Syntyi äänettömyys. Savrola katsoi revolverin piippuun, kiiltävän teräsrenkaan ympäröimään mustaan aukkoon; sen ympärillä oli kaikki muu häipynyt näkymättömäksi.
"Kaksi!" laski presidentti.
Hänen oli siis kuoltava — hän häviäisi pois tämän maan pinnalta, kun tuo musta aukko leimahtaisi liekkiin. Hän odotti saavansa laukauksen suoraan päin silmiä; toisella puolen hän ei nähnyt mitään — vain täydellisen tuhoutumisen — mustan, sysimustan yön.
"Kolme!"
Hän saattoi erottaa revolverin piipun rihlauksen; uurteet häämöttivät heikosti. Kerrassaan ihmeellinen keksintö — panna kuula matkallaan kiertämään. Hän kuvitteli sen nävertävän hänen aivojaan hirvittävällä tarmolla. Hän koetti ajatella, takertua filosofiaansa tai uskoonsa ennen viimeistä syöksymistä; mutta hänen ruumiilliset tuntemuksensa olivat liian voimakkaat. Hermoja pisteli sormenpäihin asti, ja veri kohisi suonissa; kämmenet tuntuivat polttavan kuumilta.
"Neljä!"
Lucil hypähti pystyyn ja heittäytyi huudahtaen presidentin eteen.
"Odota, odota!" hän huusi. "Armoa!"
Molara kohtasi hänen katseensa, ja noista silmistä hän luki enemmänkin kuin pelkkää kauhua. Silloin hän lopulta tajusi; hän hätkähti ikäänkuin olisi tarttunut tulikuumaan rautaan. "Hyvä Jumala! se on totta!" hän voihkaisi. "Portto!" hän huusi tyrkäten vaimonsa luotaan ja iski häntä suulle vasemman kätensä selkäpuolella. Lucil kyyristyi huoneen etäisimpään nurkkaan. Molara käsitti nyt kaiken. Ase oli kääntynyt käyttäjäänsä vastaan. Hurja raivo valtasi hänet ja järkytti häntä niin, että kurkkua kouristi. Vaimo hylkäsi hänet, valta liukui hänen käsistään; kilpailija, vihollinen, mies jota hän sielunsa syvimmästä vihasi, pääsi kaikkialla voitolle. Tämä oli käynyt satimeen, mutta vain varastaakseen syötin; mutta pakoon ei hän pääsisi. Ymmärtäväisyydellä ja elämän rakkaudella oli rajansa. Hänen suunnitelmansa, hänen toiveensa, kostoa huutavan väkijoukon melu, kaikki häipyi hänen mielestään. Kuolema tasoittaisi heidän pitkän tilinsä, kuolema joka ratkaisi kaiken — juuri tässä silmänräpäyksessä. Mutta hän oli ollut sotilas ja toimi aina käytännöllisesti. Hän alensi revolveria ja jännitti sen vireeseen; yksi ainoa puristus tekisi onnistumiseen vieläkin varmemmaksi; sitten hän tähtäsi tarkoin.
Huomaten ratkaisevan hetken tulleen Savrola kyyristyi ja heittäysi eteenpäin.
Presidentti laukaisi.