Samassa kuin Ruotsin sankari-kuningas Kaarlo X kuoli, oli myöskin kaikki pelko ja toivo kadonnut, että Ruotsi valloittaisi siirtokuntansa takaisin. Sitä suurempi oli nyt Hollantilaisten pelko Englantilaisista, ja heillä mainitaan olleen syvästi juurtunut se epäluulo, että muka siirtokunnan Ruotsalaiset ja Suomalaiset olivat Englantilaisiin mieltyneet mutta vihasivat nykyisiä herrojansa. Kuinka laita lieneekään ollut, niin v. 1664 Syyskuussa vihdoin tapahtui, että vähäinen Englannin laivasto vähällä vaivalla valloitti sekä Uus'-Amsterdamin että Fort-Casimir'in ja koko Hollantilaisen alueen Pohjois-Amerikassa. Bredan rauhanteossa v. 1667 maa jäi Englannin haltuun. Kuusi vuotta myöhemmin, kun sota taas oli syttynyt näiden meri-valtain välille, ottivat kyllä Hollantilaiset tämän alueensa takaisin, mutta jättivät sen jo seuraavana vuonna 1774 Westminsterin rauhan-teossa Englannille, jonka valta sitten pysyi vuosisadan aiat, kunnes Amerikan Yhdysvallat syntyivät.
Ennenkuin menemme edemmäksi, katselemaan siirtolaisten onnenvaiheita Englantilaisen hallituksen alla, sopii tässä mainita eräs merkillinen tapaus, joka todistaa, että siirtymisen halu ainakin Suomalaisissa vielä pysyi vireänä, vaikka Uusi Ruotsi jo oli joutunut pois emä-maan vallan alta. V. 1664, Toukok. 24 p., kirjoitti Ruotsalainen asiamies Amsterdamissa Hollannin maalla, että sinne oli tullut joukko Suomalaisia perheitä, kaikkiansa 140 henkeä, vanhoja, nuoria ja lapsia, jotka olivat menossa Uuteen Ruotsiin. Kirjeen-tekijä mainitsee, että lapset enimmältään kulkivat paljailla paitasillaan, ja että enin osa näistä matkalaisista oli umpi-suomalaisia, jotta ainoastaan muutamat miehistä osasivat ruotsiakin. Kuitenkaan eivät tulleet itse Suomenmaasta, vaan olivat kotoisin Medelpadista, Ruotsin pohjois-osasta, Niurunta-joen seuduilta, Sundsvallin, Bergsjö'n ja Torpan pitäjistä, ja olivat pitäjäläistensä ja pappiensa suosiolla lähteneet matkalle, myytyänsä kaiken omaisuutensa. Talvi-kelin aikana, olivat ensin kulkeneet omilla hevosillaan Talaen maakunnan kautta Kristianiaan Norjassa. Sieltä olivat Hollantilaisessa laivassa päässeet Amsterdamiin, ja hakivat nyt tilaisuutta päästä valtameren yli. Heillä oli muassansa muutamia Uudesta Ruotsista v. 1657 lähetettyjä kirjeitä, joissa sitä maata paljon kiitettiin; ja koska heidän kotimaassaan vilja oli niin tyyris ja heitä muutoin kovin rasitettiin, olivat päättäneet muuttaa Amerikkaan. (Ks. Gezelius d. y. minne, siv. 251). Lienevätkö tästä sitten päässeet matkansa perille, ei enää mainita. Mutta entisten Suomalaisten siirtyjäin suhteen antaa tämä tapaus muutamia osviittoja. Ensiksi näemme, että vielä v. 1657, jolloin Ruotsin valta jo oli Amerikassa lakannut, Suomalaiset kuitenkin hyvin menestyivät uusilla asuin-sioillansa. Toiseksi havaitsemme, että siirto-kunnan Suomalaiset jäsenet ainakin osaksi olivat lähteneet niistä Suomalaisista, jotka vuosisadan alusta saakka olivat asettuneet Ruotsin metsämaihin. Että näitä siellä monella tavalla rasitettiin sekä kansallisuutensa että toimeen-tulonsakin puolesta, on totuus, joka ei kuulu nykyiseen aineesen.[14] Mutta Suomen-puolisilla Suomalaisilla tuskin lienee tähän aikaan ollut parempaa onnea nautittavana, eikä siis käy suoraan päättää, ett'ei joku osa siirtolaisista olisi itse Suomenmaasta lähtenyt Amerikkaan, vaikk'ei meillä tätä nykyä ole tarkempaa tietoa heidän synty- ja koto-perästänsä.
Palaamme Delawaren rannoille. Se hallitus, jonka alle siirtolaiset nyt joutuivat, oli erinomaista laatua. Eräs rikas Englantilainen Wilhelm Penn, Vapisija-lahkokunnan (Quakerien) mainioimpia miehiä, oli Englannin kruunulle tehnyt hyviä palveluksia, jonka tähden hänelle omaisuudeksi lahjoitettiin se maakunta, joka oli länsi-puolella Delaware-virtaa. Tämä tapahtui v. 1681, ja seuraavana vuonna kävi Penn jo tiluksiansa katsomassa, tuoden sinne joukon uskolaisiaan ja perustaen Philadelphian kaupungin, noin 4 1/2 peninkulmaa ylempänä entistä Kristiinaa, eräässä paikassa jossa kolme Ruotsalaista veljestä Svensson ennen asuivat. Hallitus nyt tuli Penn'in ja hänen perillistensä haltuun, ja maa sai nimen Pennsylvania, s.o. Penn'in metsistö. Entiset uutis-asukkaat saivat pysyä tilojensa nautinnossa, olivat osalliset maakunnan sääty-kokouksessa, ja valitsivat jäseniä kuvernörin neuvos-kuntaan. "Omistajan" kanssa — tämä nimi (Proprietor) Pennille annettiin — oli heidän välinsä ensimältä varsin sovinnollinen. Se kuvaus, minkä hän eräässä kirjeessä Philadelphiasta v. 1683 heistä antoi, ansaitsee sanasta sanaan kertoa:
"Ensimäiset uutis-asukkaat näillä seuduilla", sanoo maan uusi herra, "olivat Hollantilaiset, ja pian niiden jälkeen Ruotsalaiset ja Suomalaiset. Hollantilaiset kävivät kauppaa, Ruotsalaiset ja Suomalaiset viljelivät maata. Hollantilaisilla on kirkko New-Castlessa (ent. Fort-Casimirissa), ja Ruotsalaisilla on yksi Kristiinassa, toinen Titicum'issa ja kolmas Wicaco'ssa puolen Engl. peninkulman päässä tästä kaupungista.[15] Ruotsalaiset asuvat Delawaren suolattoman veden varrella." (Tässä käsitetään sekä Suomalaiset että Ruotsalaiset yhteisellä Ruotsalais-nimellä). "He olivat suorasukaista, rotevaa ja ahkeraa väkeä, mutta eivät ole paljon edistyneet hedelmä-puiden hoidossa ja istuttamisessa, ikäänkuin enemmin haluaisivat tarpeiden käytäntöä kuin rikkautta ja kauppaa. Arvaan, että Intianit enensivät heidän huolettomuuttaan, tarjoten heille hyötymisen keinoja, nimittäin nahkoja ja turkiksia rommin ja muun väkevän juoman edestä. He ottivat minua ystävällisesti vastaan, — kunnioittavat esivaltaa ja käyttäivät siivosti Englantilaisia kohtaan. — Koska ovat kelpo väkeä ja ruumiilta rotevat, niin heillä on kauniita lapsia ja melkein joka huone täynnä; harva löytyy, jolla ei ole kolme, neljä poikaa ja yhtä monta tyttöä; muutamilla on kuusi, seitsemän ja kahdeksankin poikaa. Ja minun täytyy sanoa heidän kunniakseen, näen harvassa raittiimpia ja ahkerampia nuorukaisia".
Penn palasi pian sen jälkeen Eurooppaan ja maa hallittiin hänen määräämän kuvernörin kautta. Näillä aioin mainitaan ikävä tapaus, joka lienee vähän hämmentänyt entisen hyvän välin. Eräs petturi, joka nimitti itsensä Königsmarck, tuli uutis-asukasten pariin ja nosti kapinan, ei tietoa mistä asiasta. Hän sai monta seuralaista varsinkin Suomalaisista; mutta kapina pian tukehutettiin ja Königsmarck polttomerkittiin sekä ajettiin pois maasta. Hänen seuralaisensa osaksi menettivät tilansa ja tulivat suureen vahinkoon. Sen pahempi, on koko tämä asia varsin hämärä; Königsmarck'in oikea syntyperä ja tarkoitukset ovat vallan tuntemattomat.
Sillä välin siirtokunnan hengellinen tila alkoi yhä enemmin rappiolle käydä. Ainoa Ruotsalainen pappi, joka entisistä aioista oli jälillä, kuoli v. 1688. Eräs Hollantilainen pappi oli vuodesta 1677 alkaen saarnannut Wicaco'n hirsi-linnassa niille ylisen virran Ruotsalaisille, jotka jo ymmärsivät Hollannin kieltä; mutta hänkin jo oli vanha ja sokeaksi tullut. Hengellinen puute oli nyt kovimmallaan. Penn oli asiasta puhutellut Ruotsin ministeriä Lontoossa, mutta koko toimi jäi sikseen. Siirtolaiset itse olivat kahdesti kirjoittaneet Ruotsiin, pyytäen sieltä pappia; mutta kirjeet eivät nä'y perille tulleen. Nyt kääntyivät Amsterdamin Lutherolaisen konsistorion luoksi; mutta eipä sieltäkään mitään apua tullut. Sattumus vihdoin, tai oikeammin sanoen Jumalan armollinen sallimus toi heille silloin pelastuksen varsin odottamattomalla tavalla. Meidän tulee tätä tapausta vähää tarkemmin katsastaa, koska se antaa viimeisen tiedon Suomalaisuuden tilasta Delawaren rannoilla.
Tähän aikaan oli eräs Antti Printz, joka sanoi olevansa entisen kuvernöri Printz'in nepa, sattunut käymään näillä seuduilla ja tullut tuntemaan kansalaisiaan Pennsylvaniassa. Palattuansa Eurooppaan, hän kertoi heidän tilansa Götheporin postimestarille, Juhana Thelin'ille, joka taas toimitti siitä tiedon kuninkaallensa Kaarlo XI:nnelle. Ruotsissa vanhat rakkauden tunteet elähtyivät jälleen. Kuningas kirjoitti Tammik. 11 p. 1692 Turun pispalle Gezelius'elle, että tämä ensi tilassa toimittaisi Ruotsin puolelle erään papiksi vihityn nuorukaisen ynnä 30 Suomalaista pipliaa ja 200 virsikirjaa, jotka kaikki, sekä papin että kirjat, kuningas aikoi lähettää Amerikkaan.[16] Mutta nyt kohtasi uusi este. Antti Printz, joka olisi voinut antaa tarpeelliset osoitukset lähetys-toimelle, oli kadonnut tietämättömiin. Tarpeellinen oli siis pyytää itse siirtolaisilta tarkempia tietoja heidän tilasta ja tarpeistaan, ja postimestari Thelin tätä varten kirjoitti heille kirjeen Marrask. 16 p. 1692. Tämä kirje, joka seuraavalla Toukokuulla tuli Delawaren rannoille, synnytti siellä suuren riemun. Toukok. 31 p, 1693 siirtolaiset kirjoittivat vastauksensa, pyytäen kaksi Ruotsalaista pappia, joita lupasivat palkata, ja joukon hengellisiä kirjoja, joista lupasivat hinnan maksaa. He muutoin sanoivat elävänsä onnellisina maanviljelyksensä tuotteista, hyvässä sovinnossa hallituksensa ja naapuriensa kanssa. Ainoastaan hengellisissä tarpeissa oli heillä puute, jonka nyt anoivat saada autetuksi. Suomalaisten puolesta kuitenkin kirjoitettiin: "Suomalaista pappia ei ole meillä ollut, emmekä tarvitse, sillä me ymmärrämme kaikki ruotsia". Allekirjoittaneina oli 30 miestä, niistä monta, joiden nimet silminnähtävästi olivat Suomalaisia. Muassa seurasi luettelo Ruotsalaisen seurakunnan perhekunnista ja montako henkeä oli kussakin perhekunnassa, kaikkiansa 939 henkeä ja 139 perhettä. Nimissä tavataan monta, jotka selvästi ovat suomenkielistä syntyperää, esim. Nils Laican (Laikkanen), Eric Molica (Mooikka), Hindric Parckon (Parkkonen), Olle Kuckow (Kukko), Isaak Savoy (Savo), Nils Repott (Repotti), — paitsi muita, joita käypi arvata suomalaisiksi, niinkuin Homman (Hommanen?), Sinnika ja Seneca (Sinikka?), Weinom (Veinonen? Väinönen?), Tossa (kenties Thoresson?). Monella ei ollut suku-nimeä ollenkaan, josta syystä hänen kansallisuuttansa ei käy arvaamallakaan tietää.
Suomalaiset siis olivat nyt puolen vuosisadan kuluessa muuttuneet Ruotsalaisiksi, ja syy oli se, ett'ei heidän kansallisista ja hengellisistä asioistaan pidetty alusta saakka mitään huolta. Ruotsin hallituksen toimi pelasti muutamaksi aikaa Ruotsalaisuuden yhtäläisestä kohtalosta. V. 1697 vihdoin tuli Ruotsista kaksi Ruotsalaista pappia ja paljon Ruotsalaisia kirjoja. Suomalaisesta papista ja kirjoista ei enää ollut kysymystä. Tämä Ruotsalainen lähetys-toimi sitten jatkettiin vuoteen 1789 asti, jolloin Ruotsin kieli jo oli melkein unohtunut Amerikassa, ja Ruotsalaiset seurakunnat pyysivät saada ottaa opettajia omasta maastaan. Viimeinen Ruotsalainen pappi, Niilo Collin, kuoli v. 1831. Seurakunnat ovat sitten yhdistyneet Episkopali-kirkkoon.
Lopuksi sopii mainita kaksi Suomalaista, jotka ovat eri aikoina käyneet näitä entisiä kansalaisiaan tervehtimässä. Ensimäinen oli maisteri Pietari Schaefer, joka lopulla 17:tta vuosisataa oli Turussa kanteen alla uskon-erhetyksistään, sitten kuleksi monessa paikassa ulkomailla ja vihdoin tuli Uuteen Ruotsiin. Siellä moni piti häntä pyhänä miehenä, niin että Penn'sneck'in asukkaat (itäpuolella virtaa) pyysivät häntä papikseen. Hän ei siihen ruvennut, vaan palasi pian Eurooppaan ja oli jo v. 1701 taas Turussa. — Toinen kävijä oli Talous-provessori Turussa Per Kalm, joka vv. 1748-1750 tieteellisessä tarkoituksessa oleskeli Pohjois-Amerikassa ja sillä välin muutamat kuukaudet toimitti papin virkaa Racoon-kirkossa (kaakkoisessa Philadelphiassa, itäpuolella virtaa). Siellä hän naikin edellisen papin lesken, ja palasi provessori-virkaansa v. 1751. Hän on matkastaan painattanut lavean kertomuksen.