Luutnantti oli nähnyt kyllikseen. Huonetta vastapäätä oli ovi, jota peitti verho, ja tämän taakse hän nyt livahti. Siitä ei voinut nähdä mitään, mutta hän kuunteli jännittyneenä.
"Mies parka", sanoi muuan ääni, "kylläpä hän sai pahan iskun."
"Kuinka se tapahtui?" kysyi toinen.
"Hän kumartui ulos akkunasta ampuakseen — silloin osui luoti —
suoraan keuhkojen puhki kaiketi — hän laukaisi ilmaan ja karjaisi."
Sitten hän lisäsi matalammalla, mutta yhä vielä kuuluvalla äänellä:
"Hän on mennyttä miestä."
Haavoittunut alkoi päästää eriskummallisia ääniä.
"Taitaa olla jotain sanomista akka rukalleen, ennenkuin tulee lähtö eteen." virkkoi muuan vallankumouksellisista, puheesta päätellen työläinen. "Mitäs sinä tahdot, kaveri?"
"Antakaa hänelle kynä ja paperia; ei hän pysty puhumaan."
Tiron sydän herkesi lyömästä ja käsi tapaili revolveria.
Kokonaiseen minuuttiin ei huoneesta kuulunut mitään; sitten kajahti karjahdus.
"Tuhat tulimmaista, kyllä me sen nujerramme!" sanoi työläinen, ja kaikki kolme töytäsivät verhon peittämän oven ohitse ja juoksivat yläkertaan. Eräs heistä seisahtui juuri oven eteen; hän panosti kivääriään, eikä patruuna ottanut painuakseen sisään; hän iski sitä lattiaan, ilmeisesti menestyksellä, sillä luutnantti kuuli lukon lipsahtavan ja sitten kiireiset askeleet seurasivat toisia katolle päin.