"Kapinaa!" sanoi presidentti. "Pyh, minä poljen sen sammuksiin, ja teidät myöskin, ennenkuin aurinko on mennyt mailleen."
"Juttu voi päättyä toisellakin tavalla."
"Tavalla tai toisella", sanoi presidentti. "Te olette ryöstäneet minulta kunniani; te vehkeilette riistääksenne minulta valtani. Tässä maailmassa ei ole tilaa meille molemmille. Voitte ottaa hempukkanne helvettiin."
Portailta kuului kiireisiä askeleita. Luutnantti Tiro lennätti oven auki, mutta seisahtui äkkiä hämmästyneenä huomatessaan sisällä olijat. "Kuulin laukauksen", hän sanoi.
"Aivan oikein", vastasi presidentti, "sattui pieni tapaturma, mutta onneksi ei tullut mitään vahinkoa. Suvaitkaa seurata minua palatsiin. Miguel, tule!"
"On parasta kiiruhtaa, teidän ylhäisyytenne", sanoi luutnantti. "Tänä iltana on liikkeellä paljon outoa väkeä, ja kadun päähän rakennetaan parhaillaan sulkua."
"Todellakin?" sanoi presidentti. "Meidän täytyy ryhtyä estämään heitä. Hyvää yötä", hän lisäsi Savrolan puoleen kääntyen; "me tapaamme toisemme huomenna ja päätämme silloin keskustelumme."
Mutta revolveri kädessään Savrola katsoi häneen lujasti ja päästi hänet menemään sanaakaan vastaamatta; äänettömyyttä häiritsivät jonkin aikaa vain Lucilin nyyhkytykset. Viimein, kun poistuvat askeleet olivat häipyneet kuulumattomiin ja katuovi oli sulkeutunut, hän puhui: "Tänne minä en voi jäädä!"
"Ette te voi lähteä palatsiin."
"Mitä minun siis on tehtävä?"