Koko tämä ala ei kuitenkaan ole vielä niin valmiiksi viljelty, että historioitsija voisi elomiehenä käydä aumoja tekemässä; ainoastaan harvassa havaitaan tuleentuneita tähkäpäitä, joista vaivoin käypi arvata vastaisen sadon laatua. Mutta näinkin ollessa, käypi jo mielestäni tehdä se todennäköinen päätös, että koko Eurooppa on ennen Arjalaisten tuloa ollut jonkun Turanilaisen alku-väestön hallussa. Tämän teko-asian saatamme järjestää tapausten jaksoon seuraavalla tavalla. Siihen aikaan kun Suomensuku ensin liikkeelle lähti, ottaen Iranin seudut haltuunsa, hajosi muita sen haaroja luoteesen ja länteen, kulkien joko Kaukason yli tai Kaspian meren pohjois-rannatse Euroopan läntisiin kulmiin saakka. Harvana ja enimmältään raakalaisena, ei tämä väestö ole jättänyt tuntuvia jälkiä Euroopan historiaan eikä myöskään voinut pelastaa kansallista olemustaan niitä parvia vastaan, jotka Arjan suka liikkeelle lähdettyään lykkäsi monessa eri jaksossa Eurooppaan. Niinkuin hillimätön vedenpaisumus levisi Keltat ja Kimrit, Italit ja Hellenit, Germanit, Slavit ja Littualaiset Turanilaisen alku-väestön päällitse ja tämän väestön kohtalo oli särkyä ja hajota taikka hämmentyä tuntumattomaksi voittajien sekaan. Mutta muutamat historiallisiin aikoihin asti säilyneet kansa-jäänökset, muutamat Arjalaisiin kieliin pystyneet Turanilaiset jäljet, sekä muinais-kalut, jotka kaivetaan ylös Helvetian järvien pohjista ja Skandinavian nevoista, tulevat luullakseni todistamaan Suomen-suvun muinaista isännyyttä Euroopassa.

Kaikki nämä todistus-kappaleet ovat kuitenkin, kuten sanoin, niin valmistumattomassa tilassa, että niiden koko todistus-voima näyttää kyllä epä-vakaiselta. Tämä erittäinkin käypi sanoa muinais-kalujen tutkimuksesta, joka tosin on tuonut ilmi useita tähdellisiä teko-asioita, mutta ei ainakaan kansa-tieteen alalla vie luotettaville perille. Yleensä koko läntisessä Euroopassa eroitetaan kolme aikakautta, jotka aseidensa aineesta nimitetään: kivi-kausi, pronssikausi ja rauta-kausi. Mutta että nämä aikakaudet aina merkitsisi eri kansallisuuksia, ja että samat aikakaudet eri seuduilla merkitsisi samoja kansallisuuksia, ei ole täydellisesti näytetty toteen. Skandinavian tutkijat ovat arvelleet kivi-kauden asukkaat Suomen-sukuisiksi.[35] Mutta ne yhtäläiset kalut, jotka löydetään muualta Euroopassa, esm. Somme-joen varsilta Ranskassa tai Sweitsin järvien hävinneistä paalu-kylistä,[36] ovatko nekin saman suvun omia olleet? Siihen tosin viittaa yhtäläisyys hautaus-tavoissa; sillä niin Skandinaviassa kuin Ranskassa, Sweitsissä ja muualla on kivikauden kansa asettanut ruumiit istualle kivisiin lepokammioihin, käsivarret ristiin rinnan yli ja polvet notkistaneiksi leuan alle, näin osoittaen että ihminen kuollessansa palasi samaan tilaan kuin ennen syntymistään.[37] Uusimmat löydöt Sweitsissä näyttävät, että tämä kansa, jonka varsinaiset elinkeinot olivat kalastus ja metsänkäynti, kumminkin etelässä tunsi maanviljelyksenkin ja maaksensa käytti ohraista ja rukihista leipää.[38] Mutta minkäänlaista metallia se ei tuntenut, kunnes toinen pronssi-aseilla varustettu kansakunta tuli idän puolelta valloittamaan Euroopan alaa. Tämä uusi kansa arvataan Etelä-euroopassa Keltalaiseksi. Mutta myöskin entinen väestö, joka ei suinkaan yht'äkkia kukistunut, omisti tämän keksinnön hyväksensä, ja mahdollista on, että Skandinavian pronssikausi on ainoastaan uuden sivistyksen mutta ei uuden maahan siirtyneen kansakunnan tuottama. Samaa käypi ylehensäkin arvata rauta-kaudesta, jonka Fokaialaiset Massiliassa alku-puolella 6:tta vuosis. e.Kr. näyttävät levittäneen Galliaan. Mutta aine tarvitsee kaikin puolin uutta avarampaa tutkimusta. Todennäköisin kohta koko tällä alalla on kivikauden kansan Suomen-sukuisuus, ja näin ollessa, herää meissä luonnollisesti kysymys, mihinkä muinaisuuteen tämän kansan isännyys Euroopassa ylöttyy. Mittaamalla ja vertaamalla Orbe-joen vesijätöt lähellä Yverdun'ia on Troyon arvannut sikeläisen paalu-kylän iäksi 2000 vuotta e.Kr.[39] Tämä siis olisi ensimäinen aian-määräys Euroopan historiassa, ja Svveitsin matalat paalu-kylät olisivat johdattaneet melkein yhtä kaukaiseen muinaisuuteen kuin Kaksois-virran komeat palatsit.

Paljoa ennen käin muinaiskalujen tutkimus alkoi ilmi saattaa Euroopan alku-väestön tavat ja elin-keinot, olivat kieli-tutkijat lausuneet ajatuksensa, että tämä alku-väestö on ollut Suomen-sukua. Sekä Thunmann että Cbr. Gottl. Arndt, Klaproth ja Bask luulivat keksivänsä Suomen-sukuisia jäänöksiä milloin Kaukason ja Pyreneiden nyky-aikaan asti säilyneissä kansa-lahoissa, milloin istu-tetuina Euroopan Arjalaisiin kieliin [39], ja tästäpä ei mikään päätös olisi luonnollisempi, kuin että näiden jäanösten synty on siitä alku-väestöstä, joka Arjalaisten tullessa osittain siirtyi vuorimaihin, osittain hämmentyi valloittajien sekaan. Että nykyinen Euskin kansa (Euskit, Vas-kit, Baskit, vanhan aian Iberit) Pyreneiden vuorimaissa on jäänöstä tästä alku-väestöstä, ei ole mielestäni ensinkään epäilemistä.[40] Tämä kansa nimittää muukalaisen takaa-tulijaksi, ikäänkuin osoittaakseen että se itse on tullut muita ennen, ja todella ovatkin W. von Humboldtin tutkimukset paikan-nimistä näyttäneet toteen, että Euskit ennen Keltalaisten tuloa ovat hallussansa pitäneet koko Espanjan saarennon ja ainakin eteläpuolen Ranskan maata sekä luultavasti jonkun osan Italiaakin.[41] Mutta että sen kieli tulee Suomen-Sukuun, ovat semmoiset tutkijat kuin Arndt, Bask ja Maury puolustaneet, eikä lie epäilemistäkään, että joku osa sana-varoista sekä useat seikat kieli-rakennuksessa siihen vivahtaa.[42] Tämäkin aine siis on niitä, jotka odottavat Ural-altaisen kieli-tutkimuksen ratkaisemistapa siihen liittyypi vielä muitakin kysymyksiä, joiden koko avaruutta ei vielä ole mahdollinen arvata. Sekä Italian että Kreikan kielissä on tahdottu keksiä Euskilaisia jälkiä.[43] Tällä alalla meitä nyt kohtaa kaksi ylen hämärää seikkaa, kysymys muinaisesta Etruskin kielestä ja kysymys Kreikan muinais-asukkaista, Pelasgeista. Kumpikin kohta on jo vanhoista aioista asti ollut outona kummana, johon uudempikin tutkimus turhaan on hakenut selitystä. Herodoton aikuisista Pelasgeista tiedämme, että hepä eivät puhuneet Kreikan kieltä;[44] mutta mitä se vieras kieli oli, jota he puhuivat, ja missä suhteessa seisoivat muinais-Pelasgeihin, on semmoinen "quaestio vexata", jossa ei ole päästy vaaksan vertaa entistä edemmäksi. Parempi toivo on saada selville Etruskien kansallisuus; sillä heidän kielestään on muistomerkeissä säilynyt melkoisia jäänöksiä, joiden kirjaimia osataan lukea, vaikka sanojen merkitys on kokonaan salassa. Tosin on muutamista päätteistä ja äänistä tahdottu päätellä, että tässä kielessä löytyy latinaankin vivahtavia aineita. Mutta muut aineet ovat silmin-nähtävästi vieraita, ja Romalais-aian kirjaniekat jo todistivat, että Etruskin kieli erisi kaikista muista tunnetuista kielistä. Tutkijain kentiesi liian mukava keino on ollut tässä arvata milloin yleensä Turanilaisuutta milloin nimenomaan Euskilaisuutta tai Suomen-sukuisuutta.[45] Todennäköisintä on, että kansa on pohjan puolelta Italiaan tullut, ja viettelevältä tuntuu liittää heidät Euroopan alku-asujaimiin, joista sillä tavoin edes yksi haara olisi kohonnut korkeammalle sivistyksen kannalle sekä tuntuvasti vaikuttanut historiallisiin kohtiin.

Mutta missä tämä Euroopan alku-väestö onkin jäljettömästi hävinnyt, hämmentyen jo hämärässä muinaisuudessa Arjalaisten kansojen sekaan, siinä kuitenkin sen kieli ei lie tykkönään vaiennut, vaan istuttanut muutamia selviä jos harvinaisiakin siemeniä Arjalaisten puheesen. Luonnollisesti nämä siemenet ovat helpoimmin havaittavat Keltaen puheessa, johon ne aikaisimmin ja vielä tuoreina kylvettiin. Mutta myöskin muissa Euroopan Arjalaisissa kielissä sopii odottaa yhtäläisiä jäänöksiä säilyneiksi, jotka saattavat todistusta antaa tuon hävinneen alku-väestön kansallisuudesta. Kun nyt ylehensä Euroopan kielissä tavataan Suomen-sukuisia aineita, joiden syntyä ei käy tydyttäväisesti selittää historiallisten aikakausien oloista ja suhteista, on tämä seikka mielestäni vahvimpia todistuksia siihen, että se väestä, joka jo ennen historian alkua riutui Euroopan alalta, oli Suomen-sukua. Asia ansaitsisi tulla tarkoin ja kaikissa erinäisyyksissään punnituksi uudemman kielitutkimuksen kannalta. Mutta tässä tilassa ei muuta voi tulla kysymykseen kuin pintapuolinen silmäys niihin Suomen-sukuisiin jälkiin, joita Euroopan kielet näyttävät sisältävän.

Nämä jäänökset ovat enimmästi yksityisiä sanoja, harvoin joku pääte tai joku kieliopillinen kohta; ainoastaan itsiöllisten asemoin (pronom. person.) liittyminen päätteiksi siasanojen (præpositionien) perään Keltalaisissä kielissä, esim. Walesissa, näyttää olevan Turanilaisuudelle vivahtava kohta.[46] Mitä sana-varoihin tulee, täytyy tosin muistaa, että sanoja löytyy, jotka nähtävästi ovat yhteistä perintöä kansa-sukujen yhteisestä alku-pesästä. Mutta nämätkin eroitettuamme, jääpi kuitenkin joku määrä sanan-juuria, jotka epäilemättä ovat lainaksi menneet toisesta kieli-suvusta toiseen. Tätä merkittävää kohtaa ovat useat oppineet osoittaneet milloin mihinkin Arjalaiseen kieleen ryhtymällä, ja verrattavaksi Suomen-suvun puolelta on tavallisesti otettu Suomen-kieli seka Wiron ja Lapin kielet, koska nämä ovat olleet paraiten tunnetut. Jo Thunmann osoitti semmoisia vertaus-kohtia sekä Littuan että Gōthin kielessä,[47] ja Germanilaisten kielten kannalta ylehensä on J. Grimm tehnyt yhtäläisiä havainnoitu. Niiden seassa, jotka Skandinavian kielissä ovat keksineet Snomen-sukuisia jäänöksiä, ovat mainittavimmat Ihre ja Rask.[48] Mutta myöskin omista maan-miehistämme ovat muutamat mainittavalla tavalla ryhtyneet tähän tutkimus-alaan. Jo loppu-puolella viime vuosi-sataa otti N. Idman verratakseen yht'-äänisiä sanoja Kreikan ja Suomen kielistä[49] ja myöhemmin on J. A. Lindström ko'onnut varsinkin Keltalaisia sanoja, jotka äänestä ja merkityksestä vastaavat Suomen-kielistä.[50] Lindströmin ajatus on, että kaikki ne Suomen sanat, jotka löydetään Keltalaisista kielistä taikka Latinasta ja Kreikasta, ovat lainana tulleet Keltalaisilta kansoilta Suomalaisille, ja samalla lailla hän arvelee kaikki nekin sanat Suomen kieleen ulkoa tulleiksi, jotka Germanilaisissa tai Slavilaisissa kielissä tavataan yhtäläisellä äänellä ja merkityksellä. Että hän tällä tavoin on asettunut ykspuoliselle kannalle, katson epäilemättömäksi. Tosin on mahdollista, että moni Suomen-sana tällä tiellä on ulkoa saatu, vieläpä on muutamia niinkin myöhään tulleita, että niiden syntyperä on helppo eroittaa.[51] Mutta muita sanoja löytyy, jotka selvästi kuuluvat Suomen-sukuun, vaikka ilmestyvät tuolla täällä Euroopan Arjalaisissakin kielissä. Semmoinen onkin sekä Rask'in että Grimmin käsitys asiasta, ja muutamat esimerkit mielestäni riittävät todistamaan sen oikeaksi. Mato, Vogul. madar, on nähtävästi samaa juurta kuin maa, Mordv. moda, ja kuin Suomen sanat matelee, matala, eikä ole siis epäilemisen siaa sanan Suomen-sukuisuudesta; mutta sen siirtymistä Arjalaisiin kieliin todistavat: Wales. mad, Muinais-Saks. mado, Gōth. matha. Samaa todistavat sanat: Venhe, Lap. vanas, Mordv. vensh, joka Keltalaisissa kielissä kuulnu ven, ben; — Lato, Mordv. lata, josta Ruotsiksi on tullut lada; — Suuri, Bashkir. sor, sur, Tatar. zur, Lap. stuorra, josta Ruotsin sana: stor. — Wielä merkittävämmät ovat mielestäni ne Suomen-sukuiset sanat, joilla nähtävästi on heimo-sanojaan Kreikan ja Latinan kielissä; sillä tässä kohden ei voi kysymykseen tulla, että Suomen-suku olisi ottajana ollut ja Arjan-suku antajana tuossa puheen-alaisessa sanan-vaihteessa. Luonnollisesti tässäkin tavataan sanoja, jotka näyttävät olevan kielten yhteistä perintöä.[52] Mutta muita sanoja on, jotka seisovat ikäänkuin yksityisinä ja vieraina Kreikassa tai Latinassa, mutta Suomen-sukuisissa kielissä näyttävät kodikkaina asuvan. Katson tarpeelliseksi ottaa joukosta muutamia esimerkkiä, myöntäen mielelläni, että varsinainen kielitutkija voisi ne paremmin valita.

Kreik. Lat. Suom.

άππα, άπφύς, (isä kulta) avus, aba, (isän-isä) Appi, Unk. ip,
Lap. vuoppa;
όρφανός, ορφός orbus Orpo, Unk. árva,
Lap. oaarbes;
όγκος, όγκινος (koukku) uncus, Onki, Tsherem.
änger, Ost. vynk;
πέρας, περαίνω Perä, Unk. far
Syrj. bär;
άρχή Alku, Unk. alak
(muoto);
μέρος (määrä-osa) Määrä, Perm. mera,
j.n.e. Unk. mér
(mitata);
σέλας, σέλαγέω (loisto), Selkeä, Sam. sel
(walosa);
παχνη (härmä) Pakka-nen, Unk.
fagy, Lap. paiko;
χιών (lumi), Kino-s;
κύμα (aalto), Kymi, Votj. Kam,
Tsherem. ko;
άρκυς Werkko;
κείρω, Keri-tsen,
Mordv. keran,
Syrj. kerala,
Votj. korasko;
αίσϑ-άνομαι Aisti, Votj. viz,
Unk. esz, j.n.e.
pono Panen, Ostj. ponem;
cado Kaadun, Tshuv.
chader,
Lap. kattjet;
series Sarja, Unk. sor
(riwi, sarja);
arca Arkku, Tshuv. arga;
manes (manalaiset) Mana, Mannu;
homo, homin- lhmi-nen,
in-himi-nen,
Vir. inemine, Vogul.
hum, Mordv. loman.[53]

Näitä esimerkkiä olisi helppo monin kerroin lisätä, ja helppo olisi myöskin löytää muutami vertaus-kohtia päätteissä.[54] Mutta tarkoitukseni on ainoastaan osoitella ne kohdat, jotka näyttävät puolustavan Euroopan alkuväestön Suomen-sukuisuutta. Näitä kohtia löytyy pohjoisessa ja keskisessä Euroopassa monituisia myöskin muistomerkeissä ja muinais-taruissa. Etelässä sitä vastoin näyttää vanha viljelys jo aikoja sitten kyntäneen kaikki Turanilaiset jäljet umpeen, niin että ainoastaan kielissä muutamia siemeniä lie säilynyt. Mutta näiden siementen oikeata laatua voipi ainoastaan kielitieteellinen tutkimus arvostella, ja toivomista on, ett'ei Ural-altaiset tutkijat niitä heitä tarkastamatta.

Yleensä ei ole odottamista, että Euroopan tarullisissa muistoissa olisi paljon säilynyt selviä jälkiä Turanilaisesta alku-väestöstä. Eteläisessä ja keskisessäkin Euroopassa ovat monituiset aian-vaiheet hämmentäneet nämä vanhimmat muistot muihin muinais-seikkoihin; ainoastaan pohjasessa, varsinkin Skandinaviassa, missä aian tulva on tehnyt vähemmän mullistuksia, näyttää yhdys-side muinaisuuden ja nykyisyyden välillä pysyneen jotenkin katkaisematta. Täälläpä kohtaa meitä jo muinais-taruissa nimi Finn, se sama sana, jolla Euroopan kansat tänäkin päivänä nimittävät Suomen-suvun ja erittäinkin meitä Suomalaisia. Mutta tämä nimi näyttää lähettävän juuriansa vielä syvemmälle Arjalaisten muinaisuuteen, ja on luultavasti Keltaen antama sille Turanilaiselle väestölle, minkä he Eurooppaan tullessa tapasivat edellänsä.

Mitä Keltalaiset tarut tässä kohden antavat ilmi, ei tosin ole tarkoin ja täydellisesti selitetty. Mutta K. Meyer'in mukaan tahdon mainita uudemman tieteen ajatusta asiassa.[55] Hänestä nimi Fena Irlannin muinais-taruissa merkitsee sitä alku-väestöä, jonka samat tarut arvelevat sinne tulleen Afrikasta ja Espanjasta. Tämä väestö sitten näyttää sulaneen yhteen myöhemmin tulleiden Keltaen kanssa, niin että koko Irlannin kansa sitten runoissansa mainitaan tällä nimellä. Oikeastansa on Fena monikko sanasta: feon punalehtava, kaunis, ja Irlantilaisten suku-sankari kantaakin nimen Feon Mac Cumhail (Feon Cumhail'in poika), joka on sama knin Skotlantilaisten Feon Gall eli Finn Gall. Tarullinen sukujohto tekee hänen Bask'in (Euskin) poianpoiaksi: "Feon Mac Cumhail na Baiscne"; mutta sana basc itse on vanha Irlantilainen sana, merkiten niinkuin feon'kin: punalehtava, kaunis. Taru näyttää tarkoittavan, että nämä muinois-Fena ja Euskin kansa olivat yhtä sukua. Kuinka taru saapi tämän väestön tulleeksi Afrikasta, on mutka, jota en ota selittääkseni.[56] Mutta nimitys "punalehtava" ei ole ainakaan sopimaton Suomen-suvulle, jonka tunnus-merkkinä usein on pidetty punainen tukka ja siniset silmät; se johdattaa mieleen Venäjän tarujen "vaalea-silmäiset Tshudit", samatekkuin nimi "Fena", varsinkin muodossa: "Finn Gall", selvästi liittyy Skandinavian Finniläisiin.