Vähäistä ennen Printz'in tuloa olivat Hollantilaiset uudesta rakentaneet Nassau-linnoituksensa virran itäiselle rannalle vastapäätä nykyistä Philadelphiaa. Uusi Ruotsalainen kuvernöri, joka ei tahtonut jättää Hollannille aivan vapaata valtaa, alkoi nyt levittää uutis-asukkaitansa pitkin alisen virran länsi-vartta. Oman asuntonsa hän asetti Tenackongh eli Tinicum nimiseen saareen, joka oli virrassa muutamia peninkulmia alempana Fort-Nassau'sta ja vähää etelämpänä nykyistä Philadelphiaa, sekä kolme peninkulmaa virran-suulta ylöspäin. Rannalle vastapäätä kuvernörin asuntoa rakennettiin linnoitus, nimeltä Uusi Göthepori, ja samalle paikalle tehtiin muhkea puinen kirkko. Linnan ja kirkon lähiseuduille etevimmät siirtolaisetkin asettuivat. Mutta muitakin uutis-asuntoja löytyi pitkin virran länsirantaa, sekä pohjoispuolella Götheporia että varsinkin Kristiinan ja Tinicum'in välillä. Tavallisesti oli semmoisella uutis-kylällä pieni linnoituksensa, joka saattoi varjella asukkaat Intianein päällekarkauksista. Niinpä vähää ylempänä Götheporia oli Korsholman linnoitus Passajung'issa. Peninkulman matka Götheporista alaspäin oli taas Upland niminen linnoitus. Mutta tämmöiset linnoitukset useimmiten eivät muuta olleet kuin hirsi-huone, varustettu ampuma-rei'illä. Vähäistä alempana Uplandia, noin Götheporin ja Kristiinan keski-välissä, oli paikka jonka Intianit nimittivät Kamassung, Chamassungh; mutta siirtolaiset antoivat tälle seudulle nimen "Finland" eli Suomi, koska siinä Suomalaiset asuivat yhdessä. Paikka kutsutaan nykyaikoina "Marcus Huck", ja on noin 3 peninkulmaa Philadelphiasta luonaan päin. Kuinka suuri paljous Suomalaisia oli, on mahdoton likimäärinkään arvata. Todennäköistä on, että jo Printz'in kanssa v. 1643 tulivat ensimäiset, ja että niiden lukumäärä lisääntyi v. 1647 ja seuraavina, jolloin uusia siirtolaisia mainitaan tulleen meren yli. V. 1649 mainitaan Ruotsin neuvoskunnan pöytäkirjoissa, että muka 300 Suomalaista olivat pyytäneet päästäksensä Uuteen Ruotsiin.[12] Arvattavasti eivät kaikki halulliset kuitenkaan tulleet toiveidensa maahan. Mutta joku sata-määrä niitä ainakin lienee löytynyt, mitkä Kamassungissa, mitkä taas Ruotsalaisten seassa muissa kyläkunnissa.
Delaware-seutujen ilma-ala oli tosin lämpöisempi ja maanlaatu höystöisempi kuin siirtolaisten kotimaassa. Kuitenkin luonnolliset rikkaudet pian loppuivat ja työtä tarvittiin täällä niinkuin muuallakin. Ensin siirtolaisten tullessa kasvoi yli-ympäri eräs ruohon-laji, nimeltä metsä-ruis, joka ylöttyi elikoille mahaan asti ja tarjosi parahinta laidunta. Mutta tämä vähitellen hävisi ja oli viljelyksellä palkittava. Muutoin siirtolaiset enimmästi käyttivät samat elinkeinot ja tavat kuin ennen kotimaassaan, ainoastaan niillä eroituksilla, mitkä eri ilma-ala teki tarpeelliseksi. Talvi oli täällä paljoa lyhyempi, mutta toisinaan kyllä ankara. Lopulla Syyskuuta vanhaa lukua (s.o. Lokakuun alussa) kylvettiin nisut ja rukiit, ja leikattiin Kesäkuun keskellä tai lopulla; joskus tehtiin elo Toukokuunkin lopulla, nimittäin vanhaa lukua. Ohrat ja kaurat kylvettiin Huhtikuussa ja tuleentuivat tavallisesti Heinäkuun keskupaikoilla. Tattarit kylvettiin Heinäkuun alussa tai keskellä ja olivat leikattavina lopulla Syyskuuta tai vähän myöhemmin.[13] Uusia viljan-lajia oli maisi, joka nimitettiin Intiani-ohriksi, koska se oli maan alku-asujainten etevin elatus-aine. Tupakka-viljelys, joka oli ollut Ruotsin hallituksen päätarkoituksia tätä siirtokuntaa perustaessa, ei kuitenkaan ennättänyt paljon edistyä, vaikka maanlaatu ja ilma-ala olivat siihen kyllä edulliset.
Intianien kanssa elivät siirtolaiset tavallisesti hyvässä ystävyydessä, ostivat niiltä kaikenlaisia kalliita turkiksia ja maksoivat neuloilla, veitsillä, kirveillä, pyssyillä, j.m. Kesällä tavallisesti alku-väestö tuli sydänmaista virran rannalle ja piti silloin seuruutta siirtolaisten kanssa, jotka monikin oppivat tämän villi-kansan kieltä. Maisteri Campanius käänsi tälle kielelle Lutheron katkismuksen ja alkoi heille saarnata kristin-uskoa. Tämä oli nähtävästi ensimäinen lähetys-toimi Pohjois-Amerikassa ja ensimäinen kirjallinen yritys Ruskeanahkain kielellä. Kuitenkaan ei käynyt täydellisesti luottaa Intianien ystävyyteen, vaan siirtolaisten täytyi asua lähellä toisiansa ja varustaa huoneitansa ampuma-rei'illä.
Hollantilaisten kanssa taas ei koskaan voinut oikeata ystävyyttä syntyä. Tosin Ruotsalaiset ja Hollantilaiset yhdessä liitossa estivät Englantilaisten pesäytymistä Delawaren rannoille. Mutta toisiansa vastaan heillä oli samat pahansuovat tarkoitukset. Kuvernöri Printz rakennutti itäpuolelle virran suuta, noin kaksi peninkulmaa Kristiinasta, uuden linnoituksen, nimeltä Helsingpori, jonka varustus-väki tutki kaikki Hollantilaiset laivat, mitkä virtaan tulivat. Kun nyt Ruotsalaiset olivat itärantaan ruvenneet, päättivät Hollantilaiset vuorostaan ottaa siaansa länsirannallakin, ja rakensivat v. 1651 Fort-Casimir nimisen linnoituksen (nyk. New Castle) niin lähelle Kristiinaa, ett'ei ollut kuin peninkulman väliä ja toinen peninkulma Fort-Casimir'ista Helsingporiin. Pian sen jälkeen Ruotsalaiset heittivät Helsingporinsa autioksi. Hollantilaiset alkoivat nyt tulla voitolle ja kuvernöri Printz, joka ei nähnyt voivansa vastustaa niiden karttuvaa valtaa, palasi Eurooppaan v. 1652. Pappi Campanius oli jo ennen palannut. Hänen siaansa oli Printz'in aikana kaksi pappia tullut Ruotsista. Jumalan-palvelukset pidettiin Tinicumissa ja Kristiinassa.
Printz'in lähdettyä oli kuvernörin-virka jäänyt hänen vävyllensä Juhana Papegoja'lle. Mutta v. 1654 tuli Ruotsista uusi retkikunta yhdellä laivalla, kenraali-tirehtöri Juhana Rising'in komennon alla. Halu muuttaa uuteen maailmaan oli kotimaassa niin suuri, että paitsi niitä, jotka nyt tulivat Rising'in kanssa, vielä sata perhekuntaa olivat vastoin mieltänsä jääneet Götheporiin, koska eivät saaneet laivassa tilaa. Rising'in retki tarkoittikin enemmän sotaista tointa kuin siirtolaisten kuljetusta. Hänen ensimäinen tekonsa oli purjehtia Fort-Casimir'in edustalle ja pakoittaa Hollantilaiset siitä lähtemään. Ruotsalaiset sitten rakensivat sen uudesta entistä vahvemmaksi ja nimittivät sen Kolminaisuuden-linnaksi. Pian sen jälkeen lähti Papegoja Eurooppaan ja koko hallitus tuli Rising'in käsiin.
Jos Rising oli toivonut, että Hollantilaiset heittäisivät asiansa sille kaupalle, hän tosin oli suuresti erehtynyt. Näillä oli lähisessä Uus'Amsterdamissa jo mahtava varustus aina saapuvilla; Ruotsalaisilla taas oli ainoa turva odotettava kaukaisesta kotimaasta. Tätä etuansa Hollantilaiset eivät jättäneet käyttämättä. Ensin kuitenkin olivat sovintoa tekevinään ja uuvuttivat Ruotsalaiset suruttomuuteen. Mutta seuraavana vuonna Elok. 30 p. purjehti Hollantilainen kuvernöri Stuyvesant seitsemällä laivalla ja 6-7 sadan miehen kanssa Uus'-Amsterdamista. Kolminaisuuden-linna kohta joutui hänen valtaansa; sama kohtalo oli Kristiinankin, missä Rising itse komenti, ja ennen Syyskuun loppua oli Ruotsin valta Amerikassa kokonaan tauonnut. Heittämys-ehdoissa määrättiin, että kuvernöri, virkamiehet, sotaväki ja muut Ruotsin alamaiset saisivat lähteä tiehensä; mutta "jos jotkut Ruotsalaiset ja Suomalaiset eivät tydy lähtemään, niin kuvernöri Rising saakoon heitä siihen taivuttaa soveliaalla keinolla; ja jos siihen taipuvat, niitä ei ole väkivallalla pysyttämistä; mutta ne, jotka jäävät, saakoot vapauden pysyä Augspurin tunnustuksessa ja pitää yhden opettajan tykönänsä". Ainoastaan 19 miestä tekivät uskollisuus-valan Hollantilaisille; muut nähtävästi aikoivat muuttaa takaisin Eurooppaan, jahka saisivat kiinteän omaisuutensa myydyksi. Mutta harvat perästäkään lienevät irti lähteneet siitä uudesta mailmasta, joka heille jo oli koti-maaksi muuttunut.
Hollantilaisten valloitus oli tapahtunut verta vuodattamatta. Sitä vastoin oli sodan seurassa kulkenut ryöstöä ja väkivaltaa. Itse hallitus-tapa Hollantilaisilla oli epäluuloinen ja sillä tavoin kyllä tirannillinen. Niin pian kuin joku Ruotsin entisistä alamaisista joutui vähimmänkin epäluulon alle, joko ystävyytensä täyden Intianien kanssa tai muista syistä, hän kohta vastoin mieltänsä muutettiin Uus'-Amsterdamiin. Hyväksi onneksi ei tämä valta tullut pitkä-ikäiseksi. Tosin ei Ruotsinmaa muilta suurilta hankkeiltansa malttanut enää ajatella kadotettua siirtokuntaansa. Mutta Englanti, jonka meri-valta yhä oli kasvamassa, katseli jo ahnailla silmillä Hollantilaisten vanhoja ja uusia alueita Pohjois-Amerikassa.
3. Ruotsalaiset ja Suomalaiset vieraan vallan alla.
Hollantilainen valloitus oli nyt ikipäiviksi eroittanut siirtolaiset heidän emä-maastaan. Kuitenkin heidän kansallisuutensa kauan aikaa pysyi voimissa, johon lienee sekin syynä ollut, että kaikki ne, jotka olivat asuneet ala-puolella Kristiina-puroa, pakoitettiin muuttamaan yläpuolelle, koska Hollantilaiset tahtoivat yksin-omaisesti isännöidä virran suulla. Näin tulivat maan entiset isännät asumaan enemmin yhdessä tukussa. Heidän voutinsa oli Hollantilainen Yrjö van Syke, mutta ala-voutina oli eräs Suomalainen Antti Jurgen (Yrjönpoika?), joka kohta alussa oli tehnyt uskollisuusvalan Hollannille. Jokaisen "Ruotsalaisen ja suomalaisen perheen" päälle pantiin vuotiseksi veroksi 5 tai 9 Hollantilaista gylleniä eli florinia.
Ensi keväänä valloituksen jälkeen, eli Maaliskuussa 1656, tuli vielä Ruotsista yksi laiva täynnänsä siirtolaisia, jotka eivät tienneet viimeisistä onnen vaiheista mitään. Hollantilaiset olisivat tahtoneet estää heidät maalle menemästä; mutta Intianit, jotka paljon rakastivat Ruotsalaisia, kuljettivat uhallakin heidän laivansa ylös virtaan. Sitten Hollantilaiset päästivät laivan kotia palaamaan, mutta iso osa siirtolaisista näkyy jääneen.