Toinen vaikutus tästä ulkoa-naimisesta oli, että heimokunnat pakoitettiin lähtemään ulos umpinaisuudestaan ja ryhtymään kaikkinaisiin keskuuksiin muiden kanssa. Ensimäinen edistys-askele ihmiskunnan historiassa on se, että syntyy joku vaihe-vaikutus eri heimokuntain ja kansakuntain välillä.
Vaan tämä vaihe-vaikutus alkuperäisessä muodossaan ei ole suinkaan ystävällinen. Tavallisimpana keinona, jolla kansat tällä kultuuri-kaudella tutustuvat toisiinsa, on sota ja valloitus, ja valloituksen hedelmänä on aina suuremmassa tai vähemmässä määrässä voitetun orjuuttaminen. Tämän kautta tulevat yhteiskunnalliset siteet lujemmiksi; voittajan täytyy oman turvallisuutensa tähden perustaa lujempaa hallitusmuotoa omassa keskuudessaan; orja taas saapi lujan lakinsa isännän tahdossa. Tuo luonnon-elämän vapaus, joka on pedon vapaus metsässä, oikeus syödä muita ja joutua muiden syötäväksi, ei tuottaisi mitään kehitystä. Tarvitaan laki, joka järjestää teot. Se kansakunta, joka ei itse osaa luoda itsellensä lujaa yhteiskunnallista järjestystä, saapi orjuudessa käydä ensimäistä kouluansa.
Sanoin jo äsken, että itse patriarkallisessa perheessä on orjuuden ensimäinen alku. Senpä tähden myöskin tuo sodalla syntynyt orjuus on jotenkin patriarkallinen eikä ensinkään sitä julmaa laatua, kuin orjuuden nimi saattaisi meitä ajattelemaan. Huomattavaa onkin, että koko muinais-maailma katsoi orjuuden ihan luonnolliseksi asiaksi. Itse Kreikan filosofit eivät hetkeäkään ajatelleet, että maailma saattaisi olla muulla tavoin järjestettynä. Eroituksena orjan ja vapaan välillä alkuperäisessä yhteiskunnassa ei ole niin paljon vapauden määrä, — sillä vapaakin on isännän vallan alainen —, vaan oikeastaan kummankin eri asema perhekunnassa. Orja ei ole perheen jäsenenä, orjalla ei ole mitään koti-jumalia, orja ei ole ihminen samassa merkityksessä kuin omat heimokuntalaiset. Mutta usein orjat kohdellaan ja hoidetaan leppeästi, niinkuin kalliinta omaisuutta.
Vaan orjuudella on ollut sen ohessa suuri valtiotaloudellinen merkitys. Tunnettu taloudellinen totuus on, että työn kostuttamiseen tarvitaan pääomia. Ensimäiset pääomat tarjoo itse luonto runsailla elatusvaroillansa; sitten täytyy ihmisen itse hankkia pääomia lisäksi työnsä säästetyistä hedelmistä. Vaan ennen kuin pääomia on ko'ottu, pysyy työ kovin hedelmättömänä ja elämä kovin köyhänä. Kultuuri ei voi edistyä, jos ei edes nuo harvinaiset pääomat tule yhteen-ko'otuiksi. Orjuuden kautta tapahtuu semmoinen kokoonnuttaminen. Orja-joukko on ko'ottu työvoima, ko'ottu pääoma. Se on välttämätön ehto vallitsevan kansan kultuurille. Ilman orjitta ei olisi mikään korkeampi viljelys päässyt alkuun; ilman orjita ei olisi Kreikkalainen sivistys milloinkaan kukoistanut.
Meitä tietysti loukkaa se ajatus, että löytyi ihmisiä, joille ei mitään ihmis-arvoa annettu. Mutta tämä ei ainoastaan orjuuden laitoksessa ilmaannu. Vapaatkin kansat eivät toisissansa tunnustaneet mitään ihmisyyttä; käsitteet ihmisyys ja ihmiskunta olivat aivan tuntemattomia. Useissa kielissä sanat muukalainen ja vihollinen ovat alkuansa yhtä. Itse jumaluuden käsitys oli yksinomaisesti kansallinen; jumalat olivat perheen, heimokunnan, kansakunnan, ei ihmiskunnan. Niinpä esm. Jehovah oli Abrahamin, Isakin ja Jakobin jumala, ja ainoastaan patriarkkain jälkeläisille kuului käskysana: "ei sinun pidä pitämän muita jumalia minun edessäni"; mutta ulkopuolella tämän oman kansan piiriä vallitsi muita jumalia. Romalaisissa tämä ahdas käsitys tosin jo alkoi muodostua suvaitsevammaksi; mutta se tapahtui sillä tavoin, että vieraille jumalille tarjottiin sija Romassa: tapana oli, kun vihollista kaupunkia piiritettiin, juhlallisesti kutsua sen jumalat ulos Romaan siirtymään.
Näin ollessa ei ollut mikään keskuus-elämä eri kansain välillä mahdollinen. Tietysti syntyi hyvin aikaisin jonkunlainen kauppa; mutta kauppa ja ryöstö kulkivat aivan rinnatusten. Itse Foinikialaiset, vanhan maailman etevin kauppakansa, olivat melkein yhtä paljon meri-rosvoja. Homeron runoelmista näemme, että kun Kreikan rannoille saapui vieras alus, tulijoilta ensiksi kysyttiin, oliko aikomus kauppaa tehdä vai ryöstää. Jälkimäinen katsottiin yhtä kunnialliseksi elinkeinoksi kuin edellinenkin, ja erittäin ihmis-ryöstö oli kaikkein edullisin kauppa.
Tämmöinen on alku-maailman luonto. Orjuus on niin-sanoakseni ensimäinen edistys-askele, koska se kumminkin jotakin lakia asettaa ja ulkonaisesti viepi eriheimoiset ihmiset yhteen. Mutta orjuuttaminen ei tapahdu ainoastaan yksityisten henkilöin suhteen eikä yksityisissä maissa, joissa voitollinen kansa asettaa herruutensa voitetun kansan yli. Vieläkin suuremmissa määrissä tämä keino käytetään erinäisten valloittaja-monarkiiain kautta, jotka levittävät herruutensa laveam piin aloihin. Nämä tapaukset ovat historian alkua, koska ne kaikkien ensin ovat herättäneet ihmisten huomiota. Niiden luontoa ja vaikutusta saamme seuraavassa luennossa tarkastella.
Kolmas Luento.
Suuret itämaiset monarkiiat.
Ennen kuin käyn katsastamaan niitä suuria valloittaja-monarkiioja, joista ihmiskunnan valtiollinen historia saapi alkunsa, tahdon selvyyden vuoksi muistoon virittää tärkeimmät kansatieteelliset kohdat.