Kaiken aikaa sotaväki eteni yhtä mittaa, vaikka miehiä kaatuikin tuon tuostakin; mutta vähitellen kapinallisten tuli kävi kiivaammaksi. Joka hetki riensi paikalle enemmän väkeä; sivustoja ruvettiin ahdistamaan ankarasti; saartava vihollinen tunkeutui kohti sivukatuja myöten, joiden säilyttäminen olisi vaatinut presidenttiä yhä heikontamaan niukkoja voimiaan. Viimein kapinalliset herkesivät peräytymästä; he olivat ennättäneet tykkiensä luo, joista neljä oli järjestetty riviin kadun poikki.
Raatihuone oli nyt vain muutaman sadan metrin päässä, ja Molara kannusti sotamiehiään äärimmäisiin ponnistuksiin. Hurja yritys vallata tykit pistinhyökkäyksellä torjuttiin, siinä menetettiin kolmekymmentä surmattua ja haavoittunutta, ja hallituksen joukot etsivät suojaa sivukadulta, joka ulottui suorakulmaisesti pääkadun poikitse. Tämä joutui vuorostaan vihollisten valtaan, jotka kiirehtivät osastojen ympäritse ja alkoivat uhata niiden paluutietä.
Ammunta oli nyt käynyt yleiseksi pitkin laajaa puoliympyrää. Toivoen saavansa tilapäiset tykkimiehet karkoitetuiksi asemistaan tunkeutuivat hallituksen joukot taloihin pääkadun kummallekin puolen, kiipesivät katoille ja alkoivat ylhäältä päin ammuskella vastustajiaan. Mutta kapinalliset omaksuivat saman menettelytavan, ja koko suunnitelma hupeni hurjaksi, mutta tuloksettomaksi kahakoitsemiseksi savupiippujen ja kattoreunamain keskellä.
Presidentti antautui miehuullisesti vaaralle alttiiksi. Siirtyen osastolta toiselle hän elähytti seuralaisiaan esimerkillään. Tiro, joka pysytteli aivan hänen kintereillään, oli nähnyt sotaa kylliksi havaitakseen, että pidätys muodostuisi tuhoisaksi heidän mahdollisuuksilleen. Jokainen hetki oli kallisarvoinen; aika kului käsistä, ja tuo vähäinen sotajoukko oli jo melkein kauttaaltaan saarroksissa. Hän oli ottanut käteensä kiväärin ja auttoi juuri murtamaan erään talon ovea, kun hän näki hämmästyksekseen Miguelin. Sihteeri oli aseistautunut. Tähän asti hän oli huolellisesti pysytellyt peräpuolella ja välttänyt vaaraa lymyillen puiden suojassa, mutta nyt hän astui rohkeasti ovelle ja alkoi hänkin puolestaan takoa sitä murskaksi. Tuskin se työ oli suoritettu, kun hän hyökkäsi sisään ja juoksi portaita ylös huudahtaen: "Tänään me olemme kaikki sotureita!" Joukko jalkaväkeä seurasi häntä ammuskellakseen alakerroksen akkunoista, mutta Tiro ei saattanut luopua presidentin rinnalta; joka tapauksessa Miguelin urheus hämmästytti ja miellytti häntä.
Ennen pitkää kaikille selvisi, että yritys oli epäonnistunut. Heitä vastassa oli liian suuri ylivoima. Kolmasosa presidentin joukosta oli kaatunut tai haavoittunut, kun annettiin käsky murtautua takaisin palatsiin päin. Joka taholla tunkeutui riemuitseva vihollinen heitä kohti. Vähäiset osastot sotureita, joilta oli katkaistu pääsy peräytyvän pääjoukon yhteyteen, puolustautuivat epätoivon hurjuudella taloissa ja katoilla. Ajan mittaan he saivat melkein jok'ikinen surmansa, sillä veri kuohui kiihkeänä ja armon anominen oli ajan tuhlausta. Toiset sytyttivät taloja tuleen ja koettivat päästä pakoon savun suojassa; mutta varsin harvalle se onnistui. Toiset taasen, niiden joukossa Miguel, lymyilivät komeroissa ja kellareissa, mistä he sukelsivat esiin, kun mielet olivat jälleen käyneet inhimillisiksi eikä antautuminen ollut enää tuntematon sana. Oikea osasto, jonka muodosti viisi kaartinkomppaniaa, joutui kokonaan saarroksiin ja laski aseensa saatuaan kapinallisten päälliköltä lupauksen, että henki säästettäisiin. Lupaus pidettiin, ja kävi ilmeiseksi, että vallankumouksellisten ylimmät johtajat koettivat kaikin voimin hillitä seuralaisten raivoa.
Hallituksen kannattajain päävoima kamppaili yhteen ainoaan joukkoon sotkeutuneena itselleen tietä palatsia kohti, menettäen väkeä joka askeleella. Mutta tappioistaan huolimatta se oli yhä vaarallinen pysähdyttää. Muuan kapinallisosasto, joka asettui peräytymistietä katkaisemaan pyyhkäistiin olemattomiin hurjalla hyökkäyksellä, ja sitten koetettiin järjestyä uudelleen. Mutta kiväärituli oli säälimätön ja taukoamaton, ja ennen pitkää peräytyminen muuttui paoksi. Se aiheutti murhaavan takaa-ajon, jossa vain noin kahdeksankymmentä miestä pelastui vankeudesta tai kuolemasta ja pääsi presidentin sekä Sorrenton keralla hengissä palatsiin. Suuret portit suljettiin ja heikko linnake valmistausi puolustautumaan viimeiseen asti.
XVII LUKU
Palatsin puolustus
"Tämä", sanoi luutnantti Tiro eräälle tykistökapteenille, kun he olivat päässeet sisään portista, "on paras leikki, missä milloinkaan olen ollut mukana".
"Minun mielestäni se onnistui peräti huonosti", vastasi toinen; "ja kun he panivat tykkinsä toimimaan, silloin olin varma tappiosta".