Kello yhdentoista tienoissa alkoivat vihollisen tarkka-ampujat tunkeutua taloihin, jotka ympäröivät palatsin julkisivua. Ennen pitkää pamahti eräästä yläkerroksen akkunasta laukaus; seurasi sarja toisia, ja pian oli kiivas ammunta täydessä käynnissä. Puolustajat vastasivat varovaisesti muuriensa suojasta. Luutnantti Tiro ja muuan kaartin kersantti, Molaran vanha sotatoveri, olivat sijoittuneet vahtituvan akkunaan ison portin vasemmalle puolelle. Molemmat olivat hyviä ampujia. Luutnantti oli täyttänyt taskunsa panoksilla, kersantti järjesti varastonsa siroiksi pikku riveiksi akkunalaudalle. Paikaltaan he saattoivat ampua suoraan pitkin katua, joka johti aukiolle ja portille päin. Vahtituvan ulkopuolella puuhaili yhä kymmenkunta upseeria ja miestä lujittaakseen porttia varmemmaksi. He koettivat työntää suurta lautaa maan ja toisen poikkihirren väliin; jos kapinalliset pyrkisivät murtamaan portin auki rynnäköllä, niin se kykenisi kyllä kestämään heidän yrityksensä.
Ympäröivistä taloista suuntautuva ammunta tuotti enemmän kiusaa kuin vahinkoa, mutta useita luoteja iski tilapäisten ampumareikien kiviin. Linnake ampui verkalleen ja huolellisesti, karttaen tuhlaamasta varojaan tai turhaan paljastautumasta. Äkkiä ilmestyi kolmisen sadan kyynärän päässä joukko miehiä kadulle, joka johti palatsin portille, ja he alkoivat kiireesti työntää ja vetää jotain eteenpäin.
"Pitäkää varanne", huusi Tiro työskentelevälle osastolle, "ne tuovat esille tykin"; ja tarkkaan tähdäten hän ampui lähenevää vihollista. Myöskin kersantti ja kaikki muut tämän osan puolustajista ryhtyivät harvinaisen tarmokkaasti ampumaan. Lähestyvä joukko hiljensi vauhtiaan. Siitä alkoi jäädä pois miehiä. Useat etummaisista hellittivät kätensä; toiset rupesivat kuljettamaan näitä pois. Hyökkäys hupeni tyhjiin. Sitten pari, kolme miestä juoksi takaisin yksinään. Se sai kaikki muutkin pyörtämään pois ja ryntäämään sivukadulle suojaa etsien; tykki, muuan vallatuista kaksitoistanaulaisista, ja hyljättynä keskelle katua, ympärillään toistakymmentä muodotonta mustaa esinettä.
Linnake kohotti eläköön-huudon, johon ympäröivistä taloista vastattiin yltyvällä kivääritulella.
Kului neljännestunti, sitten kapinalliset sukelsivat sivukaduilta päätielle ja alkoivat työntää sitä myöten neljiä jauhosäkeillä täytettyjä vankkureita. Jälleen puolustajat ammuskelivat tiheään. Säkkeihin osuessaan heidän luotinsa nostattivat omituisia maidonkarvaisia pilviä; mutta liikkuvien suojiensa turvissa hyökkääjät etenivät tasaisesti. He saapuivat tykin luo ja alkoivat tyhjentää vankkureita, työntäen säkit ulos takaapäin, kunnes niistä oli muodostunut säännöllinen rintasuojus, jonka taakse he polvistuivat. Muutamat alkoivat ampua; toiset ryhtyivät puuhaamaan tykin ääressä, johon linnake nyt suuntasi tulensa. Kaksi miestä menetettyään heidän onnistui saada se ladatuksi ja suunnatuksi porttia kohti. Kolmas mies lähestyi kiinnittääkseen kitkaputkea, jonka avulla se laukaistiin.
Tiro tähtäsi tarkkaan ja luoti sai tuon etäisen olennon lyyhistymään kokoon.
"Suoraan keskipisteeseen", sanoi kersantti kiitellen ja kumartui eteenpäin ampuakseen toista, joka hurjan rohkeana lähestyi laukaistakseen tykin. Hän tähtäsi pitkään, osatakseen varmasti maaliin; pidättäen henkeään hän alkoi hiljalleen pusertaa liipasinta, kuten ampumiskirjat neuvovat. Äkkiä kuului omituinen ääni, puolittain jysähdys, puolittain räjähdys. Tiro kyyristyi äkkiä vasemmalle ja välttyi siten veriruiskeesta, joka lennätti ympärille muitakin ruumiin aineksia. Kersantin oli surmannut luoti, joka oli tavoittanut hänet juuri kun hän kurkisti ampumareiästään. Etäinen mies oli kiinnittänyt putkensa, ja nuoraan tarttuen hän vetäytyi nyt taaksepäin laukaistakseen tykin.
"Pois portilta", huusi Tiro työjoukolle; "minä en voi pidättää niitä!" Hän kohotti kiväärinsä ja ampui umpimähkään. Samassa tuokiossa tykistä puhkesi esiin iso savupilvi ja toinen tuprahti portilla. Puuaines oli murskautunut palasiksi ja lensi ylt'ympäri pommin sirpaleiden kera levittäen kuolemaa ja tuhoa työjoukkoon, joka pyrki suojaan.
Pitkä, äänekäs hurraahuuto kajahti joka taholta ympäröivistä taloista, ja siihen yhtyivät tuhannet, jotka odottelivat loitommalla ja olivat kuulleet tykin jymähdyksen. Ensinnä kapinallisten tuli yltyi, mutta pian alkoi torvi soida itsepintaisesti, ja parinkymmenen minuutin kuluttua kiväärituli taukosi kokonaan. Sitten erään katusulun takaa läheni muuan mies kantaen valkoista lippua ja kahden muun seuraamana. Palatsista suostuttiin välirauhaan heiluttamalla nenäliinaa. Lähetystö saapui suoraa päätä murskatulle portille, ja johtaja astui sen kautta pihaan. Useat puolustajista poistuivat asemiltaan nähdäkseen ja kuullakseen, mitkä ehdot hän tarjosi. Mies oli Moret.
"Kehoitan teitä kaikkia antautumaan", hän sanoi. "Teidän henkenne säästetään, kunnes teidät lainmukaisesti on tuomittu."