Olen jo saattanut Teidät ihmiskunnan menneiden vaiheiden läpitse nyky-aikaan saakka ja itse tulevaisuuden kynnykselle, niin-muodoin oikeastaan edemmäksi, kuin mikään tiede voi luotettavana johtajana olla. Eipä siis muuta jälillä kuin kiittää sitä kärsivällisyyttä, uskallanpa sanoa hartautta, jolla olette esitystäni loppuun saakka seuranneet. Vaan uskonnollisten kysymysten johdosta muistuu mieleeni vielä yksi kohta, joka ansaitsee ottaa puheeksi, koska sekin on niitä kysymyksiä, joita nyky-aian oma-tunto itsellensä esittää. Kun näemme aatteiden vaikutusta kansojen ja ihmiskunnan historiassa ja ihmisten toimintaa aatteiden palveluksessa, voimmeko ajatella yksityis-henkilöä miksikään muuksi kuin katoovaiseksi pisaraksi tuossa äärettömän suuressa aatteiden ja tekojen virrassa, jota nimitämme historiaksi? Toisin sanoin: olemmeko ainoastaan kansoina ja ihmiskuntana jotain, henkilöinä ei mitään?
Tämän kysymyksen suhteen löytyy kaksi päinvastaista käsitys-kantaa, jotka molemmat ovat yhtä ykspuolisia. Muutama mielipide arvelee, että ihmisen historiallinen elämä on hänellä ainoana, johon siis yksityis-henkilö katoo ja uhrataan yleisten tarkoitusten välikappaleeksi. Toinen mielipide päin-vastoin katsoo henkilöllisen sielu-elämän ihmisten pää-tarkoitukseksi ja maailman ulkonaiset menot ainoastaan välttämättömäksi pahaksi, jonka saastutusta tulee miten mahdollista karttaa. Nämä eri suunnat ovat Teille luultavasti sen verran tuttuja, ett'ei tarvitse kuin viitata niiden yleiseen luontoon. Jälkimäinen niistä halveksii ihmisen yhteiskunnallista ja historiallista tehtävää ja on sen puolesta vahingollinen, että se ryöstää inhimilliseltä kehitykseltä pois parhaiden siveellisten voimain myötä-vaikutusta. Edellinen katsanto-kanta taas halveksii kokonaan sitä siveellistä tukea, jonka henkilöllinen uskon-elämä antaa historialliselle toiminnalle, ja ryöstää sen ohessa yksityis-ihmiseltä hänen sisällisen rauhansa. Näitä kahtaalle erkanevia katsanto-tapoja emme saa jättää keskenään sovittamatta. Meidän täytyy ensiksi teroittaa, että ihmisellä on vaikutus-alansa tekojen maailmassa ja velvollisuutena siihen työnsä panna paraan ymmärryksensä mukaan, vaikkapa mahdollista onkin, että hän tästä työstä joskus tahraantuu, niinkuin seppä pajassansa ei voi noettumista välttää. Tämä muistutus koskee aikakautemme pylväs-pyhyyttä, joka ainoastaan arostelee omaa siveellistä ihoansa, huolimatta mitenkä Jumalan tahto maan päällä tapahtuu historiallisten tekojen kautta. Mutta sen ohessa meidän on myöskin muistamista, että historiallinen elämä ei valtaa ihmisen koko olentoa. Jumalan henki ei ilmesty yksistään historiassa, vaan myöskin ihmisen omassa sielussa; sillä alalla siis yksityis-henkilöllä on kun onkin omatakeinen persoonallinen merkityksensä. Eikä olekkaan mikään vähä-arvoinen asia, että ihmisellä niin-muodoin on kuolemattoman sielunsa valtakunta vapaana. Hänellä on tässä turvapaikka, johon maailman myrskyt eivät tunkeu, ja tässä hän myöskin löytää sovitusta, milloin historiallisen toiminnan hairaukset kenties ovat ajaneet häntä haaksirikkoon. Siinäpä onkin Kristin-uskon jalous yli sen, mitä se historiassa on jaloa toimittanut.
VIITESELITYKSET:
[1] "Fatone res mortalium et necessitate immutabili, an forte volvantur"; Tacit. Annal. VI 22.
[2] Ks. Fustel de Coulanges, La Cité antique, s. 103.
[3] Ks. Nordiska Resor och Forskningar, I, sivv. 298 seurr.
[4] Ks. Henry Sumner Maine, Early history of Institutions, siv. 71.
[5] Ks. Maine, Early hist., sivv. 78 seur.
[6] Ks. Edinburgh Review, July 1876, siv. 196.