SUOMALAISET DELAWAREN SIIRTOKUNNASSA POHJOIS-AMERIKASSA.
Joskus on kuultu sanottavan, että muka Suomalaisilta kokonaan puuttuu se urhea vehkeilys-henki, joka kaikissakin kansoissa on ajanut joukon ihmisiä heittämään oman syntymä-maansa rajoja ja hakemaan avarassa maailmassa uutta onnea ja asuin-siaa. Enimmät Euroopan kansat, mutta varsinkin ne, jotka meren läheisyydessä asuvat, ovat perustaneet siirtokuntia vieraissa maissa, joko omassa maan-osassa tai valtamertenkin toisella puolen; — näille uusille asuin-sioilleen ovat vieneet kotimaansa tavat, laitokset ja sivistyksen, ja ovat sillä tavoin kaukaisiin aloihin levittäneet kansallisuutensa nimen ja arvon. Ainoastaan Suomen kansa, — niin vakuutetaan, — ei ole milloinkaan uskaltanut retkeillä koti-nurkistansa ulommaksi, vaan on ollut muka turpeesensa sidottu pahoina niinkuin hyvinäkin aikoina. Jos tässä väitöksessä perää olisi, voisimme helpostikin siihen löytää tydyttävän selityksen. Suomen kansalla on näihin päiviin saakka ollut täysi uutis-asutuksen toimi omassa maassaan. Sillä on ollut ja on vieläkin täysi työ kansoittamassa omat erämaansa, kuokkimassa omat korpensa vilja-maiksi, eikä ole tähän saakka mikään väen-ahtaus pakoittanut tämän kansan jäsentä hakemaan avarampaa tilaa suuressa avarassa maailmassa. Mutta näinkin ollessa ovat Suomalaiset todellakin melkein kaikkina aikoina lähettäneet siirtolaisia ulkomaille. Se on tunnettu asia, että nyky-aikoina paljon Suomalaisia muuttaa Venäjän puolelle, Pietariin, Aunukseen ja vielä edemmäksi, ja että Pohjois-suomesta väkeä on siirtynyt Norjalaiselle Jäämeren rannikolle, missä tavallisesti hyvin hyötyvät näiden seutujen runsaasta kalastuksesta. Mutta varsinkin 17:nnellä vuosisadalla näyttää Suomalaisilla olleen erinomainen halu heittämään omia raukkoja rajojansa. Jo mainitun vuosisadan alussa, ellei jo aikaisemmin, näyttää se siirtymys tapahtuneen, joka on perustanut Suomalaisen väestön Vermlannin ja Norjan metsämaissa sekä muutamissa muissa Ruotsin maakunnissa. Mutta vähäistä myöhemmin valitettiin eräässä kuninkaallisessa julistuksessa vuodelta 1620, että muka paljon väkeä, varsinkin Suomenmaasta, sekä naineita että naimattomia, talonpoikia, trenkejä ja piikoja, muutti joka vuosi ulos Puolalaiseen Liivinmaahan, Preussiin, Kuurinmaahan, Pommeriin, Meklenpuriin, Riikaan, Dantsigiin, Lybekkiin ja vieraisin maihin ja kaupunkeihin.[9] Tätä muuttamisen halua koettiin vuosisadan kuluessa ankarilla asetuksilla tukehuttaa.[10] Mutta Suomen rahvaan rasitettu tila, joka ei millään aikakaudella näy olleen niin raskas kuin juuri näinä Ruotsin loisteen aikoina, ajoi yhäti Suomen miehiä lähtemään onnen-ha'ulle joko Ruotsin puolelle tai muille vielä vieraammille maille. Nämä teko-asiat todistavat selvästi, ett'ei äsken-mainittu syytös Suomalaisen luonteen liikkumattomuudesta ole varsin toden-peräinen. Paremmalla syyllä sopisi sanoa, että kotimaa on heittänyt ja vieläkin heittääpi nämä pesästä lähteneet lapsensa ilman kaiketta holhouksetta, ja että ne sillä tavoin ennen pitkää vieraantuvat pois omasta kansallisuudestaan ja katoovat tietämättömiin. Ne muutamat tiedot Suomalaisten siirtymisestä Pohjois-Amerikkaan, jotka tässä lukijalle tarjotaan, antavat todistusta kumpaiseenkin kohtaan, ensiksi eitä siirtymisen into Suomalaisissa oli varsin suuri, ja toiseksi että siirtolaisten kansallisuus jo alusta saakka jätettiin turvatta ja tuetta muukalaisuuden nieltäväksi. Tämä jälkimäinen seikka, joka kipeästi loukkaa kansallistuntoamme, saapi kenties lohdutuksensa, kun näemme, ett'ei Ruotsalaisetkaan, jotka paremmin varustetuina ja turvatuina lähtivät samaan siirtokuntaan, ole voineet aian-pitkään säilyttää kansalaisuuttansa Delawaren rannoilla. Mutta jos iloisella tai suruisella mielellä, niin mielelläänpä ainakin lukenee nyky-aian Suomalainen muutamat vähäiset tiedot niistä kansalaisistaan, jotka kolmatta sataa vuotta takaperin muuttivat valtameren yli suureen kaukaiseen länteen.[11]
1. Kuinka "Uusi Ruotsi" perustetaan.
Vuosisadan ajat olivat kuluneet Amerikan ensimäisestä löydöstä, ennenkuin Eurooppalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia tämän maanosan pohjoiselle mannermaalle. Ensimäinen uutis-asutus tapahtui v. 1607 Virginiassa, johon sata viisi Englantilaista tulivat yhdellä laivalla ja perustivat kaupungin, jonka nimittivät Jamestown. V. 1614 paikoilla Hollantilaiset asettuivat Hudsonin-virran seuduille ja rakensivat sen suulle linnansa, jonka nimittivät: Uus'-Amsterdam, minkä nimen Englantilaiset sitten ovat muuttaneet New-York'iksi (Uusi York). Tästä Hollantilaiset levittivät valtansa etelään päin pitkin nykyisen New-jersey'n rantamaata, kunnes he vihdoin rauhanteossa v. 1664 heittivät koko alueensa Englantilaisten valtaan. Nämä viime-mainitut olivat sillä välin v. 1620 perustaneet toisen siirtokunnan koillis-puolella Hollantilaista aluetta, niinkutsutussa Uudessa Englannissa. Sata yksi Englantilaista Puritania, jotka olivat kotimaastansa lähteneet uskonvainoa pakoon, tulivat mainittuna vuonna nykyiseen Newhampshiren maahan ja perustivat Plymouth'in kaupungin. Kuinka nämä siirtokunnat versoivat ja lisääntyivät, ei ole tässä tila tutkia. Ainoastaan se sopii mainita, että Hollantilaisten ja Virginiaan asettuneiden Englantilaisten välille oli jäänyt avoin tila, joka ulottui Delaware-virrasta luonaan päin. Mutta koko mainittukin virta, joka nykyään New-jersey'n ja Pennsylvanian rajana kulkee pohjasesta etelään ja luonaan, ja myöhemmin on saanut Philadelphian suuren kaupungin länsi-varrellensa, oli oikeastaan vielä alku-asujainten, Intianien, vallassa; sillä sen Fort-Nassau nimisen linnoituksen, minkä Hollantilaiset olivat koettaneet rakentaa virran itäiselle rannalle, olivat Intianit hävittäneet ja hajoittaneet. Juuri näille seuduille asettui v. 1637 se Ruotsin hallituksen lähettämä siirtokunta, jonka historia tässä lyhyesti kerrotaan.
Jo v. 1626 oli Ruotsissa herännyt suuri into ryhtyä siihen maailman kauppaan, minkä Hollantilaiset ja Englantilaiset olivat alkaneet harjoittaa. Erään Hollantilaisen, Usselinx'in, ehdotuksesta perusti Kustaa Aadolfi kauppa-yhtiön Aasiaa, Afrikkaa ja Magellanin salmea varten, ja kaikki kansanluokat, kuninkaallisesta huonekunnasta talonpoikiin asti, kilvoittelivat ottamaan osakkeita. Laivoja toimitettiin, amiraali, vara-amiraali, asiamiehet ja kauppiaat olivat määrätyt, asia oli valmis toimeen panna. Silloin Ruotsin valta sekaantui Saksan sotaan; joku vuosi myöhemmin kuningas kaatui, ja nuo suuret kauppahankkeet raukesivat.
Mutta pari kolme vuotta myöhemmin sattui, että Hollantilaisten ensimäinen kuvernöri Uus'Amsterdamissa, Pietari Meneve (eli Menuet), eroitettiin virastansa ja tuli Ruotsiin, jossa hän kansleri Aksel Oxenstiernalle ehdotteli siirtokunnan perustamista Delawaren länsi-rannalle. Ruotsin hallitus kohta taipui tähän tuumaan, ja kuin ystävällinen suostumus oli saatu Englanninkin hallitukselta, jonka alamaiset ensin olivat nämä paikat löytäneet, niin retkikunta lähti Götheporista kahdella laivalla Pietari Meneven komennon alla, ja tuli onnellisesti maalle Delaware-lahden länsi-rannalle v. 1636 tai 1637. Intianeilta kohta ostettiin pitkä maan-palsta pitkin lahden ja joen läntistä rantaa ja ristittiin nimellä "Uusi Ruotsi". Sen rajat olivat: etelästä Henlopen-nokka, ulkopuolella lahden suuta, nykyisen Delaware-maan eteläisessä päässä; pohjoisessa Delaware-virran alimmat kosket, nykyisen Trentonin kohdalla, vähäistä ylempänä sitä paikkaa missä virta mutkistuu luonaan päin; länttä kohden piti saataman niin paljon maata kuin tahdottiin ja Ruotsin alue luettiin sitten ulottuvan Susquehanna-virtaan. Kauppakirja tehtiin Ruotsin kruunun nimessä Hollannin kielellä, ja kun Intianit olivat panneet puumerkkinsä alle, lähetettiin se Ruotsin arkistoihin.
Delaware-virta, jonka Intianit nimittivät "Poutaxat", oli syvä, laivan-kululle kelpaava väylä, johon varsinkin lännen puolelta yhtyi useita pienempiä jokia. Näistä on yksi, joka purkauupi pää-virtaan ei kaukana sen suusta, ja Ruotsalaisilta sai nimen: Kristiina-puro. Sen varrelle on myöhempinä aikoina syntynet kaupunki Wilmington. Sinne Ruotsalaiset panivat ensimäisen uutis-asutuksensa, ja rakensivat ei kaukana puron suulta pienen linnoituksen, jollen antoivat niinkuin purollekkin kuninkaansa nimen: Kristiina. Paikka oli hyvin valittu; se ei ollut varsin Hollantilaisten jaloissa, mutta kuitenkin niin lähellä pää-virtaa, että selvästi voitiin eroittaa Delawaren vedet sekä alukset, jotka siinä kulkivat. Hollantilaiset olivat kyllä pian huomanneet nämä Ruotsalaisten toimet, ja heidän kuvernörinsä Uus'-Amsterdamissa Wilhelm Reist antoi Toukok. 6 p. 1638 ulos epäys-kirjan, jolla kielsi Ruotsalaisten oikeutta asettumaan näille maille. Ilmeistä vihollisuutta ei kuitenkaan syntynyt, ja Meneve hallitsi rauhassa pientä siirtokuntaansa, kunnes hän jonkun vuoden perästä kuoli Kristiinassa. Hänen seuraajansa oli Ruotsalainen Pietari Holländare, joka puolentoista vuoden perästä lähti takaisin Ruotsiin. Siirtokunnan ainoa pappi, Reerus Thorkillus, kotoisin Itä-göthin maakunnasta, toimitti jumalan-palvelukset Kristiinan linnoituksessa, kunnes hänkin kuoli v. 1643. Tähän aikaan siis oli siirtokunnan sekä maallinen että hengellinen holhous raukeamassa. Mutta tarpeen hetkellä tuli emä-maasta uusi retkikunta, joka uutis-asutukselle lisäsi uutta voimaa. Tämän retkikunnan johdattajana oli evest-luutnantti, nyt kuvernöriksi määrätty, Juhana Printz, joka kolmella sotalaivalla lähti Ruotsista Elokuussa 1642 ja seuraavan Helmik. 15 p. perille tuli, tuoden mukaansa uuden papin Tukholmalaisen Campanius'en, sekä joukon uutis-asukkaita, varoja ja tavaraa.
Melkein täydellä varmuudella käypi päättää, että ensimäisessä siirtokunnassa, minkä Meneve johdatti, ei seurannut suomalaista. Sitä vastoin on todennäköistä, että niitä nyt tuli Printz'in seurassa, vaikka niiden tuloa ei erittäin mainita. Saamme kohta silmäiltäväksi muutamat siihen vivahtavaiset seikat.
2. Siirtokunnan vaiheet Hollantilaiseen valloitukseen saakka.