseksi, että suurin osa kaupunkia oli joutunut kapinallisten käsiin varsin heikon vastarinnan jälkeen.
Presidentti kesti kaiken tyyneydellä, joka paljasti hänen kovan, jyrkän luonteensa täyden voiman. Hänellä olikin käytettävä hirvittävä kiihotin. Katusulkujen ja niitä reunustavien kapinallisten takana olivat raatihuone ja Savrola. Hänellä oli silmiensä edessä vihollisensa kasvot; kaikki muu tuntui melkein merkityksettömältä. Kuitenkin hän sai tästä ahdistavasta pakosta purkautumistilaisuuden raivolleen, vastakiihottimen tuskalleen; musertaa kapina, mutta ennen kaikkea surmata Savrola, sitä hänen sydämensä nyt kaipasi.