Laurila: Kyllä elämme kurjaa aikaa.
Pekka: Älkäähän nyt isäntä antako liiaksi surulle valtaa. Ehkä tähän vielä neuvo keksitään.
Perälä: Kyllä se nyt vaan mustalta näyttää. Vaan ole sinä nyt isäntänä sillä aikaa talossa kun minä poissa olen. Sillä sinuun minä voin luottaa. Ja sinulle voin elämiseni uskoa.
Pekka: No perhana. Ja minä kun juuri meinasin pyytää isäntää renginkin töitä jonkun aikaa hoitamaan, sillä minäkin ajattelin tässä vähän tuulettelemassa käydä.
Aapeli: Tämä Molotkin tässä esitti, että jos jotenkin pimitettäisiin tämä vastenmielinen asia. Ettei ketään tarvitseisi vangita. Jos isäntä korvaisi jotenkin tämän asian vaikka — rahalla. Ja sitten Otto kirjoittaisi anteeksi pyyntökirjan poissa olostaan. Satasen pistätte Molotkille ja tuon anteeksi pyynnön Otto kirjoittaa, niin kaikki on ohi.
Emäntä (Ilostuen): Tehkää niin.
Perälä: Ei koskaan. Tässä ovat käteni. Vangitkaa!
Otto: Ja tässä minun.
Pekka: Stop Molotki. Minäkin puhun. Isäntää ei vangita, vaan minut. Sillä nuo lehtiset olivat minun. Ja tässä niitä on vielä lisää. (Heittää taskustaan lehtipinkan pöydälle). Siis raudat tänne syyllisen käsiin. Minä olen ainoa, joka niitä tässä talossa olen lukenut ja olen Ottoakin syynistä pois jäämään kehottanut. Minä seuraan Ottoa.
Molotkin: Koska asia niin on, niin tietysti isäntä on vapaa ja sen sijaan vangitsen minä sinut.