Ensimäinen askel pakoittaa minua käymään yli sen rajan, mihin Castrén'in mielestä tutkimuksen pitäisi pysähtymän. Minun täytyy Suomensuvulle hakea toista vanhempaa kotoperää kuin Tangnun pohjois-laaksot, etsiä sitä vanhinta alku-pesää, missä koko Ural-altainen eli Turanilainen emä-puu on vielä kasvanut yhtenä tyvenä, ja missä sen lähisyydessä on asunut jakamatonna koko se avara suku, joka tavallisesti suljetaan Indo-eurooppalaiseen eli Arjalaiseen nimeen. Ett'en omin neuvoin antau tämmöiselle löytämatkalle, tarvitsee tuskin mainita. Ensialuksi minun tulee johteeksi ottaa ne Castren'in jälkeiset tutkimukset, joilla Max Müller on koettanut määrätä Turanilaisten kielten tilaa sekä Semiläisten että Arjalaisten suhteen.[3] Seuraavat päätökset näyttävät näin lähtevän historian osaksi.

Kaikki kolme pää-luokkaa: Turanilainen, Semiläinen ja Arjalainen, osoittavat sana-varoissa ja muoto-rakennuksessa jotakuta alkuperäistä yhteyttä, joka kaiken erilaisuuden ohessa todistaa niiden lähteneen yhdestä emä-juuresta. Samat syyt siis, jotka käskevät meidän hakea jonkun erityisen kielisuvun yhteistä kotopaikkaa, antavat meille myöskin oikeuden etsiä sitä vanhinta koto-perää, missä nämä pää-luokatkin kerran ovat asuneet yhdessä tai vieretysten, ja historian yleiset jäljet neuvovat tiemme niille seuduille, missä Sind-virta juoksee Himalaija'n ja Hindukuh'un väliltä ulos aliselle maalle, ja vuorten ylisellä puolella Oxo ja Jaxartes syntyvät Belurtag'in rotkoista. Tietty on, että juuri tämä ala, jossa Intian helteet ja Yli-aasian kylmät, sekä Iran'in poutainen taivas ja Kaspian aromaiden sumut yhteen sattuvat, on ollut Arjalaisten kansain lähtö-paikka. Semiläisten vanhimmat jäljet tosin eivät tänne asti ylety, vaan tavataan lännempänä, missä Iranin ylänkö laskeuupi Tigrin virralle päin, ja toiselta puolen virtaa Mesopotamian lakeus asteettain nousee Armenian vuorimaata vastaan. Mutta varsin todennäköistä on, että tästäkin muut vielä vanhemmat jäljet ovat johdattaneet Hindukuh'un kulmaukseen, vaikka ne nyt näyttävät historian alalta riutuneen, ja ainoastaan kieli-tutkimuksessa ovat keksittävät. Että sen ohessa toivotaan johdattaa kaukaisempainkin sukujen peri-juurta samasta paikallisesta piiristä, on asia, jonka voimme tällä kertaa siksensä heittää.[4] Tärkeämpi meille on, että historia ja kieli-tutkimus yksissä neuvoin alkavat Turanilaisuudellenkin keksiä siaa tässä kansa-sukujen vanhimmassa kätkyessä. Tämä keksintö on tosin kyllä uusi ja siis vielä monen epäyksen alainen. Mutta kaksi seikkaa sen kannattavat mielestäni täydellisesti. Ensimäinen seikka on se Turanilainen luonne, joka on havaittu muutamissa Kaakkois-aasian kielissä ja siis näille vaatii yhteistä syntyperää Pobjois-aasian kieli-sukujen kanssa. Toinen seikka on se oivallinen osallisuus, minkä Lounais-aasian tarut ja muistomerkit näyttävät antavan Turanilaisuudelle ja kentiesi erittäinkin Suomensuvulle niiden seutujen vanhimpaan historiaan. Molemmat antavat arvata, että Hindukuh'un ja Himalaijan tienoot ovat koko Turanilaisen luokan alku-pesä, josta sen eri suvut toinen toisensa perästä ovat hajonneet samoille tai eri suunnille. Kuinka Max Müller kieli-tieteellisillä perusteilla käsittää tämän hajoomisen järjestystä, tahdon tässä lyhyesti mainita.

Ensin muka, ennenkuin Turanin, Semin ja Arjan luokat vielä olivat toisistansa erinneet, olisi Kiinan suku jo lähtenyt ulos yhteisestä pesästä, niin varhaisella aialla, että sitä ei käy lukeminen kuhunkaan näistä kolmesta pää-luokasta. Paljoa myöhemmin, mutta kuitenkin ennen Semiläisyyttä ja Arjalaisuutta, olisi Turanilaisuus erinnyt yhteisestä juuresta ja itse hajoittanut haarojaan ympäri maailman. Tämä hajoominen muka tapahtui kahdelle pää-suunnalle, etelään ja pohjaan, sekä useissa eri jaksoissa. Ensimäinen siirto-kunta etelään päin olivat Tai-murteet, jotka asettuivat toiselle puolelle Brahmaputra'a pitkin Intian Itäisen saarennon virtoja; ja ensimäisiksi pohjaan päin lähtivät Tungusilaiset, jotka asuinsiansa ottivat Lenan ja Amurin tienoilla. Toinen siirtokunta etelään olivat Malaijit, jotka Tai-kansain ohitse vaelsivat valtameren saariin; mutta yhdessä jaksossa lähti pohjaankin päin toinen siirtokunta, joka Mongolilaisina järjestyi länsi-puolelle Tungusin sukua. Kolmas jakso muka oli Bhotan eli Tibetin suku etelässä ja Turkin suku pohjassa; ja kaikkien viimeisiksi ovat Tamulin ja Suomen suvut lähteneet ulos eri haaroillensa, edellinen päätyen vihdoin Vindhyan-vuoren etelä-puolelle, jälkimäinen aloittaen nyt sitä vaellusta, jonka vaiheita minun on tässä aikomus hämärien läpi seurata.

Tosin nyt lienee lupa epäillä, että sukujen eriäminen tapahtui kaikin puolin niin säännöllisesti, kuin Max Müller tässä on kuvaillut; mutta yleisissä piirteissä lienee tämä kuitenkin Turanilaisuuden vanhinta historiaa. Mahdollista myöskin on, kuten sama tutkija arvelee, että liikkeelle oli lähtenyt vielä muitakin Turanilaisia siirtokuntia, joista tutkimus ei ole tähän asti selkoa saanut. Pääasia on, että Turanilaisten hajoominen tapahtui jo aikoja ennen kuin Semiläiset ja Arjalaiset vielä liikkeelle lähtivät, ja että mihin ikinä nämä jälkimäiset sittemmin tulivat, Aasiassa tai Euroopassa, maa jo oli Turanilaisen alkuväen hallussa.

Mitä Suomen-sukuun erittäin tulee, seuraapi edellisestä, että se kauemman aikaa kuin enimmät muut sen veljes-suvut pysyi yhteisessä kotipesässä sekä Semiläisten ja Arjalaisten keskuudessa. Tämänpä jo todistaa Suomensukuisten kielten yleinen luonne, joka seisoo Turanilaisuuden rajan puolella. Mutta lisää todistusta antavat ne historialliset muistomerkit, jotka vielä historiallisen aian aamu-koitteessa osoittavat Suomen-suvun jälkiä Iranin ja Kaksois-virran seuduilla, tällä inhimillisen edistyksen vanhimmalla alalla. Näistä jäljistä tässä muutama sana.

Olen käyttänyt nimen: Turanilainen, merkitsemään koko Ural-Altaista kansa-luokkaa. Tämä nimitys tosin saattaa paikallisessa suhteessa olla liian ahdas; sillä Turan'iksi kutsuivat Iran'in kansat nimen-omaan sen seudun, joka oli Oxon-takaisten paimentolaisten hallussa itä-puolella Kaspian-merta. Mutta yleisemmässä merkityksessä on Turan eli Tuirja, niinkuin se Iranin muinais-taruissa käsitetään, koko Iranin eli Airjan s.o. Arjalais-suvun vastakohta ja vihollinen, se sumujen ja pimeyden valta, missä hallitsee kyykäärme ja hävittäjä Fragharsha (Afrasiab). Muinoinpa tämä Fragharsha oli pitänyt vallassansa Iraninkin alueen, kunnes Kava Kavad (hallitsijain hallitsija) perusti Arjalaisen valtansa Baktriassa. Tämä tapaus ei muuta ole kuin Arjan-suvun leviäminen länteen päin, luultavasti samaan aikaan kuin sen Hindulainen haara lähti Sind-virran yli kaakkoa kohden. Mutta jos nyt Arjalaisuus alkoikin tunkea Turanilaiset pois historian rintamailta, ei asia suinkaan yhdellä iskulla päättynyt. Taistelus kesti kauan, ja vielä Vistaspan aikana — sen saman Vistaspan, jonka hallitessa Zarathustra saarnasi uuden oppinsa — näyttävät Turanilaiset voitolla olleen.[5] Se on merkittävä kohta, että Zend-avestan maatieteessä Media vielä on tuntematon maa, johon nähtävästi Arjalaiset eivät silloin vielä olleet levinneinä. Että se Turanilaisten hallussa oli, ja että näitä löytyi Iranin alueessa paljoa myöhempäänkin aikaan, saapi tutkimuksen nykyisellä kannalla pitää epäilemättömänä teko-asiana. Mutta että Turanilaisuus tässä kohden nimen-omaan merkitsee Suomen-sukuisuutta, ei ole kaikin puolin ratkaistu asia, vaikka sen puolesta tosin puhuu kaikki todennäköisyys ja kaikki, mitä tutkimus tähän saakka on ilmi saanut. Seisomme tässä uusien historiallisten keksintöjen kynnyksellä, jonka yli par'aikaa valo alkaa tunkeuda muinaisuuden hämärämpiin aikakausiin. Mitä tänä päivänä on arveltu ja aavistettu, saattaa jo huomispäivä näyttää uudessa paremmassa valossa. Mutta historioitsijan täytyy sillä välin malttaa mieltänsä ja ainoastaan yleisellä silmän-luonnilla arvata saadut ja saatavat teko-asiat.

Jokainen tuntee, millä nerolla ja onnella nyky-aian tutkijat ovat ryhtyneet siihen uuteen työ-alaan, jonka tuo unhoituksesta ja raunioista noussut nuolenpää-kirjoitus tuopi tarjoksi. Jos tässä ensiksi luomme silmät Persian kuningasten kallio-kirjoihin, jotka ovatkin tutkimus-järjestyksessä ensimäisinä olleet, vaikka niiden ikä ei nouse kuin 500 vuoteen e.Kr., niin tapaamme niissä aina kolmessa rivissä päällitysten kolme eri kieltä, joista ylinen on itse vallitsevan kansan puheen-parsi eli Persian kieli, alinen taas Assyrialaisten puhetta ja kirjoitus-tapaa, mutta keskinen jonkun tuntemattoman kansan, jonka tutkijat yksimielisesti päättävät Turanilaiseksi, ja muutamat vielä tarkemmin Suomen-sukuiseksi. Tämän viime-mainitun kielen ovat oppineet ruvenneet paremman nimen puutteessa kutsumaan Medo-skythaksi, arvellen sitä puhutuksi Median maakunnassa niiden paimentolaisten kesken, joita vielä Persian vallan aikana löytyi jäännöksinä muinaisesta alku-väestöstä. Mutta kun näiden kieli on saanut siansa lähinnä Persian omaa kieltä ja edellä Assyrialaisen rivin, näyttääpä tämä seikka jo viittaavan johonkuhun muinaiseen mahtavuuteen, josta Dareion ja Xerxeen aikana ei ollut jälillä kuin maineellinen muisto. Itse kieli antaa tähän lisää todistusta. Nimi Media kuuluu alkuperäisessä ja oikeassa muodossaan Mada, ja tämä ei muuta ole kuin selvä Medo-skythalainen sana, merkiten maakuntaa[6] (Mordvan kielessä: moda; Suom. maa eli alkuansa nähtävästi mata, josta sanat: matala ja matelee). Mutta se kansa, jonka kielestä Median nimi on otettu, on epäilemättä siinä joskus isäntänäkin ollut, aikaisemmin kuin tämä maa vielä oli tullut Arjalaisten omaksi ja Iranin vallan keskukseksi. Todennäköistä on, että Turanilaiset silloin tungettiin pohjan puolelle ja että ne ovat niitä, jotka Persian vallan aikana kutsuttiin Sakoiksi.[7] Mutta selvästi myöskin näkyy, etteivät tykkönänsä hävinneet Iranin alueesta. Sekä Herodoto että kalliokirjat nainitsevat Persian alamaisten joukossa Sakoja, "Sakâ Eumarga" (Σκύϑαι Αμυργίοι),[8] ja eräs Herodoton kertoma tarina osoittaa, että heidän kielensä Median vallan-aikana vielä pysyi jossakin arvossa. Oli muka joukko kapinallisia Skythoja (s.o. Sakoja) tullut pakolaisina — Herodoto ei sano mistä — sen aikuisen Median-kuninkaan Kyaxareen luo, joka suotuisesti otti heidät vastaan ja uskoi heille Medialaisia lapsia, joiden piti oppiman Sakain kieltä sekä joutsella ampumaan.[9] Tästäpä näkyy, että vallalle päässyt Arjan suku vielä tarvitsi voitettujen Turanilaisten kieltä, arvattavasti siitä syystä, että näitä vielä löytyi maassa paljon. Mutta vielä voimallisempi todistus on Medo-skythan sia Persian kalliokirjoissa. Se kansa, jonka kieltä Persian "suuret kuninkaat" näin kunnioittivat, oli kerran ollut Iranin herrana, mutta lienee sittenkin vielä pysynyt mahtavana kansa-jäänöksenä Arjalaisten keskellä.

Mutta jos Medo-skytha on Suomensukuinen kieli, jos Turanilaisuus Iranin historiassa nimen-omaan on Suomen-sukuisuutta, en katso suinkaan kummaksi, että Suomen suvun kielissä ja kuvituksessa keksitään vertaus-kohtia Zend'iin ja Sanskrit'iin. Mailman synty ja sukeuminen sotkan munasta, josta Kalevalamme runoilee, on kotoperäänsä Hindu-kansan kuvituksesta,[10] ja tarkempi tutkimus tällä alalla tulee epäilemättä saattamaan ilmi monta yhdistävää sidettä, joita emme nykyään voi aavistaa. Itse nimet Turan ja Iran, Tuirja ja Airja näyttävät säilyneen Suomensukuisissa kielissä. Edellinen, minkä vielä Straboni mainitsee eräänä Baktrian Kreikkalais-vallan maakuntana: Τουριούα, [11] on arvatakseni sama kuin nimi Turja, joka usein tavataan Suomen heimojen seassa Siperiassa ja Pohjois-venäjässä,[12] mutta on Suomenkielessä, samate kuin nimet: Pohja ja Lappi, tullut siirretyksi perimmäisiin seutuihin, Norjan Lappiin ja Lapin saarentoon, muuttuen melkein herjausnimeksi, niinkuin se Arjalaisenkin suussa alkuansa on ollut.[13] Vielä kummallisempi mutka olisi tapahtunut Arjan nimelle, jos arveluni tässä kohden oikea lienee. Tämä sana, jolla sekä Iranin että Intian vahakansat itsensä nimittivät, merkitsee niin Zend'issä kuin Sanskrit'issakin: jalo, kunnioitettava, herra, kentiesi vielä alkuperäisemmin: maan-isäntä, maanviljelijä (Sanskritin sanasta: arj ja ûrj, tehdä työtä). Että Suomen ja Viron sana: orja, Votjakin uar, palkollinen, orja, on samaa sukua arja-sanan kanssa, lienee tuskin epäilemistä, mutta asian selitys voi olla erilainen. Luonnollista kyllä saattaa olla, että kun Arjalaisilla maanviljelys käsitettiin kunniaksi ja herruuden merkiksi, se Turanilaisilla sitä vastoin pidettiin orjuutena, ja että tällä tavalla sanan merkitys on poikennut kahteen vastakohtaan. Mutta toinenkin selitys on mahdollinen. Arjan nimi on voinut tulla Suomensukuisiin kieliin todellisen orjuuden kautta. Tämä seikka ei olisi mahdottomampi kuin Slavilais-nimen muutos Länsi-euroopan sanoihin: sclav, slaf, slave, ésclave, orja. —

Jospa nyt Suomensuku kerran on ollut Iranin ja Intian kansain lähisyydessä ja keskuudessa, onko sen ainoa virka ja ansio ollut asua aikansa historian vanhimmilla rintamailla ja sitten viljelyksen alta siirtyä saloon päin? Uusimmat tutkimukset nuolenpää-kirjoissa näyttävät tähän antavan kyllä merkillisen vastauksen. Jokainen tietää, että Semiläistenkin alueesta, Assyriasta ja Babyloniasta, on löydetty nuolenpää-kirjoja, jotka iältänsä ovat paljoa vanhemmat kuin Persian kuningasten. Assyrian kirjoitukset ovat sekä kieleltä että kirjaimilta varsin samaa laatua kuin kolmas rivi Persian kalliokirjoissa, mutta eriävät kokonansa ensimäisestä eli Persialaisesta rivistä. Myöskin keskisestä rivistä eriää Assyrian kirjoitus kielen puolesta; sillä, kuten jo on sanottu, on Assyrian kieli havaittu Semiläiseksi,[14],mutta keskisen rivin Medo-skytha Suomensukuiseksi tai ainakin Turanilaiseksi. Sitä vastoin on kirjoitustavassa eli kirjaimissa molemmilla alkuperäinen yhteisyys, ja tämä seikka tarkemmin tutkittuna on saattanut ilmi erään kummallisen kohdan, joka itsestänsä on historialle paljoa tärkeämpi, kuin kaikki ne erinäiset tiedot, mitkä nuolenpää-kirjojen sisällöstä tähän asti ovat saadut. Molemmissa kielissä on, näet, kirjainten merkitys tavuullinen, mutta tämä tavuullinen merkitys on syntyänsä aina joku lyhennetty sana, jonka aate on ollut kirjaimen alkuperäinen merkitys; eli toisin sanoen, kirjoitustapa näkyy ensi alussa olleen aatteellinen (idéograpbique), mutta on siitä muuttunut tavuulliseksi. Kun nyt tavuulliset merkitykset verrataan aatteellisiin, havaitaan, että Assyriankin kirjoituksessa usein Medo-skythalainen sana on perustuksena, mutta ei milloinkaan päinvastoin.[15] Tästä seuraa, että se kansa, joka puhui niin kutsuttua Medo-skythan kieltä, taikkapa joku sen likinäinen heimokansa, on ollut näiden kirjainten keksijänä ja ensimäisenä käyttäjänä, jä että Assyrialaiset ovat ne vasta myöhemmin omistaneet, kun tavuullinen merkitys jo oli niihin vakaantunut. Julius Oppert, jonka nerokas silmä ensinnä on tunkeunut tämän seikan perille, ottaa siitä päättääksensä, että se Semiläinen sivistys, jonka jaloja raunioita nyky-aika on kaivanut ylös Kaksois-virran maalta, ei ole vanhin ollut niillä seuduin, vaan perustaunut vielä vanhemmalle Turanilaiselle eli tarkemmin sanoen Suomensukuiselle sivistykselle.[16] Useat teko-asiat näyttävät vahvistavan tätä arvelua. Trogo-Pompeion todistus, että muka Skythat (s.t.s. Pohjan-puoliset, Turanilaiset kansat) 1500 vuotta vallitsivat Aasiassa, ja että muka "Ninus", jolla on ymmärrettävä Assyrialais-valta, teki tälle herruudelle lopun,[17] — näyttää tarkoittavan semmoista vanhempaa Turanilaisuutta. Mutta itse Assyrian kirjallisuudessakin tavataan saman Turanilaisuuden jälkiä. Niinpä Sardanapal V:nnen taulukirjastossa löytyy sanakirjallisia ja kieliopillisia teoksia, jotka Assyrian kielen rinnalle asettavat toisen, minkä tutkijat myöskin ovat havainneet Suomensukuiseksi ja nimittävät Kasdo-skythaksi. Oikeastansa on tämä Kasdo-skytha niin likeistä sukua Medo-skythalle, että molemmat ovat katsottavat ainoastaan kahdeksi murteeksi yhtä kieltä. Se kansa, joka tätä kieltä murteinensa puhui, on nähtävästi ennen Semin sukua pitänyt vallan Eufratin ja Tigrin tienoilla, samatekkuin se ennen Arjalaisia on ollut Iranin-isäntänä.[18]

Kuinka tämä teko-asia on sovitettava historian muihin tietoihin, ei käy tutkimuksen nykyiseltä kannalta vielä tarkoin päättää; sillä vanhojen historioitsijain tiedot ovat vaillinaiset ja ristiriitaiset, mutta nuolenpää-kirjat vielä suureksi osaksi lukematta. Ne selitys-kokeet, joita näillä vähillä aineilla on yritetty, eivät olekkaan tydyttäväisiä olleet, ja tässä tilassa ei siis voi muuta kysymykseen tulla kuin hätäinen silmäys tutkittavaan alaan.