(Kiinnittää raudat Pekan käsiin.)
Pekka: No minnekäs se meidän matkamme sitten pitää, jos saan luvan kysyä.
Molotkin: Helsingin kautta Venäjälle.
Pekka: Ei hyvä ystäväni ja matkatoverini. Minulla ei ole yhtään halua nähdä sinun syntymäarojasi eikä laajaa "isänmaata" kuten Poprikohvi sitä on suvainnut kutsua. Minä kyllä tyydyn siihen, kun saan Helsinginkin nähdä. Kunhan nyt vaan sitä kaikista vanhinta veljeäni saan puhutella, niin olen kyllä valmis taas tuolta nevaniityltä heiniä hakemaan.
Molotkin: No oletteko valmiit? Siis lähdetään Aapelin mökille, sinne onkin jo kaikkiaan kasaantunut yhdeksän kappaletta. Kun nyt nämä vielä viedään niin on niitä kaikkiaan yksitoista. Mistähän niille kaikille hevosen asemalle saa.
Aapeli: Tottahan nyt tällaisessa kylässä hevosia saa.
Perälä: No meidän poikien takia ei teidän tarvitse päätänne vaivata. Minä kyllä kyyditsen poikani asemalle. Odottakaan vähän, minä pistän Mustan aisoihin.
(Menee perälle).
Anni: Pelkäätkö Ottoni, koska väriset?
Otto: En yhtään kultani. Tuntuu vaan hiukan epämukavalta nämä raudat. Minua kauhistuttaa, kun näen kuinka pitkälle vääryys saa mennä.