Molotkiska: Ai, ai. Minun tulee sääli kaunis, nuori poika.
Pekka: Ja minä säälin tuollaista muijaa, jolla on noin vaikea tehtävä.
(Menee Oton kanssa ulos).
Emäntä: No oikeinko niillä on aikomus vangita kaikki, jotka eivät tule arvannostoon?
Matleena: Niin on. Käsirautoja oli näillä santarmeillakin, jotka meillä yötä olivat. Ja Aapelin myös piti hakea rautansa vintistä, joita ei ole sitten viime vuoden ollenkaan käytetty. Silloin olivat viimeksi käytännössä kuin tuota rosvo-Santeria tästä Kakolaan kuletettiin.
Emäntä: Ettäkö nyt kytketään minun poikani samoihin rautoihin joilla rosvoja kuletetaan? Eipä suinkaan.
Matleena: Tietysti, jos hän vaan ei syyniin mene.
Emäntä: Sinne ei se, luulen, mene, siksi itsepäinen se on. Ja kun isänsäkin vielä on hänen puolellaan. Voi, ettekö mitään keinoa sen estämiseksi tietäisi? Ettekö voisi jotenkin vaikuttaa siihen ettei minun poikaani vangittaisi?
Matleena: Kyllähän me tuolla tullessamme keskusteltiin Molotkiskan kanssa keinosta — se kun niin kovasti meihinkin koskee tuo Oton vangitseminen — ajattelimme, että jos te voisitte maksaa 50 mk Molotkille niin hän kyllä vetäisi arvan Oton puolesta. Se kyllä olisi laissakin luvallista, jos arvannostajalla on laillinen este poissaoloonsa. Ja voisimmehan me mennä sinne syynipaikkaan ja todistaa Oton olevan kipeän.
Emäntä: No sehän olisi hyvä, jos se vaan kävisi päinsä. Minä kyllä annan tuon 50 markkaa, kun vaan saan poikani sillä pelastetuksi. Mutta istukaahan toki hetkiseksi aikaa, minä menen tuolta kammarista hakemaan rahan.