Mutta Miguelin valpas äly oli tajunnut tilanteen muuttuneen, ja hän muisti, minkälaisiksi seuraukset saattoivat muodostua. Hän näki kepposen muuttuneen kaameaksi vakavuudeksi eikä unohtanut roskaväkeä. Hän iski revolverin ylöspäin ja luoti lensi Savrolan ylitse melkein hipaisten häntä.
Savun ja leimahduksen keskellä Savrola karahti vastustajaansa käsiksi ja kaatoi hänet maahan. Molara jäi alle, ja permantoon iskiessään hän pudotti revolverinsa. Toinen sieppasi sen, vääntäysi vapaaksi ja hypähti loitolle maassa viruvasta. Hetkisen hän seisoi siinä vaanien; hänen sydämessään heräsi nälkäinen murhanhimo syyhyttäen liipaisinsormea. Sitten presidentti nousi varsin verkalleen. Kaatuminen oli huumannut hänet; hän nojautui kirjakaappiin ja voihkaisi.
Kadulla kolkutettiin pääoveen. Molara kääntyi päin Lucilia, joka yhä oli kyyrysillään huoneen nurkassa, ja alkoi herjata häntä. Hänen luonteensa halvat, rumat ainekset kuulsivat sen kiilloituksen lävitse, minkä vaihteleva seuraelämä ja suurten asiain johto olivat levittäneet niiden ylle. Hänen sanansa eivät soveltuneet kuultaviksi eivätkä ansainneet tulla muistetuksi; mutta ne pistivät syvälle, ja Lucil vastasi uhmaavasti: "Tiesithän sinä, että minä olin täällä; sinä pyysit minua tulemaan! Sinä olet itse laatinut tämän satimen; vika on sinun!" Molara vastasi likaisella pistopuheella. "Minä olen viaton", huusi Lucil, "vaikka rakastankin häntä, niin silti olen viaton! Miksi sinä pyysit minua tulemaan tänne?"
Savrola alkoi hämärästi tajuta asian. "En tiedä", hän sanoi, "mitä halpamaisuuksia te olette suunnitelleet. Olen tehnyt teille liian paljon vääryyttä ottaakseni verenne vastuulleni; mutta menkää, menkää joutuin! Minä en siedä pitkälle teidän julkeuttanne. Menkää!"
Presidentti alkoi jälleen tyyntyä. "Minä olisin ampunut teidät omin käsin", hän sanoi, "mutta nyt sen saa tehdä plutoona sotamiehiä — viisi sotamiestä ja korpraali".
"Murha kostetaan kummassakin tapauksessa."
"Miksi sinä ehkäisit minua, Miguel?"
"Hän on oikeassa, teidän ylhäisyytenne", vastasi sihteeri. "Se olisi ollut taktillinen virhe."
Virallinen tapa, sanojen laatu, miehen maltillisuus palauttivat presidentin ennalleen. Hän astui ovea kohti, pysähtyi kaapin ääreen ja kaatoi itselleen mielenosoituksellisesti lasin konjakkia. "Takavarikoitu", hän sanoi kohottaessaan sitä valoa kohti, "hallituksen määräyksestä". Hän tyhjensi sen. "Huomenna minä ammutan teidät", hän lisäsi välittämättä siitä, että toisella oli kädessään revolveri.
"Olen tavattavissa raatihuoneella", virkkoi Savrola; "voitte tulla noutamaan, jos uskallatte."